Käytännössä kirja on ensisijaisesti muutaman nyky-Saksan liike-elämän rikkaimman suvun taustatarina. Monet Saksan liike-elämän mahtisuvut olivat nousseet kukoistukseen Kolmannessa valtakunnassa ja hallinnoineet sodan jälkeenkin suunnattomia omaisuuksia.
Esimerkiksi vuonna 1970 Friedrich Flick, August von Finck, Herbert Quandt ja Rudolf-August Oetker olivat tässä järjestyksessä Länsi-Saksan neljä varakkainta liikemiestä. He kaikki olivat olleet kansallissosialistisen puolueen jäseniä.
Lähes kaikki kirjan aiheena olevien sukujen jäsenet kieltäytyivät kommentoimasta tai suostumasta haastateltaviksi. Jotkut eivät edes vastanneet haastattelupyyntöihin tai kysymyksiin, jotka David De Jong lähetti.
Oetkerit
August Oetkerin 1800-luvun lopulla perustama yhtiö Dr Oetker oli ollut Saksan ensimmäinen merkittävä leivonnassa ja vanukkaiden valmistuksessa käytettävien leivinjauheiden ja muiden leivontatuotteiden valmistaja.
Toukokuussa 1937 Dr. Oetkerille ja 29 muulle yhtiölle myönnettiin kansallissosialistisen malliyrityksen kunniamaininta. Sodan aikana liiketoiminta kukoisti, Saksassa myytiin vuonna 1942 yli puoli miljardia pakkausta Dr. Oetkerin leivin- ja vanukasjauhetta. Määrä oli kaksi kertaa suurempi kuin ennen sotaa.
Yhtiöllä oli myös virallinen leivinjauhemonopoli Saksassa ja se oli yksi asevoimien tärkeimmistä tavarantoimittajista. Dr. Oetker oli myös mukana asevoimien hankkeessa, jossa rintamajoukoille toimitettiin ravintoarvoltaan suuria kuivattuja hedelmiä ja vihanneksia.
Samaan aikaan suvun ainoa miespuolinen jälkeläinen Rudolf-August Oetker aloitti SS-upseerikoulutuksen Dachaun keskitysleirissä toimivassa SS:n johtajakoulussa. SS-ura jäi traagisen tapahtuman johdosta. Syyskuussa 1944 hänen toimitusjohtajana toiminut isäpuolensa, äiti sekä kaksi sisarusta menehtyivät pommituksessa. Rudolf-Augustin oli otettava paikkansa sukuyhtiön johdossa.
Saksan antauduttua toukokuussa Oetker pidätettiin välittömästi hänen SS-taustansa takia. Vuonna 1947 Oetker vapautettiin kaikista syytteistä ja noin 30-vuotias mies sai palata yhtiönsä johtoon. Viittä vuotta myöhemmin Dr Oetker möi Länsi-Saksan talousihmeen siivittämänä noin 1,2 miljardia leivinjauhe- ja vanukaspakkausta. Voitoilla luotiin maailmanlaajuinen konserni.
De Jongin mukaan sodan jälkeen Rudolf-August avusti mielellään vanhoja SS-tovereitaan salamyhkäisen Stille Hilfe -järjestön kautta, joka jakoi avustuksia tuomituille ja maanpaossa eläville entisille SS-miehille.
Rudolf-August kuoli tammikuussa 2007 ja hän jätti kahdeksalle lapselleen konsernin, jonka vuosiliikevaihto oli 14 miljardia euroa.
Quandtit
Quandtin suku oli hyötynyt tekstiilitehtaidensa ansiosta sodista ja yhteiskunnallisista mullistuksista vuosikymmenien ajan. Ensimmäisen maailmansodan aikana yhtiön johdossa oli vajaa 40-vuotias Günther Quandt, joka pyrki laajentamaan toimintaa muille aloille.
Tässä auttoivat Saksan hyperinflaatio ja ailahtelevat pörssikurssit, ainoastaan taitavat sijoittajat onnistuivat luomaan omaisuuksia ja näihin miehiin Günther kuului. Hänen onnistui vallata 1920-luvun alussa kuuluisa akkutehdas AFA, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Varta.
Muutos tekstiilikauppiaasta pörssikeinottelijaksi ja sitten teollisuusmieheksi oli nopea. Günther kaappasi myös Saksan tärkeimpiin kuuluneen asevalmistajan Deutsche Waffen- und Munitionsfabriken, DWM:n
Poliittisesti Günther tunsi vetoa Adolf Hitlerin lupauksiin vahvemmasta Saksasta ja puolueeseen teollisuuspohatta liittyi vuonna 1933. Kolmas valtakunta tarjosi Güntherille huikeita mahdollisuuksia voittojen kasvattamiseen.
DWM:n tehtaat valmistivat miljoonia patruunoita, kiväärejä ja pistooleja asevoimille. AFA puolestaan toimitti tuhansittain akkuja sukellusveneitä ja torpedoita varten. Suvun tekstiilitehtaat suolsivat vanhaan tapaan miljoonia asepukuja armeijalle.
Günther Quandt lähti pakoon Berliiniä lähestyvien neuvostojoukkojen tieltä 25. huhtikuuta 1945. Lopulta hän päätyi USA:n joukkojen haltuun ja joutui oikeuden eteen vuonna 1948, muttei saanut mitään rangaistusta.
Vapauduttuaan Günther työskenteli raivoisasti saadakseen jäljellä olleen imperiuminsa kuntoon, mutta hän kuoli vuonna 1954. Dynastian säilyminen ja liiketoimintojen jatkuvuus oli Güntherille ehdottoman tärkeää, ja hän oli tehnyt huolelliset suunnitelmat, joiden mukaan hänen perillisensä Herbert ja Harald saisivat kumpikin johdettavakseen määrätyt osat suvun konsernista.
Jatkuvuuden suhteen Günther saattoi olla huoleton, esimerkiksi hänen vuonna 1910 syntynyt poikansa Herbert hankki vähitellen itselleen enemmistön tunnetun saksalaisen autovalmistajan BMW:n osakekannasta, otti ohjat tiukasti käsiinsä ja ryhtyi johtamaan yhtiön uudelleenjärjestelyä. Nykyään kahdella Herbertin lapsella on yhtiössä määräävä päätösvalta ja he ovat Saksan rikkaimpia henkilöitä.
David De Jong: Natsimiljardöörit. Saksan teollisuussukujen synkkä historia. Englannin kielestä suomentanut Tapio Kakko. 412 sivua. Minerva Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI
