Lauantaina aamupäivällä Hollolassa poliisipartio kohtasi huomattavaa ylinopeutta ajaneen moottoripyöräilijän, kertoo Hämeen poliisi tiedotteessaan.
Moottoripyörä ohitti partion Savontiellä klo 10.33, ja sen nopeudeksi mitattiin 140 kilometriä tunnissa. Alueella oli 80 km/h nopeusrajoitus.
Poliisin pysäytettyä kuljettajan ilmeni, että kyseessä oli noin 20-vuotias mies. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapauksen seurauksena epäillylle määrättiin väliaikainen ajokielto.
Hämeen poliisi kertoo tiedotteessa, että lauantain aikana heillä oli yhteensä 274 tehtävää, joihin liittyi muun muassa yhdeksän henkilön säilöönottoa häiriökäyttäytymisen tai päihtymyksen vuoksi.