Länsimaiden Ukrainalle lahjoittamat rynnäkkövaunut ovat osoittautuneet kultaakin kalliimmiksi, kertoo Ukrainan valtiollinen United24 -media.
Maalle on lahjoitettu muun muassa saksalaisia Marder-vaunuja, yhdysvaltalaisia Bradley-vaunuja sekä ruotsalaisia CV90-vaunuja. Viimeksi mainittuja on myös Suomen puolustusvoimien käytössä.
Rynnäkkövaunuja käytetään etenkin jalkaväen kuljetukseen, kevyeen tulitukeen sekä yhteistoimintaan panssarivaunujen kanssa. Ukrainalaislähteet kertovat, että maan saamat rynnäkkövaunut ovat osoittautuneet parhaiksi ajoneuvoiksi, joita he ovat ikinä päässeet ajamaan.
Amerikkalaiset Bradley-vaunut on varustettu 25 millimetrin tykillä, konekiväärillä sekä TOW-panssarintorjuntaohjuksilla. Vaunuja käyttää muun muassa Pokrovskia puolustava 47. mekanisoitu prikaati.
Bradley-joukkuetta komentanut Karatsupa kertoo, että kun neljän Bradleyn joukkue iski ensimmäistä kertaa venäläisasemiin, eivät venäläiset aluksi tajunneet, mikä heitä oli vastassa. He alkoivat ampumaan panssaroitua Bradleyä konekivääreillä.
– Rehellisesti sanottuna, luulimme että alkoi sataa. Tunsimme vain, että sadepisarat iskeytyivät vaunun kattoon, Karatsupa kertoo.
Seuraavaksi venäläiset käyttivät kranaatinheittimiä, mutta nekään eivät Bradleyä pysäyttäneet. Lopulta venäläiset ampuivat Bradleyä kaikella, mitä heillä oli saatavilla: kranaateilla, raketeilla, fosforilla.
– Silloin tajusimme, että venäläiset eivät voi meille mitään. Silloin taisteluhenkemme vahvistui ja olimme täynnä rohkeutta, hän jatkaa.
Kehuja saavat myös Bradleyn tarkka tykki sekä liikkuvuus. Ukrainalaissotilailla ei esimerkiksi ollut lainkaan ongelmia ajaa Bradleytä ylös suuresta pommin aiheuttamasta kuopasta.
– Mutta ilmastointi olisi kyllä hyvä lisävaruste, eräs sotilas naurahtaa.
Myös saksalaiset Marderit ovat olleet ukrainalaisten mieleen. Toistaiseksi Saksa on kuitenkin luovuttanut Ukrainalle näitä vaunuja vain kahdeksisenkymmentä kappaletta. Erityisen tehokkaita Marderit ovat venäläisiä BMP-2 -vaunuja vastaan.
– Siinä ajassa, missä BMP ampuu 15-16 laukausta, Marder ampuu 150-200, toinen sotilas kehuu.
Marderin 20 millimetrin panssaria läpäisevät ammukset kykenevät myös läpäisemään BMP:n panssaroinnin, kun taas BMP:n 30 millimetrin ammukset tyssäävät Marderin panssarointiin.
Ukrainalaiset kehuvat myös Marderin tietokonejärjestelmää, joka ensin tunnistaa vihollisen ja järjestää tykin ampumakuntoon nopeasti.
Amerikkalais- ja saksalaisvaunujen lisäksi myös ruotsalainen CV90 on osoittanut arvonsa ukrainalaisten käytössä.
Student-koodinimeä käyttävä CV90-komentaja kertoo venäläisen Lancet-ohjuksen osuneen vaunuun, mutta se selvisi siitä moitteetta. Sama tilanne toistui, kun CV90 ajoi miinan ylitse.
– Miehistö oli tietty hieman shokissa, mutta elossa. Ja mikä on tärkein asia? Elämä, Student sanoo.
Aiemmin ukrainalaisyksikkö käytti neuvostovalmisteisia BMP-1 -vaunuja, joita sotilaat kutsuvat nyt tinapurkeiksi. Nyt ukrainalaissotilaat ylistävät CV90:n monipuolisuutta ja helppokäyttöisyyttä. Automaattivaihteilla varustetulla vaunulla ajaminen on erään komentajan mukaan erittäin helppoa.
Yönäkölaitteet tuovat CV90:ää käyttäville sotilaille etua öisissä operaatioissa.
Myös venäläiset ovat havainneet CV90:n tehokkuuden. Studentin mukaan kun taistelukentälle ilmestyy ukrainalainen CV90, Leopard-panssarivaunu tai Archer-tykistöjärjestelmä, venäläiset tekevät kaikkensa tuhotakseen sen.
– Venäläiset ottavat käyttöön T-90M (-panssarivaunun), kun he havaitsevat CV90:n taistelutehtävissä, Student kertoo.
Kun rynnäkkövaunukuskilta kysytään miksi hän taistelee, vastaus tulee kuin tykin suusta.
– Kotimaani vapauttamiseksi, hän tiivistää.