Lähtöselvitys Helsinki-Vantaan lentokentällä. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Mökkeilyn suosio kasvatti kotimaan matkailulukuja

Pohjoismaihin matkailtiin kesällä enemmän kuin Etelä-Eurooppaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaiset matkailivat menneenä kesänä Etelä-Euroopan sijaan mieluummin naapurimaihin. Etenkin Ruotsi ja Viro vetivät puoleensa matkailijoita, ja myös Norjan-matkailu kiinnosti edelliskesää enemmän, kertoo Tilastokeskus.

– Pohjoismaihin matkailtiin kymmenyksen enemmän kuin edelliskesänä, kun taas Etelä-Eurooppaan suuntautuneiden matkojen määrä väheni saman verran. Esimerkiksi Norjaan tehtiin enemmän kesämatkoja kuin Espanjaan tai Kreikkaan, Tilastokeskuksen yliaktuaari Marianne Laalo sanoo tiedotteessa.

Vielä vuosi sitten tilanne olin varsin toisenlainen.

– Etelä-Euroopan lämpöön matkailtiin runsaasti koronapandemian jälkeen, erityisesti kesällä 2023, jolloin alueelle suuntautuneita matkoja tehtiin lähes 0,8 miljoonaa. Menneenä kesänä kiinnostus naapurimaita kohtaan lisääntyi, ja varsinkin Norjan matkat erottuvat joukosta reilun 40 prosentin kasvulla edelliskesään verrattuna, Laalo kertoo.

Kaikkiaan ulkomaanmatkoista reilu puolet eli 1,6 miljoonaa matkaa suuntautui Pohjoismaihin tai Viroon. Ruotsin suosio kasvoi viisi prosenttia ja Viron pysyi ennallaan. Yöpymisen sisältäneiden Viron matkojen määrä väheni, mutta päivämatkojen ja -risteilyjen suosio kasvoi lähes 40 prosenttia.

– Risteilyjen edullinen hinta voi olla syy päivämatkojen runsaaseen kasvuun. Hotellien hinnat Virossa alkavat olla jo lähellä Suomen hintatasoa, mikä saattaa näkyä yöpymisen sisältäneiden Viron-matkojen määrän vähenemisenä, Laalo arvioi.

Myös kotimaassa lomailtiin edelliskesää enemmän

Yöpymisen sisältäneiden vapaa-ajan matkojen määrä kasvoi lähes kaikkiin maakuntiin. Suurimmista maakunnista erottuivat kuitenkin Uusimaa reilun kymmenyksen kasvulla ja Varsinais-Suomi viidenneksen kasvulla.

Ilmaismajoituksen sisältäneitä kotimaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin noin 7,8 miljoonaa, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin edelliskesänä. Kasvu tarkoittaa käytännössä mökkeilyn suosion nousua.

– Suurin kotimaanmatkailun ja erityisesti ilmaismajoituksessa yöpymisen piikki oli toisena koronavuonna eli vuonna 2021. Kesällä 2021 ilmaismajoituksen sisältäneiden matkojen määrä kasvoi 29 prosenttia. Tuolloin matkoja tilastoitiin 9,8 miljoonaa. Vastareaktio tälle tuli toissa vuonna, jolloin kotimaanmatkailu notkahti alaspäin pariksi kesäksi, Laalo kuvaa.

Maksullisen majoituksen sisältäneitä kotimaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin kuluneena kesänä 3,0 miljoonaa. Myös näiden matkojen määrä väheni parina edeltävänä kesänä, ja menneenä kesänä määrä lähti taas pieneen kasvuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)