Potilaita sairaalan käytävällä Shanghaissa 9. tammikuuta. / LEHTIKUVA / AFP / HECTOR RETAMAL

Näin Kiinan koronajohtaja perustelee rajoitusten purkua

Nopean suunnanmuutoksen on arvioitu johtaneen lyhyessä ajassa satoihin miljooniin tartuntoihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinan hallituksen johtaviin pandemianeuvonantajiin lukeutuva Liang Wannian puolustaa maan päätöstä muuttaa äkillisesti koronalinjauksiaan viime vuoden lopulla.

Kiinassa pidettiin pitkään kiinni niin sanotusta nollastrategiasta, jolla tartuntamäärät pyrittiin pitämään minimissä tiukoilla sulkutiloilla, miljoonien ihmisten pakollisella virustestaamisella ja pitkillä karanteeneilla.

Herkästi leviävä omikronmuunnos nosti strategian taloudellista ja yhteiskunnallista hintaa. Rajoituksia vastustaneiden protestien leviäminen ympäri maata pakotti kommunistihallinnon muuttamaan linjaansa.

Virallinen koronatilastointi on käytännössä lopetettu, sillä lääkäreitä on ohjeistettu välttämään kuolemantapauksien kirjaamista koronaviruksesta johtuviksi. Virallisten tietojen mukaan päivittäisiä tartuntoja olisi vain muutamia tuhansia, mutta todellisuudessa satojen miljoonien kiinalaisten on arvioitu sairastuneen loppusyksyn jälkeen.

Tuoreen arvion mukaan lähes sadan miljoonan ihmisen Henanin maakunnassa noin 90 prosenttia väestöstä olisi jo saanut infektion.

Liang Wannian vakuutti valtiollisen CCTV-kanavan haastattelussa, että nollastrategiasta kannatti luopua juuri nyt, jos huomioon ottaa Kiinan rokotuskattavuuden ja immuniteetin hiipumisen.

Hän myönsi, että yhteiskunnan avautuminen on vahingoittanut erityisesti iäkkäämpää väestöä. Asiantuntijan mukaan liian nopeasti ja laajasti levinnyt virus on aiheuttanut suuren määrän kuolemantapauksia ja vakavia sairastumisia.

– Viime kesänä emme olleet saavuttaneet tarvittavaa suojaa iäkkäämme väestölle. Rokotusaste oli suhteellisen matala, joten hyödynsimme väliin jäävän ajan rokottamiseen, Liang sanoi South China Morning Post -lehden mukaan.

Suojavaikutus olisi hänen mukaansa hiipunut vaarallisella tavalla, jos nollastrategiasta luopumista olisi viivytetty ensi kesään asti. Kiinassa yli 60-vuotiaista noin 69 prosenttia oli saanut perusrokotesarjan ja tehosteen joulukuun puoliväliin mennessä. Osuus oli viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin viime kesänä.

– Kesä- ja heinäkuu olisi ollut paras ajankohta siinä mielessä, että hengitystieinfektiota on vähän. Mutta silloin rokotusten luoma aktiivinen immuniteetti olisi ollut vähäisempi, Liang Wannian totesi.

Asiantuntija arvioi koronaviruksen muuttuneen vähemmän vaaralliseksi muun muassa rokotteiden vuoksi. Hän myös vakuutti Kiinan varautuneen muutokseen varastoimalla tarvittavia lääkkeitä. Heikon saatavuuden vuoksi Paxlovid-viruslääkkeiden on kerrottu päätyneen Kiinassa lähinnä kommunistipuolueen eliitille ja varakkaille henkilöille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)