Meilahden ala-asteen toisen luokan oppilaat ovat loppuvuoden ajan kulkeneet luokkaan pimeässä pitkässä käytävässä, kertoo MTV.
– Toisen kerroksen siivessä lamput olivat palaneet, ja siellä käveltiin sitten juhlan jälkeen kaikki pimeässä, lasten joulujuhlaan saapunut vanhempi toteaa MTV:n haastattelussa.
Yksi vanhempi on suivaantunut erityisesti siksi, että tilanne vaikeuttaa oppilaiden toimimista ja tavaroiden hallintaa vaikkapa pukeutumistilanteessa.
– 7–8-vuotiailla on muutenkin vaikeaa pitää tavaransa halussa, saati tällaisessa tilanteessa, vanhempi kommentoi.
Koulun ylläpitoinsinööri Ville Hakamäen mukaan ongelma liittyy 1950-luvun alussa rakennetun koulun vanhoihin valaisimiin.
– Siellä on sellaiset vanhanlaiset valaisimet, joissa käytetään loisteputkivalolamppuja. Loisteputkilamppuja ei ole kuitenkaan saanut enää hetkeen kaupasta ostaa uusien energiasäädösten takia, Hakamäki selventää.
Vanhoihin valaisimiin ei pystytä tekemään muutoksia, vaan ne tulee jokainen korvata nykyaikaisilla LED-valaisimilla.
Asiasta on oltu yhteydessä apulaispormestariin, mikä on vauhdittanut tilanteen korjaamista.
– Tämä on esimerkki siitä, että kuntalaiset ja kaupunki voivat yhdessä hoitaa asioita nopeastikin, ilmoituksen tehnyt vanhempi sanoo.
Ylläpitoinsinöörin mukaan valo-ongelma pitäisi olla selätetty tammikuun aikana.