Hallitus käynnistää ohjelman, jonka avulla pyritään ehkäisemään nuorten huumekuolemia. Hankkeelle on varattu yhteensä 10,9 miljoonan euron rahoitus vuosille 2025–2027, tiedottaa sosiaali- ja terveysministeriö (STM).
Ohjelman tavoitteena on varmistaa, että nuorille suunnatut päihde- ja riippuvuuspalvelut toimivat sujuvasti ja nopeasti. Ohjelmalla pyritään vahvistamaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon välistä yhteistyötä, jotta nuoret eivät putoaisi eri palveluiden väliin. Ohjelmalla pyritään vahvistamaan myös huumeisiin liittyvää terveys- ja turvallisuusneuvontaa hyvinvointialueilla.
Ohjelmalla pyritään siihen, että ammattilaisten päihde- ja riippuvuusosaaminen vahvistuu, huumeita käyttävien osallisuus paranee palveluissa ja heihin kohdistuva stigma vähenee. Tavoitteena on myös, että huumeita kokeilevilla ja käyttävillä on paremmin tietoa käyttöön liittyvistä riskeistä sekä tarjolla olevista hoito- ja palveluvaihtoehdoista.
Ohjelmaa johtaa STM ja se toteutetaan yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), hyvinvointialueiden ja järjestöjen kanssa.
Vuonna 2023 huumemyrkytyskuolemien määrä oli Suomen mittaushistorian korkein. Huumemyrkytyskuolemiin menehtyi yhteensä 253 henkilöä, joista 89 oli alle 25-vuotiaita.
– Nuorten huumekuolemien määrän merkittävä kasvu on erittäin huolestuttavaa. Ammattilaisten arvio on, että suurin osa nuorten huumemyrkytyskuolemista olisi estettävissä. Meillä on velvollisuus tehdä enemmän näiden nuorten ja heidän perheidensä auttamiseksi, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) sanoo STM:n tiedotteessa.
Huumemyrkytyskuolemat ovat nousemassa alle 25-vuotiaiden nuorten yleisimmäksi tapaturmaiseksi kuolinsyyksi. Huumekuolemista suurin osa on tapaturmaisia eli kuolema on tahaton ja olisi yleensä ollut estettävissä kuten muutkin tapaturmat.
– Onnettomuustutkintakeskuksen nuorten huumekuolemia koskevassa tutkinnassa silmiinpistävää oli havainto siitä, että kokonaiskuvaa nuoren tilanteesta ei useissa tapauksissa ollut kenelläkään. Nuorten huumekuolemien ehkäisyohjelmassa kehitetään palveluketjuja, tehostetaan nuorten päihdekäytön tunnistamista ja vahvistetaan jalkautuvaa päihdetyötä, Grahn-Laasonen toteaa.
Ohjelma käynnistyy valtionavustushaulla, jolla jaetaan yhteensä 3,15 miljoonaa euroa. Avustusta voivat hakea hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki sekä HUS-yhtymä. Yhteensä hyvinvointialueiden avustuksiin on varattu hankkeen budjetista 9 miljoonaa euroa.
Avustuksilla rahoitettavissa hankkeissa hyvinvointialueiden on kehitettävä erilaisten tukitoimien ja hoidon koordinaatiota, vahvistaa moniammatillista yhteistyötä sekä osaamista. Hankkeiden tavoitteet ja menetelmät tulee perustella alueellisesta tai kansallisesta tarpeesta.