Vaikka Kiinan ja Venäjän yhä läheisempi kumppanuus ei ole edennyt muodolliseksi liittosuhteeksi, sen kehitysnäkymät ovat David Kaganin ja Francis Harrisin mukaan kaikkea muuta kuin rauhoittavia. He työskentelevät tutkijoina Center for European Policy Analysis -ajatushautomossa.
– Jos epäilette tätä, katsokaa 1900-luvun alkupuolen Saksa-Japani-akselia, johon liittyy huolestuttavia yhtäläisyyksiä, Kagan ja Harris toteavat artikkelissaan.
Toukokuussa 2024 Venäjä ja Kiina julistivat tavoittelevansa kokonaisvaltaista kumppanuutta ja strategista yhteistyötä. Maat kertoivat myös jakavansa yhteisen näkemyksen Yhdysvaltojen ja sen läntisten liittolaisten ylikorostuneesta asemasta kansainvälisessä järjestelmässä. Samaan aikaan Venäjä pyrkii rakentamaan maailmanlaajuista verkostoa yhdistääkseen voimansa Iranin ja Pohjois-Korean kaltaisten autoritaaristen paariavaltioiden kanssa.
– Nämä neljä maata (Venäjä, Kiina, Iran ja Pohjois-Korea) ovat syvästi vieraantuneet globaalista järjestelmästä ja haluavat tuhota sen, Kagan ja Harris toteavat.
Vaikka Kiina suhtautui aluksi varauksellisesti Vladimir Putinin hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan, Pekingin Moskovalle antama apu on kasvanut heidän mukaansa vähitellen niin mittavaksi, että sillä on Venäjän sotaponnistelujen kannalta jopa kriittinen merkitys. Vastineeksi Kreml on saattanut avata Kiinalle pääsyn edistyksellisimpään puolustusteknologiaansa, kuten ydinsukellusveneiden suunnitteluun.
Yhtäläisyydet natsi-Saksan ja Japanin 1930-luvulla alkaneeseen yhteistyöhön ovat heidän mukaansa ilmeisiä.
– Nämä kaksi maata eivät kulkeneet täysin rinta rinnan, mutta oli kaiken aikaa selvää, että niillä oli yhteinen tavoite: ne halusivat nyky-Venäjän ja Kiinan tavoin lopettaa demokraattisen maailman valta-aseman, he sanovat.
– Molemmissa tapauksissa on kyse kahden erillisen alueen kahdesta suurvallasta, joilla on yhteinen vihollinen ja yhteinen intressi heikentää Yhdysvaltojen globaalia valta-asemaa tai tuhota se. Saksan ja Japanin tavoitteena ei ollut hallita maailmaa yhdessä, kuten ei myöskään Venäjän ja Kiinan nyt, vaan molempien pyrkimyksenä oli luoda ”uusi järjestys”. Saksa halusi hallita Eurooppaa, Japani Aasiaa, he muistuttavat.
Toisen maailmansodan aikana Saksan ja Japanin operatiivinen koordinointi oli heidän mukaansa hyvin vähäistä. Tokio hylkäsi Adolf Hitlerin vuonna 1941 esittämän pyynnön hyökätä Neuvostoliittoon idästä operaatio Barbarossan tueksi. Japanilaisilla oli omat strategiset tavoitteensa Kaakkois-Aasiassa.
Vaikka demokraattisen maailman viholliset eivät nytkään sopisi yhteisesti kaikista toimistaan, jo pelkästään jakamalla yhteisen tavoitteen ne kykenevät häiritsemään ja heikentämään läntisiä demokratioita, he toteavat.
Tämä antaa heidän mielestään Yhdysvalloille ja Euroopalle aiheen pikemminkin tiivistää keskinäistä liittosuhdettaan. Se, että USA kääntäisi katseensa indopasifiselle alueelle ja jättäisi Euroopan oman onnensa nojaan, olisi kohtalokas virhe. Autoritaarisen akselin muodostama eksistentiaalinen uhka on lopulta torjuttavissa vain yhteistuumin, he kiteyttävät.
