Suomalaiset tuntevat sijoitusrahastot, mutta monet muut sijoituskohteet ovat vielä vieraita, selviää OP-ryhmän teettämästä kyselystä.
Lisäksi lähes joka neljännelle suomalaiselle mikään yleinen sijoituskohde ei ole tuttu, ja sukupuolten välillä on merkittäviä eroavaisuuksia, kuinka eri sijoituskohteita tunnetaan. Naisista näin sanoo 31 prosenttia ja miehistä 15 prosenttia.
Suomalaisista 63 prosenttia kertoo, että sijoitusrahasto on heille tuttu. Pörssiosake on puolestaan tuttu 51 prosentille suomalaisista, joskin sukupuolten välillä on eroja. Naisista 40 prosenttia pitää pörssiosaketta tuttuna ja miehistä peräti 63 prosenttia. Kyselytutkimuksen perusteella monet sijoituskohteet ovatkin tutumpia miehille kuin naisille.
– Tässä saattaa toki olla vääristymää, sillä miehet usein vastaavat kyselyihin naisia itsevarmemmin, ja kokemus tuttuudesta voi olla hyvin subjektiivinen. Kyselyn tulokset ja tilastot kuitenkin osoittavat, että miehet sijoittavat edelleen enemmän kuin naiset. Ero on onneksi vuosien saatossa tasoittunut, ja esimerkiksi rahastosäästäjissä sukupuolijakauma on hyvin tasainen, sanoo OP:n varallisuudenhoidon asiakkuuksien ja myynnin johtaja Kai Kalajainen tiedotteessa.
Kaksi kolmesta suomalaisesta pitää osake- ja muuta sijoittamista erinomaisena keinona lisätä kansalaisten ja kansantalouden vaurautta, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimuksesta. Luku on kasvanut vahvasti 2000-luvun edetessä.
Tästä huolimatta monet sijoituskohteet eivät ole suomalaisille vielä tuttuja. OP:n kyselyn mukaan esimerkiksi joukkovelkakirjalaina on tuttu sijoitustapa 17 prosentille suomalaisista ja vakuutussäästäminen 28 prosentille. Vakuutussäästäminen on selvästi tutumpi vanhemmille ikäryhmille kuin nuorille.
Vakuutussäästäminen on pitkäaikaisen säästämisen ja sijoittamisen muoto, jossa sijoittaminen tapahtuu vakuutusyhtiön kautta. Vaikka sijoitusmuoto ei ole suomalaisille yhtä tuttu kuin suoraan rahastoihin tai osakkeisiin sijoittaminen, on se kasvattanut suosiotaan OP:n asiakkaiden keskuudessa. Uusien sijoitusvakuutusten määrä kasvoi OP Ryhmässä vuonna 2024 noin 75 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ja bruttomääräiset sijoitukset sijoitusvakuutuksiin yli 40 prosenttia edellisvuodesta.
– Sijoitusvakuutuksen etuna pidetään usein sitä, että jos asiakas haluaa vaihtaa sijoitusvakuutuksensa sijoituskohdetta, kertynyttä tuottoa ei veroteta vaihdon yhteydessä, vaan vasta kertyneitä varoja nostaessa. Epävakaa maailmantilanne voi osaltaan vaikuttaa siihen, että yhä useampi arvostaa mahdollisuutta seurata aktiivisesti markkinoita ja vaihtaa joustavasti sijoituskohteitaan, OP-Henkivakuutuksen varatoimitusjohtaja Katja Taponen kommentoi.
ETF-rahastot ovat näkyneet viime vuosina yhä enemmän mediassa, mutta kyselyn perusteella ne ovat suurimmalle osalle suomalaisista vieraita. Miehistä 22 prosenttia kertoo niiden olevan tuttuja, naisista vain 10 prosenttia. Tutkimuksen mukaan ETF:t ovat tutumpia nuorille kuin vanhemmille ikäryhmille.
ETF-rahastot eli pörssinoteeratut rahastot ovat sijoituskohteita, joilla voi käydä kauppaa pörssissä, kuten osakkeilla. ETF koostuu useista eri sijoituskohteista, kuten osakkeista, korkotuotteista tai raaka-aineista – vaikkapa kullasta. Yleisimmin ETF-rahastossa on sijoituskohteena eri osakkeita. Koska ETF-rahastot sijoittavat moneen eri sijoituskohteeseen, moni hyödyntää niitä hajauttamiseen.
– Vaikka monelle suomalaiselle ETF:t eivät ole tuttuja, tilastojemme mukaan ETF-sijoittaminen on vahvassa kasvussa. Esimerkiksi tammikuussa henkilöasiakkaamme ostivat ETF-rahastoja kappalemääräisesti peräti 173 prosenttia enemmän kuin vuoden 2024 tammikuussa, avaa kansainvälisten osakkeiden ja ETF:ien asiantuntija Joona Heinola.
OP-ryhmän marraskuussa 2024 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa 16–80-vuotiaita suomalaisia (3 748 vastaajaa) valtakunnallisesti edustavasti. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus OP-ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.