Seteleitä ja kolikoita. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Näin kävi kun Ruotsi poisti perintöveron

Timo Heinosen mukaan myös Suomessa tulee selvittää perintöveron korvaamista luovutusvoittoverolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla tuotti Ruotsissa erinomaisen lopputuloksen, kirjoittaa kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) blogissaan.

Ruotsissa perintövero poistettiin vuonna 2004. Heinosen mukaan päätöksen seurauksena koko yhteiskunta vaurastui. Muun muassa yritysten omistajanvaihdokset muuttuivat hänen mukaansa helpommiksi.

– Ruotsi siis luopui rohkeasti ja päättäväisesti perintöverosta ja myös Norja seurasi perässä vuonna 2014. Ja ei siis omaisuuksia ja varoja ole jätetty tämänkään jälkeen verottamatta, vaan kumpikin naapurimaamme kiristi perinnöstä saatavan myyntivoiton verotusta, Heinonen kirjoittaa.

Heinosen mukaan myös Suomessa tulisi selvittää perintöveron korvaamista luovutusvoittoverolla.

– Ruotsin mallissa veroa maksetaan siis vasta siinä tilanteessa, kun perintöä realisoidaan eli esimerkiksi perinnöksi saatu asunto myydään. Näin enää perinnön saaja ei joutuisi meilläkään vaikeaan tai jopa mahdottomaan tilanteeseen, missä perintövero lankeaa maksettavaksi jo tilanteessa missä rahaa ei sen maksamiseen ole saatu.

Heinosen mukaan uudistus myös kasvattaisi valtion verotulojen määrää.

– Kevään puolivälinriihi olisi nyt hyvä paikka tehdä tästäkin ratkaisuja ja antaa maallemme ja suomalaisille lupa vaurastua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)