Suomessa on havaittavissa turvallisuuspoliittinen murros, joka kuitenkin nauttii laajaa tukea läpi eduskuntapuolueiden, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak Kylkirauta-lehden artikkelissa.
Hän viittaa Ulkopoliittisen instituutin vuosina 2019 ja 2020 julkaiseman kansanedustajille suunnatun Suomen turvallisuuteen ja puolustukseen liittyvän kyselyn tuloksiin.
– Murroksen keskiössä ovat maanpuolustukseen liittyvä tuki yhteistoimintaan muiden maiden kanssa ja valmius käyttää sotilaallista voimaa puolustuspyrkimyksissä Suomen rajojen ulkopuolella, Salonius-Pasternak toteaa.
Hänen mukaansa yksi keskeinen Suomen maanpuolustusvalmisteluiden muutos on lisääntyvä yhteistyö muiden maiden ja organisaatioiden kanssa.
Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa tehtävään yhteistyöhön suhtautui vuoden 2019 kyselyssä myönteisesti 96 prosenttia vastanneista kansanedustajista. Tuki Ruotsin ja Pohjoismaiden yhteistyölle on vahvaa, mutta se vaihtelee muiden toimijoiden suhteen. Yhteistyöhön Euroopan unionin (EU) kanssa suhtautui myönteisesti 80 prosenttia, Naton kanssa 71 prosenttia ja Yhdysvaltojen kanssa 65 prosenttia vastanneista.
Vuoden 2020 kyselyssä kansanedustajilta kysyttiin mielipiteitä konkreettisesta avun antamisesta. Kysymykseen ”Jos Ruotsiin hyökätään, pitääkö Suomen olla valmis lähettämään sotilaita Ruotsin puolustukseksi, vaikka Suomeen ei olisi hyökätty?” vastasi myönteisesti 62 prosenttia ja kielteisesti 13 prosenttia vastanneista. Kannastaan epävarma oli 22 prosenttia vastanneista.
– Edellä mainitun perusteella ei ole yllätys, että pieni enemmistö oli myös sitä mieltä, että Suomen ja Ruotsin pitäisi solmia puolustusliitto, sillä 51 prosenttia vastanneista tuki tätä ajatusta, 27 prosenttia ei osannut sanoa ja 22 prosenttia vastanneista vastusti ajatusta, Salonius-Pasternak sanoo.
– Vaikka vastaavien kysymysten tuloksia ei ole saatavilta vuosikymmenen takaa, lienee mahdollista ajatella, ettei vastaavia tuloksia olisi silloin nähty.
Hänen mukaansa valmius tukea Ruotsia sotilaallisesti on siis merkittävä. Sen sijaan halukkuus tukea muita EU:n jäsenmaita ei näyttäydy yhtä vahvana.
Kun poliitikoilta kysyttiin Suomen velvoitteista Lissabonin sopimuksen artiklan 42.7 perusteella – vaikka sopimus on juridisesti velvoittava – vain 38 prosenttia vastanneista edustajista oli sitä mieltä, että Suomi on sitoutunut avustamaan toista EU-maata, jos siihen hyökätään (riippumatta siitä, onko maa Naton jäsen). Edustajista 31 prosenttia sitä mieltä, ettei velvoitetta ollut ja 31 prosenttia ei osannut sanoa.
Vaikuttaminen rajojen ulkopuolelle
Salonius-Pasternakin mukaan toinen suuri maanpuolustukseen liittyvä muutos on kyky ulottaa toiminta ja vastustajiin kohdistuvat iskut eli vaikuttaminen Suomen rajojen ulkopuolelle.
Kyselyiden perusteella tähän on poliittinen valmius sekä tietoverkoissa että fyysisesti.
Vuoden 2019 kyselyssä edustajilta kysyttiin valmiutta ulottaa tietoverkkoiskut vastustajan maaperälle ja 80 prosenttia vastanneista piti tätä hyväksyttävänä.
Vuoden 2020 kyselyssä 66 prosenttia vastanneista piti hyväksyttävänä sitä, että Suomi tukisi toista Pohjoismaata tai EU-jäsentä vastaavalla tavalla ulottamalla tietoverkkoiskun kolmanteen maahan.
– Kyselyiden perusteella on selvää, että poliittisilla päättäjillä on valmius hyväksyä laajatkin tietoverkkotoimet, Salonius-Pasternak kirjoittaa.
– Huomioiden suomalaisten viranomaisten näkemyserot tällaisten suorituskykyjen rakentamisen toivottavuudesta on aiheellista kysyä, ovatko poliitikot valmiita ottamaan selvän kannan maanpuolustuksen puolesta?
Kyselyyn vastanneet kansanedustajat olivat myös sitä mieltä, että Suomella pitää olla kyky toteuttaa informaatio-operaatioita tietoverkoissa osana kokonaismaanpuolustusta, sillä 93 prosenttia tuki tätä ajatusta.
– Herää kysymys siitä, miten tämä puolustuksellekin kriittinen kyky luodaan ja yhteistoiminta eri viranomaisten välillä toteutetaan ja harjoitutetaan?
Kyberiskujen ja fyysisten iskujen ero
Salonius-Pasternak korostaa, että tietoverkkoiskuja on tähän saakka niin Suomessa kuin maailmalla pääosin pidetty poliittisesti ”vähemmän vakavina” kuin fyysisiä iskuja.
– Kiinalainen valtiollinen toimija toteutti vuonna 2020 tietoverkkohyökkäyksen Suomen eduskuntaa vastaan, mutta virallinen reaktio ei juuri nuhteluja vakavampi ollut. Voi vain kuvitella, mikä reaktio olisi ollut, jos bittien tilalla olisi käytetty risteilyohjusta.
Tällainen tietoverkko- tai kyberiskujen ja fyysisten iskujen ”ero” näkyy myös kansanedustajien näkemyksissä.
Noin kahdeksan kymmenestä kyselyyn vastanneesta tuki ajatusta tietoverkkoiskuista – osana laajempaa puolustustaistelua – vastustajan maaperälle, mutta fyysisten iskujen tuki oli vähäisempää.
Kun kansanedustajilta kysyttiin fyysisten iskujen toteuttamisesta rajojen ulkopuolelle hyökkääjän maaperälle, sitä tuki 57 prosenttia vastanneista, 24 prosenttia ei ollut varma ja 20 prosenttia ei pitänyt ajatusta hyväksyttävänä
– Aiemmin mainittu murros on vasta meneillään: kaikkia modernin sodankäynnin lainalaisuuksia ja todellisuuksia ei vielä ole sisäistetty, tai ne on sisäistetty, mutta ei haluta, että Suomi puolustautuu modernin taistelukentän uhkien ja mahdollisuuksien mukaisesti, tai ainakaan mahdollisuutta ei haluta myöntää, vaikka suorituskyky olisikin, Salonius-Pasternak toteaa.
– Todellisuudessa Suomen puolustusvoimat – kuten esimerkiksi Ruotsin tai Norjankin – valmistautuu tarvittaessa iskemään kohteita vastaan, jotka ovat rajojemme ulkopuolella.
Kyselyjen tulokset ovat suuntaa antavia, sillä vaikka taustamuuttujien mukaan vastaajat edustivat eduskuntaa kohtalaisesti, vuonna 2019 kyselyyn vastasi vain 25 prosenttia ja seuraavana vuonna 40 prosenttia kaikista kansanedustajista.
