Venäjän sotatoimet estävät Ukrainaa viemästä viljaa Mustanmeren satamiensa kautta, minkä pelätään johtavan laajaan nälänhätään ja lietsovan levottomuuksia eri puolilla maailmaa. Venäjä on kiistänyt olevansa vastuussa globaalista ruokakriisistä ja vierittänyt syyn länsimaiden niskaan.
Kansainvälisellä yhteisöllä olisi amerikkalaisasiantuntija, eversti evp. Mark Cancianin mukaan useita sotilaallisia ja diplomaattisia keinoja uhkaavan kriisin lievittämiseksi, mutta niistä jokaisella on haittapuolensa.
– Nato voisi käyttää mahtavia laivastojaan ja mittavia ilmavoimiaan Ukrainan viljalaivojen saattamiseen. Montreux’n yleissopimukseksi kutsuttu sopimus kuitenkin rajoittaa Mustallemerelle pääsevien alusosastojen kokoa, ja Venäjä saattaisi vaikeuttaa saattueiden kulkua omalla laivastoarsenaalillaan, todennäköisimmin miinoin ja sukellusvenein, Center for Strategic and International Studies -ajatushautomossa työskentelevä Cancian kirjoittaa Foreign Affairs -lehdessä.
Vaihtoehtoiset keinot, kuten Natoon kuulumattomien maiden muodostamat laivastosaattueet tai ukrainalaisen viljan laivaaminen toisten Mustanmeren rannikkovaltioiden satamista, saattaisivat olla Venäjän näkökulmasta siedettävämpiä, mutta eivät Cancianin mukaan riskittömiä. Vaikka helppoja ratkaisuja tilanteeseen ei siis ole, länsi ei yksinkertaisesti voi sitä hänen mukaansa sivuuttaa.
– Jos nälänhätä lopulta leviää laajalle ja johtaa poliittiseen epävakauteen, lännellä on yhä kovempi paine toimia. Yhdysvalloilla ja sen liittolaisilla on oltava suunnitelma – vaikka epätäydellinenkin – jos ne haluavat välttää globaalin katastrofin, joka voi riistäytyä käsistä, hän toteaa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Mark Cancian on tehnyt pitkän uran maansa merijalkaväessä ja puolustusministeriössä sekä Harvardin yliopistossa.
Riittämätön vaihtoehto
Yksi tapa ohittaa merisaarto olisi toteuttaa Ukrainan maataloustuotteiden vientikuljetukset maanteitse ja rautateitse esimerkiksi Puolan ja Romanian kautta, kuten osittain on jo tapahtunutkin. Venäjällä ei Cancianin mukaan ole kykyä estää maakuljetuksia.
– Vaikka rautatieyhteydet ovat teoriassa haavoittuvia ohjusten tai lentokoneiden hyökkäyksille, niitä on hyvin vaikea pysäyttää pitkäksi aikaa, hän sanoo.
Ukrainan rautateillä ei valitettavasti ole riittävää kapasiteettia merikuljetusten korvaamiseen. Ukrainan viljan vientiin – arviolta 30 miljoonaa tonnia viljaa – tarvittaisiin hänen mukaansa vain 100 rahtilaivaa, mutta peräti 300 000 junavaunua.
– Eräiden laskelmien mukaan koko viljamäärän kuljettamisen rautateitse kuluisi 14 kuukautta, mutta meritse vain neljä kuukautta, hän toteaa.
Puuttuu uskallusta
Jos Nato pyrkisi turvaamaan meriteitse tapahtuvia viljakuljetuksia Ukrainan satamista, sen olisi Cancianin mukaan varauduttava koviinkin vastatoimiin Venäjän taholta.
– Ottaen huomioon presidentti Vladimir Putinin Natolle esittämät toistuvat varoitukset olla sekaantumatta konfliktiin, tuntuu epätodennäköiseltä, että hän sallisi Naton saattueen murtaa Venäjän saarron ryhtymättä minkäänlaisiin toimiin, hän sanoo.
– Venäjä on jo kylvänyt merimiinoja Ukrainan satamien lähestymisväylille. Ukraina voisi yrittää raivata ne, mutta se vaatisi pienten ja haavoittuvien alusten hidasta ja vaivalloista etsintäoperaatiota. Asiaa mutkistaa entisestään se, että myös Ukraina on miinoittanut rannikkoaan. Moskovan ei siis olisi vaikea osoittaa sormella Kiovaa, jos viljaa kuljettava alus ajaisi miinaan, hän toteaa.
Suurimman uhan saattueille muodostaisivat hänen mukaansa Venäjän Mustanmeren laivaston kuusi hiljaista ja hyvin aseistettua Kilo-luokan sukellusvenettä, jotka voisivat iskeä torpedoin ja risteilyohjuksin sekä miinoittaa saattueiden reittejä. Myös Krimille sijoitetut meritorjuntaohjuspatterit kykenisivät vaikeuttamaan saattueiden etenemistä.
– On luultavaa, että Nato suorituskykyisine aluksineen ja valtavine ilmaylivoimineen voittaisi – kenties nopeasti, mutta mahdollisesti vasta pitkien saattuetaistelujen jälkeen. Monet Nato-maat eivät kuitenkaan olisi valmiita suoraan sotilaalliseen yhteenottoon Venäjän kanssa ja siihen väistämättä sisältyvää eskalaation riskiin, vaikka siten voitaisiin murtaa Moskovan toteuttama saarto ja lievittää pahenevaa elintarvikekriisiä, hän arvioi.
Iskisi lujaa
Vähemmän riskialtis vaihtoehto voisi Cancianin mukaan olla se, että viljakuljetuksia turvaisikin jonkin Naton ulkopuolisen maan laivasto. Esimerkiksi Egypti, joka on hyvin riippuvainen viljantuonnista, saattaisi hänen mielestään olla valmis kantamaan siihen liittyvät riskit.
– Tällaisella epäsuoralla lähestymistavalla vältettäisiin Venäjän väitteet Naton aggressiivisuudesta ja kyettäisiin nojaamaan vahvasti humanitaariseen argumenttiin nälänhädän lievittämisestä, hän sanoo.
Yhdysvallat voisi myös rekisteröidä viljaa kuljettavat kauppa-alukset amerikkalaisiksi, mikä voisi nostaa Venäjän kynnystä hyökätä niitä vastaan. Vastaavaa mallia USA sovelsi Kuwaitin öljytankkereihin voidakseen suojata niitä Iranin ja Irakin sodan aikana 1987–88. On kuitenkin epävarmaa, kuinka Venäjä siihen reagoisi.
Cancian pitää joka tapauksessa selvänä, että länsi ei voi enää kovinkaan pitkään seurata Ukrainan merisaartoa toimettomana.
– Maailmanlaajuinen nälänhätä ei ehkä ole vielä akuutti, mutta kun se iskee, se iskee lujaa. Naton ja länsimaiden vastuulla on laatia suunnitelma, ennen kuin pula muuttuu kriisiksi, hän toteaa.
