Itäinen Eurooppa on joutunut maksamaan erittäin kovaa hintaa siitä, että Venäjää koskevat varoitukset sivuutettiin läntisissä pääkaupungeissa aivan liian pitkään. Näin toteaa Ranskan kokeneimpiin ulkomaantoimittajiin lukeutuva Sylvie Kauffmann tuoreessa kirjassaan.
Moskovassa, Varsovassa ja Washingtonissa kirjeenvaihtajana toiminut Kauffmann osoittaa brittiläisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkijan Edward Lucasin mukaan sen, kuinka ahnetta ja sinisilmäistä Venäjä-politiikkaa moni vauras länsimaa alkoi noudattaa heti kylmän sodan päätyttyä. Neuvostoliiton ikeen alta vapautuneiden valtioiden, kuten Baltian maiden ja Puolan, lähettämiin hälytyssignaaleihin ei kiinnitetty juuri minkäänlaista huomiota.
– Kreml pelasi kunkin maan heikkouksilla. Saksan osalta se tarkoitti halpaa maakaasua ja hyvin valikoivaa syyllistämistä natsimenneisyydestä. Britannialle se merkitsi tilaisuutta esiintyä Venäjän superrikkaiden hovimestarina ja päästä käsiksi maan öljy- ja kaasurikkauksiin. Italiaa kiinnostivat Venäjän vientimarkkinat. Ranskaa lähinnä imarreltiin, ensiluokkaiseksi Venäjä-tuntijaksi usein luonnehdittu Lucas sanoo Center for European Policy Analysis -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Varsinkin Saksan olisi pitänyt hänen mielestään jo kauan sitten ymmärtää, millaista peliä Venäjä pelasi, sillä Vladimir Putin kohteli pitkäaikaista liittokansleria Angela Merkeliä kahdenkeskisissä tapaamisissa tavattoman töykeästi.
– On edelleen suuri mysteeri, miten Merkel, joka tuntee syvällisesti Puolan, suhtautuu siihen myötämielisesti ja tuntee perusteltua vastenmielisyyttä neuvostokommunismia kohtaan, saattoi ajaa maansa niin vahvaan kaasuriippuvuuteen Venäjästä, Lucas toteaa.
Kauffmannin mukaan Merkel oli läntisistä johtajista yhtäältä se, joka kykeni parhaiten ymmärtämään Putinin psyykeä ja joka oli vähiten tämän lumoissa. Toisaalta juuri hän oli jostain syystä erityisen haluton avoimesti vastustamaan Venäjän johtajaa silloin, kun olisi viimeistään ollut sen aika.
