Hintataso loma-asuntojen kaupoissa on kuluneen vuoden aikana tammikuusta lukien pysynyt viime vuoden tasolla. Keskimääräinen hinta on 127 000 euroa ja mediaanihinta 90 000 euroa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Mökkien kauppamäärät kuumien koronavuosien tasolla

Lokakuu oli poikkeuksellisen vilkas mökkikauppakuukausi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Loma-asuntokauppa on noussut pysyvästi uudelle tasolle Suomessa, sanoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Lokakuu oli poikkeuksellisen vilkas mökkikauppakuukausi. Vain koronavuonna 2020 lokakuussa myytiin enemmän loma-asuntoja kuin tämän vuoden lokakuussa. Mökkikaupan lukumäärät ovat olleet vuonna 2024 myös selvästi korkeampia kuin ennen vuotta 2020.

– Näyttää siis siltä, että mökkikauppa on pysyvästi korkeammalla tasolla kuin aiemmin. Suomalaiset ovat aina olleet mökkeilykansaa, mutta koronan jälkeen etätyöskentelymahdollisuuksien lisääntyminen ja työelämän muutos ovat lisänneet mökki-innostusta, kertoo Viljamaa.

Heinäkuun jälkeen asuntokauppa on lisääntynyt merkittävästi, ja sama trendi näkyy myös mökkikaupassa.

– Laskevan trendin korot ovat saaneet ihmisiä liikkeelle. 12 kuukauden euribor on laskenut jo lähes kaksi prosenttiyksikköä viime vuoden syyskuun huipuista. Kehitys näyttää laskevaa korkokäyrää ja vaikutus näkyy jo nyt selvästi kiinteistömarkkinoilla. Jos vastaava kehitys jatkuu, mökkikauppa käy vilkkaasti myös ensi vuonna, Viljamaa ennakoi.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalveluun tallennetun datan perusteella lokakuussa myytiin yhteensä 380 loma-asuntoa, joista käytettyjä oli 379 ja uusia yksi.

Viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna käytettyjen loma-asuntojen kokonaiskauppamäärä oli yli puolet, 56,6 prosenttia suurempi ja viiden vuoden keskiarvomääriinkin nähden 19,6 prosenttia.

Tammi–lokakuun aikana loma-asuntoja on myyty yhteensä 3 188, joista käytettyjä oli 3 171 ja uusia 17.

Mökkikaupan volyymin kehitys poikkesi tänä vuonna aiemmasta neljästä vuodesta, jolloin eniten kauppoja tehtiin kesäkuussa. Tänä vuonna heinäkuu ylitti kesäkuun myyntimäärän ja myös elokuu oli lähes yhtä vilkasta.

Heinä–syyskuussa kauppaa tehtiin vuoden 2022 tahtiin ja lokakuussa mentiin jo hieman yli kiihkeän kauppavuoden 2021 kauppamäärästä. Viiden vuoden vertailussa ainoastaan huippuvuosi 2020 ylitti kauppamäärällään tämän vuoden lokakuun.

Hintataso loma-asuntojen kaupoissa on kuluneen vuoden aikana tammikuusta lukien pysynyt viime vuoden tasolla. Keskimääräinen hinta on 127 000 euroa ja mediaanihinta 90 000 euroa.

Koko maassa kauppasummien kokonaisarvo nousi 13,7 prosenttia edellisvuodesta ja oli yhteensä 399 miljoonaa euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)