Entinen kokoomusjohtaja Jyrki Katainen asettui julkisesti kannattamaan Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon joulukuussa 2003. Katainen teki asiassa ulostulon Suomen Kuvalehdessä, joka kirjoitti, että ”kiertely ja kaartelu saavat riittää”.
– Suomen tulevaisuuden ja kriisien ennaltaehkäisemisen kannalta olisi järkevämpää olla mukana Natossa, Jyrki Katainen tiivisti.
Tätä ennen jäsenyyteen oli varottu ottamasta selvää kantaa.
Jyrki Katainen oli tuore kansanedustaja ja puolueensa varapuheenjohtaja. Otavan kustannuspäällikkö Jarkko Vesikansa on twiitannut Kataisen 2003 haastattelun asiasta Suomen Kuvalehdessä.
– Koskaan ei voi tietää, mihin kaikkeen joutuu ottamaan kantaa. Nykyisiä turvallisuusuhkia voi kuitenkin ehkäistä tiiviillä yhteistyöllä, joten Natoon liittyminen olisi luontevaa, Katainen linjasi.
Tuolloin mikään puolue ei tukenut Suomen Nato-jäsenyyttä. Kokoomus asettui virallisesti Nato-jäsenyyden kannalle vuoden 2006 puoluekokouksessa.
Nato-jäsenyyden hakemiseen saakka Suomi korosti olevansa sotilaallisesti liittoutumaton. Jyrki Katainen piti koko käsitettä vuonna 2003 ”hiusten halkomisena”.
– Turvatakuut ovat velvoittavia. Jos olemme mukana julistuksessa, joka velvoittaa meitä antamaan apua ja tarjoaa meille mahdollisuuden saada apua ja tarjoaa meille mahdollisuuden saada apua, Suomi ei ole turvallisuuspoliittisesti liittoutumaton.
Nato-jäsenyyden kannatus kansalaisten keskuudessa ei ollut korkea. Kataisen mukaan tämä johtui tiedon puutteesta, sillä poliitikot eivät uskaltaneet puhua asiasta avoimesti.
Suomen Kuvalehden 2003 haastattelussa Kataista myös häiritsi, että Nato-keskustelu pyöri pääasiassa mahdollisen kansanäänestyksen ympärillä.
– Jos keskustellaan vain siitä, pitääkö Natosta päättää kansanäänestyksellä, ihmiset ajetaan barrikadeille puolustamaan tai vastustamaan Natoa. Se ei edistä avointa keskustelua.
Jyrki Katainen toimi kokoomuksen puheenjohtajana vuosina 2004–2014 ja pääministerinä vuosina 2011–2014.
Jyrki Katainen oli melkoinen edelläkävijä asettuessaan joulukuussa 2003 kannattamaan vahvasti ja hyvin argumentein Suomen Nato-jäsenyyttä. 20 vuotta meni projektin toteutumiseen. Ei lopulta auttanut ”Nato-leirin terästyminen”, vaan Venäjä ratkaisi Suomen suunnan. pic.twitter.com/nxUOpWshmH
— Jarkko Vesikansa (@Vesikansa70) April 4, 2023