Verkkouutiset

LKS 20240823 Nainen kesämökillä Sotkamossa 20. elokuuta 2024. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Mökkikauppa piristyi huomattavasti

Heinäkuussa mökkikauppoja solmittiin merkittävästi edellisvuosia enemmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mökkikauppa kasvoi heinäkuussa huomattavasti.

– Tyypillisesti aina kesäkuussa tehdään eniten loma-asuntokauppoja, mutta tänä vuonna mökkikauppoja solmittiin heinäkuussa lähes kymmenen prosenttia enemmän kuin kesäkuussa. Myös mökkien kauppasummien kokonaisarvossa nähtiin merkittävä nousu verrattuna viime vuoteen, sanoo Kiinteistönvälitysalan keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Mökkikauppa näyttää odotetusti nousevan aiempaa korkeammalle tasolle muun muassa työelämän muutoksen myötä. Vuonna 2020 mökkikaupassa nähtiin koronabuumi ja mökkejä myytiin jopa yli 800 kuukaudessa. Ennen vuotta 2020 heinäkuussa ei ole aiemmin myyty näin paljon mökkejä kuin tämän vuoden heinäkuussa, Viljamaa kertoo.

Loma-asuntokaupan vahva vire kertoo Viljamaan mukaan siitä, että mökkeily kiinnostaa ja etätyöskentelyn yleistyminen on tuonut lisää kiinnostuneita loma-asuntomarkkinoille.

– Kuluttajien ostovoiman vahvistuminen ja korkojen kääntyminen lasku-uralle, on saanut ihmiset mökkikaupoille. Samaa trendiä on nähtävissä myös asuntokaupoilla.

KVKL Hintaseurantapalveluun tallennetun datan perusteella heinäkuussa myytiin yhteensä 547 loma-asuntoa, jotka olivat kaikki käytettyjä. Viime vuoden heinäkuuhun verrattuna kokonaiskauppamäärä nousi 18,7 prosenttia ja viiden vuoden keskiarvomääristä jäätiin -9,6 prosenttia.

Tammi–heinäkuun aikana mökkejä on myyty yhteensä 1 811, joka on 2,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Käytettyjä näistä oli 1 799 ja uusia 12 kappaletta. Viiden vuoden keskiarvosta lukema jää -24,3 prosenttia, mutta koronavuosina mökkikauppa toki oli poikkeuksellisen vilkasta.

Mökkikaupan volyymin kehitys poikkesi tänä vuonna aiemmista neljästä vuodesta, jolloin eniten kauppoja tehtiin kesäkuussa. Tänä vuonna heinäkuu ylitti 48 loma-asunnon verran kesäkuun myyntimäärän 499 kappaletta.

Maakunnista eniten mökkikauppoja solmittiin heinäkuussa Pirkanmaalla (63 kappaletta), Uudellamaalla (59), Etelä-Savossa 52 ja Varsinais-Suomessa (49). Lapissa myytiin 33 loma-asuntoa, joka oli 57,1 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vähiten mökkikauppoja solmittiin Keski-Pohjamaalla (4), Etelä-Pohjanmaalla (7), Satakunnassa (13) ja Pohjois-Karjalassa (15).

Tammi–heinäkuun aikana eniten mökkikauppaa on taottu Uudellamaalla (207), Varsinais-Suomessa (187) Pirkanmaalla (179) ja Lapissa (169). Vähiten kauppoja on tehty Keski-Pohjanmaalla (19), Etelä-Pohjanmaalla (28) ja Kainuussa (37).

Hintataso loma-asuntojen kaupoissa on tammi–heinäkuun aikana on korkeahko, lähellä vuosien 2021–2022 tasoa. Keskimääräinen hinta oli 136 621 euroa ja mediaanihinta 97 000 euroa.

Koko maassa heinäkuun kauppasummien kokonaisarvo nousi 27,1 prosenttia edellisvuoden heinäkuusta ja oli 66,1 miljoonaa euroa.

Kokonaisarvoltaan suurimmat mökkikaupat tehtiin tammi–heinäkuun aikana Lapissa (38,9 miljoonaa). Seuraavaksi arvoltaan kalleimpia kauppoja solmittiin Uudellamaalla (36,4 miljoonaa euroa) sekä Varsinais-Suomessa (29,5 miljoonaa euroa).

Kuluneen viiden vuoden aikajaksolla loma-asuntojen keskimääräiset myyntiajat ovat lyhentyneet kesäsesonkina noin puolella alkuvuoteen verrattuna ja ovat olleet useimmiten kesä–heinäkuussa varsin lähellä toisiaan. Tänä vuonna myyntiaika kuitenkin piteni kesäkuun 75 päivästä heinäkuun 84 päivään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)