Ihmiset kuvasivat Iranin ampuman ohjuksen jäänteitä Negevin autiomaassa Israelissa 3. lokakuuta. AFP / LEHTIKUVA / MENAHEM KAHANA

Näin Iran ja Israel käyvät salattua sotaa – ydinfyysikon murhaa suunnitellut kiinni

Vakoilu puolin ja toisin saa yhä uusia ulottuvuuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iran pyrkii yhä ahkerammin värväämään israelilaisia toteuttaakseen operaatioita Israelissa ja vakoilusota puolin ja toisin kiihtyy. Israelissa värvätyille on maksettu tuhansien dollareiden arvosta kryptovaluuttana, jotta he ottaisivat kuvia sotilaallisesti merkittävistä kohteista Iranin käyttöön.

– Teheran näyttää ottavan vakoiluoppia Mossadilta, luonnehtii brittilehti The Times artikkelissaan.

Iranilaisvakoojat olivat tiedustelleet etukäteen muun muassa Iranin tekemät ohjusiskut Nevatimin lentotukikohtaan sekä Hizbollahin drooni-iskun Golanin harjoitusleirille, jossa kuoli neljä sotilasta.

Äskettäin seitsemän henkilöä otettiin kiinni Haifassa Israelin keskustiedustelupalvelu Shin Betin, kotimaan tiedustelun ja poliisin tekemän tutkinnan jälkeen. Syyttäjien mukaan osa epäillyistä oli vakoillut Iranille jo kaksi vuotta.

Times of Israelin mukaan uusimman vakoiluverkoston paljastuksessa Itä-Jerusalemissa sijainneen verkoston jäsenet suunnittelivat eriasteisia iskuja, muun muassa israelilaisen ydinfyysikon sekä keskisessä Israelissa toimivan pormestarin salamurhaa.

Viime perjantaina puolestaan Yhdysvaltojen salaisia asiakirjoja, jotka sisälsivät tietoja Israelin Iraniin suunnitteleman kostoiskun harjoittelusta, vuodettiin Iran-mieliselle Telegram-kanavalle, mitä on pidetty vakavimpana turvallisuusrikkomuksena tähän saakka. FBI ja Pentagon tutkivat asiaa. CNN:n mukaan tällä hetkellä tekijäksi epäillään jotakuta Yhdysvaltain hallinnon sisäpiiristä, eikä kyse ole esimerkiksi hakkeroinnista.

Myös Israel on värvännyt aktiivisesti tiedusteluverkostoihinsa jäseniä Iranista.

– On vain luonnollista, että Iranin hallinnon alaisuudessa kärsivät kansalaiset kääntyvät Mossadin tai CIA:n puoleen ja myyvät heille tietoja, vievät jotain jonnekin tai ottavat valokuvan naapuristaan, joka voi olla tiedemies tai Iranin vallankumouskaartin komentaja, toteaa Teheranissa syntynyt persianjuutalainen Beni Sabti Timesille.

– Miljoonat iranilaiset haluavat tehdä yhteistyötä Israelin kanssa. Kukaan ei tienaa kovin paljon ja silti asuminen on kallista. Tilanne on sama kuin Neuvostoliiton viime hetkillä. Miksi tekisit halpatyötä surkealla palkalla kun voit ryhtyä agentiksi, Sabti jatkaa.

Israelin salaisella palvelulla Mossadilla on kuuluisia onnistumisia Iranissa, kuten iranilaisen ydintutkijan ampuminen kauko-ohjatulla konekiväärillä, haittaohjelman ujuttaminen maan keskustietokoneverkkoon sekä Hamas-johtaja Ismail Hanyehin salamurha, joka toteutettiin ansoittamalla tämän käyttämä turvatalo.

Israelin vakoilu Teheranissa on ollut niin kattavaa, että Iranin ex-presidentti Mahmoud Ahmadinejad totesi maan vastavakoilun päällikön – jonka tehtävänä olisi ollut vakoilun kitkeminen – olleen yhdessä vaiheessa Mossadin kaksoisagentti.

Iran teloittaa pettureiksi epäiltyjä säännönmukaisesti ja Israelin Hizbollah-johtaja Hassan Nasrallahin ”liian helppo” eliminointi Libanonissa on johtanut uusiin epäilyihin.

Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen päällikkö Esmail Qaani oli hiljattain kateissa kolme viikkoa, mikä johti huhuihin, että Qaania kuulusteltaisiin kaksoisagenttiepäilyistä. Qaani ilmestyi tämän jälkeen julkisuuteen ja Teheran kiisti, että hän olisi Mossadin vakooja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)