Presidentti Emmanuel Macronin yllättävä pääministerivalinta nosti pitkään ahdingossa olleen maltillista oikeistoa edustavat Tasavaltalaiset takaisin Ranskan poliittisen vallan ytimeen.
Tasavaltalaiset ponnistavat puolueena niin sanotusta gaullismin perinteestä. Se kumpuaa entisen presidentin Charles de Gaullen ajattelumaailmasta. Historiallisessa mielessä gaullismissa oli keskeistä vahva ja keskitetty valtio sekä ylipäätänsä valtiovetoinen ajattelu, joka ulottui myös talouteen.
Gaullismin perinteen myötä Ranskasta tuli vuosikymmenten aikana hyvin valtiokapitalistinen valtio. Talouden kivijalan muodostivat valtioenemmistöiset yritykset, joilla oli usein erityisasema poliitikkojen silmissä. Poliitikkojen ja yritysten välille syntyi siten epäterveellinen yhteys. Julkisen vallan intresseissä oli usein turvata vain työpaikat. Tarvittaessa yritysten menestys varmistettiin järjestelemällä niille muun muassa edullisia lainoja ja luottoja. Samalla varmistettiin yritysten kilpailuasema Ranskan suurella kotimarkkinalla.
Valtiovetoista talouspolitiikkaa voitiin osin perustella valtion strategisella edulla. Käytännössä tilanne johti kuitenkin vääristyneeseen kilpailuasetelmaan. Yritykset eivät huolehtineet enää kilpailukyvystään, ja esimerkiksi Ranskan autoteollisuus ajautui suuriin vaikeuksiin 1990-luvun alussa. Tuotteiden laatu ja kilpailukyky jäivät selkeästi jälkeen esimerkiksi japanilaisista, kuten ranskalainen Nobel palkittu ekonomisti Jean Tirol kirjoitti teoksessaan Economics for the Common Good (Princeton 2017).
Presidenttinä Charles de Gaullen ajattelussa oli oleellista myös Ranskan suvereniteetti ja sen varmistaminen. Ylikansallinen päätöksenteko ja Ranskan kansallisten intressin varmistaminen olivat de Gaullelle yhteen sovittamaton yhtälö. Erityisenä kritiikin kohteena de Gaullella oli Nato, josta Ranska osin irtaantui vuosien 1966–2009 väliseksi ajaksi.
Tänä päivänä Tasavaltalaiset suhtautuvat puolueena keskimäärin myönteisesti niin Euroopan unioniin, kuin myös Natoon. Puolueena ja ohjelmatasolla maltillinen oikeisto on tehnyt siten selkeän pesäeron erityisesti gaullismin ulkopoliittisiin peruslähtökohtiin. Talouspoliittisessa ajattelussa Tasavaltalaisilla ja presidentti Emmanuel Macronilla on itse asiassa paljon samanlaisia arvoja ja tavoitteita.
Niin Macron, kuin tasavaltalaisetkin tavoittelevat tervettä julkista taloutta, arvostavat yrittäjyyttä, uskovat kansainväliseen vuorovaikutukseen ja korostavat markkinatalouden hyötyjä sen lieveilmiöiden sijaan. Ei ole ihme, että Macron vei jo 2017 presidentinvaalissa ilmatilan entiseltä mahtipuolueelta, jonka riveistä on tullut nykyisen viidennen tasavallan aikana neljä presidenttiä ja useita pääministereitä.
Skandaalit veivät uskottavuuden
Maltillisen oikeiston ongelmiksi pitkin 2000-lukua jäivät puolueen sisäiset erimielisyydet, korruptioskandaalit ja hämärät kytkökset ulkovaltoihin.
Tasavaltalaisten mahtimiehistä kaksi entistä presidenttiä Jacques Chirac ja Nicolas Sarkozy saivat jopa tuomiot poliittisten uriensa aikana tehdyistä rötöksistä.
Chiracin kumpaakin presidenttikautta varjostivat hänen Pariisin pormestarikautensa aikaiset taloudelliset epäselvyydet. Entinen presidentti tuomittiin julkisten varojen väärinkäytöksestä lopulta kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen.
