Vuonna 2024 liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnille tuli tutkittavaksi 184 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa menehtyi kaikkiaan 194 henkeä. Vanhempien työikäisten kuolonkolareita oli seitsemän edellisvuotta vähemmän.
Moottoriajoneuvojen välisiä kuolemaan johtaneita yhteenajoja oli viime vuonna 59 kappaletta, mikä on vähiten koko 2000-luvulla.
Onnettomuuksia oli yksi vähemmän kuin edeltävänä vuonna, kun taas kuolleiden määrä oli sama.
45–64-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamia kuolemaan johtaneita moottoriajoneuvo-onnettomuuksia oli viime vuonna yhteensä 32 eli seitsemän vähemmän kuin vuonna 2023. Vähenemä johtuu etenkin kohtaamisonnettomuuksien vähentymisestä kahdeksalla onnettomuudella.
− Tässä ikäluokassa on havaittavissa merkittävä myönteinen trendi. Verrattaessa vuosien 2010–2014 ja vuosien 2020–2024 onnettomuusmäärien keskiarvoja ovat vanhempien työikäisten aiheuttamat kuolemaan johtaneet moottoriajoneuvo-onnettomuudet vähentyneet kolmanneksella (33 %), OTIn erityisasiantuntija Salla Salenius kertoo.
Nuorempien työikäisten eli 25–44-vuotiaiden aiheuttamien onnettomuuksien määrä kasvoi hieman viime vuonna. Onnettomuusmäärä 35 oli kuitenkin yhä selvästi pienempi kuin vuosina 2020–2022.
Yli 64-vuotiaiden kuljettajien aiheuttamia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui viime vuonna yhteensä 41. Määrä on ollut käytännössä sama viimeiset neljä vuotta.
Alle 25-vuotiaiden kuljettajien osalta vuosi 2024 oli onnettomuusmäärältään tyypillinen. Kuolemaan johtaneita moottoriajoneuvo-onnettomuuksia oli kaikkiaan 32 onnettomuuksien jakautuessa tasaisesti eri kuukausille.
Lasten ja nuorten näkökulmasta vuosi 2024 oli tieliikenteessä edellisvuotta heikompi. Alle 25-vuotiaita jalankulkijoita menehtyi seitsemän, polkupyöräilijöitä kolme ja kevyellä sähköajoneuvolla liikkuneita kaksi.
− Kansallisen liikenneturvallisuusstrategiamme mukaisesti työtä on yhä jatkettava, jottei kenenkään tarvitse menehtyä tai vammautua vakavasti liikenteessä, OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari painottaa.
Yhteenajot vähentyneet merkittävästi
Moottoriajoneuvoille tapahtuneista onnettomuuksista viime vuonna yli puolet eli 81 onnettomuutta oli yksittäisonnettomuuksia. Yhteenajoja oli kaikkiaan 59. Vuonna 2023 yhteenajojen määrä vastaavasti oli 64, kun se vielä vuonna 2020 oli 89.
– Vaikka onnettomuusmäärissä ei tapahtunut suuria muutoksia, on merkillepantavaa, että vuosi 2024 oli toinen vuosi putkeen, kun moottoriajoneuvojen välisiä yhteenajoja oli selvästi yksittäisonnettomuuksia vähemmän, Salenius sanoo.
Tutkittavia jalankulkijan tai polkupyöräilijän kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli viime vuonna kaikkiaan 39. Onnettomuuksissa kuoli 18 jalankulkijaa ja 21 polkupyöräilijää. Tieliikenteessä kuoli lisäksi neljä kevyellä sähköajoneuvolla liikkunutta henkilöä sekä yksi hevosajoneuvolla liikkunut henkilö.
Alueittain tarkasteltuna suurimmat onnettomuusmäärien muutokset tapahtuivat Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa. Kummassakin oli vuonna 2024 viisi onnettomuutta ja viisi kuollutta edellisvuotta enemmän.