Samana päivänä, jolloin Moskovan suurlähettiläs emeritus Hannu Himanen julkisti Ostrobornian juhlasalissa vuosien 2020-2024 muistelunsa, pääesikunnan tiloissa näki päivänvalon myös kenraali Aimo Pajusen elämäkerta. Viimeksi mainitussa tilaisuudessa mukana ollut ex-pääministeri Paavo Lipponen murahti: ”Kun tätä Nato-asiaa on pitkään vatvottu, niin nyt sopii kysyä, mitä me noina vuosina menetimme, mitä se maksoi”? Eli Lipponen piti kehityskulkua hyvänä.
En tiedä, mitä Hannu Himanen olisi Lipposelle vastannut, mutta edellisen presidenttimme Sauli Niinistön suhteen Lipposen tuhahdus oli meille suomalaisillekin vapauttava: mitä sitten, Natossahan nyt sitä ollaan, vaikka kesti ja emmittiin vuositolkulla.
Himasen kirja koostuu vuosien 2020-2024 kertauksesta. Keskeinen kirjan runko etenee kuukausi kuukaudelta kohti tätä päivää: kyse on hänen noin 50 kolumnistaan, jotka Ilkka-Pohjalainen julkaisi mainittuna ajanjaksona. Jutut ilmestyivät kuukauden välein, nyt voimme lukea ne uudelleen. Noiden kolumnien avulla Himanen pääsee todistamaan omat kykynsä: onnistuivatko hänen ennustuksensa, epäilyt ja pelot?
Konkreettinen esimerkki olkoon tuumailut idän ja lännen välillä juuri ennen kuin Venäjä lähtee Ukrainan valloitusretkelleen. Kuukausia kestänyt Vladimir Putinin aggressiivinen uho johti umpikujaan: länsi ei alistunut kirjoittamaan Venäjälle vakuutusta, joka olisi ollut lupaus olla tukematta entisestä Neuvostoliitosta kaikonneita satelliittivaltioita. Kuvion hulluus oli vaatia länneltä lupauksia, jonka kaltaisia Venäjä itse ei ole ollut koskaan halukas kunnioittamaan.
Himasen arvio ennen Venäjän hyökkäystä
Jälkiviisauden nimissä on mielenkiintoista tarkastella kannanottoja ennen Venäjän helmikuun vuoden 2022 hyökkäystä kohti Kiovaa. Ennen Venäjän valloitusyritystä Hannu Himanen kirjoittaa Ilkka-Pohjalaisessa (29.1.2022) otsikolla ”Ukrainaa suurempi ongelma”:
”Lännen on sanottu langenneen Venäjän virittämään massiiviseen strategiseen ansaan. Kremlin todelliset tavoitteet ovat paljon Ukrainaa pidemmällä. Se haluaa Eurooppaan uuden turvallisuusjärjestyksen, joka tunnustaisi Venäjän oikeuden etupiiriin. Pitämällä voimakasta sotilaallista painetta Venäjä pitää aloitteen itsellään ja pakottaa lännen reagoimaan.
Laajamittaiseen sotaan ryhtymisen sijasta Venäjä voi tehdä täsmäiskuja ohjuksin ja lentokonein. Sen arsenaalissa on sitä paitsi paljon muutakin kuin sotilasvoimaa. Se voi tehdä kyberhyökkäyksiä ja erilaisia tihutöitä. Se voi horjuttaa hallituksia ja lamauttaa infrastruktuuria”.
Näin Himanen runsasta kolmea viikkoa ennen hyökkäystä, joka johti nopeaan Suomen asenneilmaston jyrkkenemiseen: kohti Natoa ja etäisyyttä Venäjään.
Himanen tarkkailee niin presidentin, hallituksen kuin eduskunnankin päättäväisyyttä. Eduskuntaryhmien kannanotot olivat häkellyttävän suorasukaisia: olisiko jopa sisäinen yhteiskuntarauha saavutettu huolimatta kireistä opposition ja hallituspuolueiden välisistä kahnauksista? Ei sentään.
Entisellä Moskovan suurlähettiläällä (2012-2016) on vankka kokemustausta Venäjästä ja sen johdosta. Harkitsevaisena kommentaattorina hänestä tuli pian kysytty lausunnonantaja, joka kirjassaan aprikoi, miksi jatkoimme toiveajatteluamme sitkeästi viimeiseen saakka.
Heinäluoman ja Tuomiojan ilmanhaistelu
Himanen olisi kaivannut ripeämpää otetta. Erittäin suosittu presidenttimme näytti pidättyväiseltä ja ”loi ympärilleen hiljaisuuden kehän”. Ilmeisesti Sauli Niinistö varoi kiirehtimästä, aivan kuin hän olisi tiennyt, miten yleinen mielipide kääntyy kohti Natoa ilman häntäkin. Kansa teki päätöksen, poliitikot sen turvin, ilman ehkä rikkonaista kansanäänestystä.
Demareille Venäjän hyökkäys oli shokki, vaan ei pääministeri Sanna Marinille, jonka varjossa vanhat valtahahmot – muun muassa Eero Heinäluoma (sd.) ja Erkki Tuomioja (sd.) – jäivät kuin nallit kalliolle. Marin oli yhtä rohkea ja selväsanainen kuin covid-viruksen kanssa.
Olisivatko herrat ounastelleet jotakin sellaista tapahtuvaksi, mikä olisi osoittanut empimisen viisaudeksi? Olihan Heinäluoma saanut Venäjän ystävyyden kunniamerkin, jonka hän toki heitti roskiin. Samoilla linjoilla oli myös Tuomioja, joka vetosi asiallisen keskustelun puolesta. Heidän viestinsä Naton suhteen alkoi sanalla ”kyllä” ja päättyi sanaan ”ehkä”.
Suur-Venäjän rakentajia ovat olleet Iivana II, Iivana IV Julma, Pietari Suuri ja Katariina Suuri. Se joka väittää, ettei Venäjä ole heidän tapaansa ollut aina imperialistinen valtio, erehtyy. Kaukaisten edeltäjiensä rajattoman vallan käyttäjien ketjuun Vladimir Putin (”Vladimir Myrkyttäjä” – kuten Aleksei Navalnyi ilmaisi) sopii saumattomasti. Vaaralliseksi tämän tuoreimman Venäjän tsaarin tekee ydinase, jolla hän kalistelee useissa yhteyksissä.
Himasen kommentointia kannattaa seurata. Ilkka-Pohjalaisen arvovalta hänen kolumniensa myötä on kasvanut. Ennusteet ja pelot ovat osoittautuneet tosiksi, toivoon ei ole vieläkään perusteita. Kunpa sellaisia löytyisi.
Hannu Himanen: Missä enkelitkin pelkäävät. Hyökkäävä Venäjä ja Suomen turvallisuus. Docendo 2024.
