Liikennesäännöt koskevat myös sähköpotkulautailijaa, Liikenneturva muistuttaa.
Kun sähköpotkulaudan rakenteellinen enimmäisnopeus on 25 kilometriä tunnissa, sähköpotkulaudoilla kuljetaan samoilla liikennesäännöillä ja väylillä kuin polkupyörällä eikä jalkakäytävillä. Jos pyöräväylää ei ole, niin sähköpotkulaudalla kuljetaan ajoradan reunassa. Sähköpotkulaudalla ei saa ajaa jalkakäytävillä.
Pyörätiet on aina merkitty pyörätien liikennemerkillä. Jos liikennemerkkiä ei ole, kyseessä on jalkakäytävä.
Sähköpotkulaudalla saa ajaa kävely- ja pihakadulla, mutta jalankulkijalle on annettava esteetön kulku. Nopeus on sovitettava jalankulun mukaiseksi, eikä se saa ylittää 20 kilometriä tunnissa.
Sähköpotkulaudalla ajavaa koskevat samat varovaisuus- ja ennakointivelvoitteet kuin kaikkia tienkäyttäjiä. Jalankulkijalle tulee antaa turvallinen tila tiellä. Esimerkiksi ohitustilanteessa laitteiden nopeus ja äänettömyys saattavat yllättää edessä kulkevan. Varoita ohituksesta soittamalla kelloa hyvissä ajoin. Huomaa, että kellon kilauttelu ei kuitenkaan vapauta velvollisuudesta varoa toisia liikkujia.
Sähköpotkulauta kulkee jopa 25 km tuntivauhtia. Suurimman mahdollisen nopeuden ajaminen ei kaupungissa ole usein mahdollista. Ennakoiva ajotapa lisää myös sähköpotkulautailijan turvallisuutta ja vähentää riskiä kaatua tai joutua onnettomuuteen.
Sen lisäksi, että sähköpotkulaudalla ajaminen vaatii kykyä havainnoida ja arvioida liikennetilanteita sekä reagoida niihin, vaatii ajaminen myös hyvää tasapainoa. Sähköpotkulaudassa on pienet pyörät, todella herkkä ohjaus ja heikko tai olematon jousitus, joten tien pinnan epätasaisuudet voivat kovassa vauhdissa olla kohtalokkaita.
Sähköpotkulaudalla noudatetaan samoja liikennemerkkejä ja liikennevaloja kuin polkupyörälläkin ajaessa. Osoita selkeästi aikeesi risteyksissä. Muista näyttää suuntamerkkiä, kun olet kääntymässä. Jos sähköpotkulaudassa ei ole vilkkua, näytä suuntamerkki kädellä.
Sähköpotkulaudalla sinun tulee antaa tietä suojatietä ylittävälle jalankulkijalle. Sähköpotkulaudalla saa ylittää tien suojatietä pitkin ajaen, mutta sähköpotkulautailijan tulee väistää ajoradan liikennettä, ellei auto ole kääntymässä tai tule väistämisvelvollisuutta osoittavan liikennemerkin takaa tai pihasta.
Humalassa sähköpotkulautailija voi myös syyllistyä niin kutsuttuun tankojuoppouteen ja onnettomuuden sattuessa voit olla korvausvelvollinen.
Sähköpotkulautaa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä siten, että se vaarantaa turvallisuutta tai haittaa muuta liikennettä. Sähköpotkulaudan saa pysäköidä myös jalkakäytävälle tai pyörätielle, mutta sielläkään se ei saa olla haitaksi
Sähköpotkulauta on suunniteltu yhdelle henkilölle, eikä siinä ole matkustajapaikkoja. Myös kypärää suositellaan käyttämään mahdollisten kaatumisten varalta.
Laita korvan taakse vinkit turvalliseen sähköpotkulautailuun – lisäohjeistusta osoitteesta: https://t.co/0cC2wrzQmA #AjaOikein – sähköpotkulaudallakin pic.twitter.com/IW2HXCZf7a
— Liikenneturva (@Liikenneturva) August 25, 2022