Brics-maat kokoontuvat Venäjän Kazanissa. AFP / LEHTIKUVA / ALEXANDER NEMENOV

Näin Brics-maat haastavat lännen – ”haluavat luoda ei-demokraattisen vastavoiman”

Kansanedustajan mukaan olisi kaikkien etu, että globaali etelä ja globaali länsi ratkaisisivat ongelmia yhdessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kasvava joukko valtioita tavoittelee moninapaisempaa maailmaa ja haluaa luoda ei-demokraattisen vastavoiman lännelle, toteaa kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell.

– Haastajaksi on noussut Brics-yhteisö, joka nyt kokoontuu Venäjällä, hän sanoo X-palvelussa.

Brics-yhteisöllä tarkoitetaan alun perin Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan muodostamaa kehittyvien talouksien liittoa. Tänä vuonna siihen liittyivät mukaan myös Egypti, Etiopia, Iran ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat. Maat kokoontuvat tänään tiistaina Venäjän Kazanissa.

Limnellin mukaan Brics-yhteisö on viime vuosina laajentunut ja näillä näkymin laajenee entisestään. Hän kiinnittää huomiota kolmeen seikkaan:

1) Brics-maiden yhteistyö nykymuodossaan on huono asia kansainväliselle sääntöpohjaiselle järjestelmälle ja demokratialle.

– Esimerkki: Ukrainan sodan ylläpitäminen: Kiina ostaa venäläistä energiaa, josta saatavilla rahoilla Iran toimittaa Venäjälle ballistisia ohjuksia, Limnell selittää.

2) Globaali polarisaatio ja globaalit ongelmat kasvavat entisestään. Sotia tai ilmastonmuutosta on vaikea ratkoa ilman globaalia yhteistyötä.

– Esimerkki: Iran tukee Hizbollahia, Venäjä ja Kiina (YK:n turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä) käyttävät veto-oikeuttaan hanakasti.

3) Epävakaus kehittyvien maiden ympärillä kasvaa.

– Esimerkki: Lähes 50 miljoonan asukkaan Sudanissa (Afrikan 3. suurin valtio) on meneillään modernin maailman suurin kriisi. Kiinalla ja Venäjällä omat maailmanpoliittiset sekä taloudelliset intressit hämmentää soppaa Afrikassa.

Limnell toteaa yhteenvetona, että monimutkaistuva maailma kaipaisi enemmän yhteistyötä.

– Koko planeetan etu olisi, että globaali etelä ja globaali länsi ratkaisisivat ongelmia yhdessä. Sen sijaan näemme lisääntyvää vastakkainasettelua ja lyhyen aikavälin voitontavoittelua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)