Verkkouutiset

Museoviraston työntekijät käsittelevät egyptiläis-nubialaisia arkeologisia löytöjä varastorakennuksessa 9. kesäkuuta 2023. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Museovirasto aloittaa lähes koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut

Neuvottelujen tavoitteena on 3,2 miljoonan euron toimintamenojen alentaminen ensi vuodelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viraston toiminnan nettomenojen budjettiarvio ensi vuodelle on ollut 27 305 000 euroa. Alijäämä muodostuu pysyvästä kehysvajeesta, virastolle osoitetusta vuoteen 2025 kohdistuvasta kertaleikkauksesta sekä siitä, että jo laajentuvaan Kansallismuseo-rakennukseen liittyvän toiminnan rahoitusta ei ole vielä myönnetty.

Museovirasto neuvottelee enintään 30 henkilötyövuoden irtisanomisesta, enintään 150 henkilön lomauttamisesta, ja lisäksi leikkaus- ja sopeutustavoitteen ratkaisuja etsitään muista kustannuksista.

Museoviraston henkilötyömäärä on noin 315 henkilötyövuotta, joista vakituisia vakansseja on noin 220. Lisäksi virasto työllistää kymmeniä määräaikaisia projektityöntekijöitä sekä vuosittain yli sata kausityöntekijää.

Museoviraston mukaan sen toiminnan menot ja virastolle osoitetut määrärahat ovat olleet jo pidempään epätasapainossa, jota on pahentanut viime vuosien inflaatiokehitys. Tältä osin pysyvä sopeutustarve on 881 000 euroa. Myös seuraaville vuosille toimintaan käytettävissä oleva valtion rahoituskehys on edelleen laskeva.

Lisäksi loppukeväällä hallituksen kehysriihessä päätetyistä kertaleikkauksista on Museovirastolle kohdennettu 872 000 euron leikkaus vuodelle 2025.

Kansallismuseon laajennusosan rakennustyöt ovat käynnissä, ja samalla vanhaa päärakennusta peruskorjataan. Tämän vuoksi museo sulkeutui yleisöltä lokakuussa 2023, mistä aiheutuu merkittäviä tulonmenetyksiä.

Vuonna 2027 uudelleen avautuvan museokokonaisuuden toimintaa, ohjelmistoja ja sisältöjä tulee jo rakentaa ja hankkia, mutta tulonmenetyksiin ja toiminnan laajentamiseen kohdistuvaa 1 390 000 euron toimintamenoerää vuodelle 2025 ei tähän mennessä ole vielä myönnetty.

Lisäksi viraston katettavana ovat tilavuokrien saamatta jääneet indeksitarkistukset 55 000 euroa.

Pääjohtaja Tiina Merisalon mukaan Museoviraston talouden rakenteen erityispiirre ja haaste ovat sen mittavat kiinteistökustannukset. Kaiken kaikkiaan Museoviraston eri momenteilta maksamat kustannukset eri kiinteistöistä ja toimitiloista vuonna 2025 ovat noin 31 miljoonaa euroa, mikä kattaa 58,4 prosenttia kaikista viraston kuluista, ja suhteellinen osuus on edelleen kasvamassa budjetin vähennysten myötä.

Käynnissä olevan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan uudistuksen myötä Museovirasto on yhdistymässä Suomenlinnan hoitokunnan kanssa siten, että uusi kulttuuriperintösektorin virasto aloittaa vuoden 2026 alusta. Museovirastolla on nyt vuosi aikaa järjestää talous ja toiminta tasapainoon.

Yhteistoimintaneuvottelujen neuvotteluesitys annettiin tänään ja neuvottelut jatkuvat ainakin 14.10.2024 saakka.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)