Kansanedustajan mukaan maassamme on paljon puolustamisen arvoista. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

”Monia asioita on tehty vuosikymmenten aikana oikein”

Kansanedustajan mukaan Suomessa on paljon hyvää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi on jälleen maailman onnellisin maa, ilmenee tuoreesta Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) rahoittamasta tutkimuksesta. Suomi piti vertailussa kärkisijaa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin.

Tulokseen kiinnittää huomiota myös kansanedustaja Timo Heinonen (kok.). Hän sanoo ajattelevansa tuloksen kanssa samalla tavalla, vaikka Suomella onkin tällä hetkellä taloudellisia haasteita ja turvallisuusuhat herättävät huolta koko Euroopassa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Meillä on kuitenkin tänäänkin yksi maailman parhaista peruskouluista, hyvä ja laadukas sekä tasa-arvoinen varhaiskasvatus, välittävä ja huolehtiva hyvinvointiyhteiskunta ja sen osana tärkeimmällä hetkellä hyvin kannatteleva ja tukeva sosiaaliturva ja vahva luottamus instituutioihin. Myös yhteiskuntarauha, arjen turvallisuus ja siisteys ja myös puhdas luonto ja laajat lähiluontoalueet varmasti tässä näkyvät. Monia asioita on siis tehty vuosikymmenten aikana oikein ja tämän maan tänäänkin isoin osa kokee myös puolustamisen arvoiseksi, Heinonen luettelee Suomen hyviä puolia blogissa.

Vertailun toiseksi onnellisin maa oli Tanska. Kymmenen kärkeen ylsivät myös muut Pohjoismaat Islanti, Ruotsi ja Norja.

– Talibanin hirmuhallintoon jälleen suistunut Afganistan taasen listan toisessa päässä viimeisenä ja myös Yhdysvalloille ennätysheikko sijoitus – 24. Vielä vuonna 2012 jenkit olivat maailman 11. onnellisin kanssa, Heinonen huomauttaa.

– Suureksi tekeminen ei siis näytä tekevän kansaa onnelliseksi, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS