Kaikissa sairaaloissa voi jatkossakin tehdä päiväkirurgisia toimenpiteitä. / LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Muutos päivystyksiin – IS: Sairaaloissa öisin pääosin tyhjiä leikkaussaleja

Uuden lain myötä leikkauksia siirretään alueen yliopistolliseen sairaalaan tai keskussairaalaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnassa väiteltiin viime viikkoina kiivaasti sairaalaverkon leikkauksista, jonka myötä ympärivuorokautinen päivystys päättyy Savonlinnassa, Kemissä, Salossa ja Oulaisissa.

Muutoksen myötä leikkauksia siirretään alueen yliopistolliseen sairaalaan tai keskussairaalaan.

Ilta-Sanomien selvityksen perusteella kyseisissä ympärivuorokautisen erikoissairaanhoidon päivystyssairaaloissa yöllisiä leikkauksia on ollut hyvin vähän.

Oulaskankaan sairaalassa leikattiin viime vuonna illalla 65 potilasta, mutta yöllä vain kolme. Myös Savonlinnassa yöllisiä leikkauksia oli kolme. Salon sairaalassa ei ollut yöllistä leikkausvalmiutta. Länsi-Pohjan sairaalassa iltaleikkauksia oli 293 ja yöleikkauksia 63 kappaletta.

Hallituksen esityksessä todetaan, että Savonlinnan ja Oulaskankaan yöpäivystysten päättyessä etäisyys lähimpään yöpäivystykseen kasvaa korkeintaan 102 kilometrillä. Kaikissa sairaaloissa voi jatkossakin tehdä päiväkirurgisia toimenpiteitä.

Perusterveydenhoidon yöpäivystys päättyy Iisalmessa, Varkaudessa, Jämsässä ja Raahessa. Puolet yöaikaisista potilaista kuljetetaan päivystykseen ambulanssilla, ja muut hakeutuvat päivystykseen taksilla tai omalla autolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)