Teknologiayhtiö Google on tarjonnut toukokuun lopusta lähtien uutta tekoälyn terästämää hakukonettaan rajatulle määrälle käyttäjiä.
Uuden työkalun kerrotaan antavan tarkempia vastauksia kuin ChatGPT:n kaltaiset kilpailevat tekoälysovellukset. Forbesin kokeilun perusteella syynä vaikuttaa olevan se, että Googlen tekoäly kopioi internetistä löytämiään tietoja ”kuin plagiointikone”. Palvelun laajeneminen yleiseen käyttöön voi uhata samalla monien verkkojulkaisujen toimintaedellytyksiä.
OpenAI-yhtiön kielimalleihin pohjautuva ChatGPT-sovellus herätti laajaa julkisuutta viime vuoden lopulla. Monet kilpailevat yhtiöt ovat kehittäneet vastaavia tekoälysovelluksia eli ”chatbotteja”, jotka pystyvät vastaamaan uskottavasti ihmisen esittämiin kysymyksiin.
Sovellukset ovat edelleen monilta osin epätarkkoja. Esimerkiksi ChatGPT:n on todettu keksivän olemattomia tietolähteitä. Tämä selvisi karulla tavalla New Yorkissa toimivalle juristille, joka oli viitannut fiktiivisiin oikeustapauksiin liittovaltion tuomioistuimessa.
Google lanseerasi aiemmin vuosikausia kehitetyn Bard-chatbotin. Nyt generatiivista tekoälyä on tarkoitus soveltaa Googlen tärkeimpään tuotteeseen eli hakukoneeseen, jolla on noin 94 prosentin markkinaosuus.
Forbes kokeili palvelua kysymällä siltä, voiko eläviä ostereita säilyttää jääkaapissa. Googlen tekoäly vastasi kysymykseen kolmella kappaleella. Tarkalta vaikuttavan vastauksen alkuosa oli kopioitu lähes sanasta sanaan eräästä blogista.
Vastauksen vierellä näkyi muutamia verkkosivustoilta, joilta käyttäjä voi halutessaan etsiä lisätietoja. Julkaisijoiden kannalta haasteena on, että moni voi tyytyä vastauksen katsomiseen Googlen etusivulta ilman vierailua lähteenä olevalla sivustolle.