Sarkozyn toisen presidentinvaalikamppailun rahoituksen jäljet veivät puolestaan aina Muammar Gaddafin Libyaan asti. Loppunäytös Libyan osuudesta Sarkozyn epäonnistuneen vaalikamppailun rahoittamisesta nähdään vasta vuoden 2025 puolella, kun asia etenee oikeuteen. Sarkozy joutuu ensi vuonna vastaamaan oikeudessa myös Venäjä-kytköksistään ja venäläiseltä Rossija-Garantia- vakuutusyhtiöltä saamistaan kolmen miljoonan euron konsulttipalkkioista. Sarkozy on jo tuomittu vuonna 2021 vallan väärinkäytöstä ja yrityksestä vaikuttaa häntä koskevaan oikeusprosessiin.
Entinen pääministeri ja presidenttiehdokas (2017) François Fillon on puolestaan ollut niin ikään tutkittavana liike-elämän kytköksistään Venäjälle. Fillonin liiketoimet päättyivät Venäjällä vasta Venäjän suurhyökkäykseen Ukrainaan helmikuussa 2022. Vuoden 2017 vaalin aikaan oli paljastunut myös avustajaskandaali. Fillon oli maksanut vaimolleen vuosien ajan palkkioita tekemättömästä työstä. Viimeksi mainittu kohu tuhosi lopulta myös Fillonin koko poliittisen uran ja vuoden 2017 haaveet presidenttiydestä.
Sarkozyn ristiriitainen perintö
Ennen Emmanuel Macronin valtakautta Ranskan poliittista kenttää hallitsivat joko maltillinen oikeisto tai sosialistit (Parti Socialist). Ranskan poliittisessa kulttuurissa keskustaa ei oikeastaan tunnettu ja sen merkitys oli ennen Macronin aikakautta muutenkin lähes olematon.
Maltillisen oikeiston ajattelussa tapahtui muutos konservatiivisempaan suuntaan Nicolas Sarkozyn valtakauden aikana. Sarkozyn puheissa ja myös vuoden 2007 presidentinvaaliohjelmassa korostuivat kansalliseen identiteettiin liittyneet kysymykset. Kriitikoiden mielestä ne olivat suora lainaus silloisen Kansallisen rintaman ja sen johtajan Jean Marie Le Penin aatemaailmasta.
Eräänlainen kulminaatiopiste Sarkozyn kaudella nähtiin, kun hän vaalin voitettuaan (2007) perusti Maahanmuuton, integraation, kansallisen identiteetin ja solidaarisen kehityksen ministeriön. Vuoden 2009 lopulla ministeriö jopa aloitti virallisen keskustelun Ranskan kansallisesta identiteetistä. Poliittisesti masinoitu keskustelu päättyi lopulta vain kolmen kuukauden jälkeen.
Maltillisessa oikeistossa oltiin pitkin Sarkozyn valtakautta huolissaan niin puolueen itsensä, kuin myös sitä edustavan presidentin kannatuksesta. Jo Jacques Chiracista käynnistyneet skandaalit ja korruptioepäilyt yhdessä presidentin hyperaktiivisen luonteen kanssa rapauttivat maltillisen oikeiston (vuoteen 2015 UMP-puolue, Union pour mouvement populaire) kannattajapohjaa. Ei siis ihme, että vuoden 2012 presidentinvaalissa oli kyse erityisesti Nicolas Sarkozystä persoonasta, josta moni myös konservatiivinen äänestäjä oli saanut jo tarpeekseen.
Nicolas Sarkozyn vuoden 2012 vaalitappion myötä myös koko keskustaoikeistolainen poliittinen liike ajautui sisäiseen hajaannukseen. UMP-puolueessa oli jopa vuoden ajan epäselvyyttä jopa siitä, kuka puoluetta todellisuudessa johtaa.
Maltillinen oikeisto sai paradoksaalisesti rivinsä kasaan vasta pahasti ryvettyneen Sarkozyn paluuyrityksen myötä keväällä 2015. Samalla UMP-puolue lakkautettiin ja nykyinen Tasavaltalaiset perustettiin.
Sarkozyn haaveet paluusta politiikan huipulle saivat kuitenkin nolon lopun heikon vuoden 2017 presidentinvaalin esivaalimenestyksen myötä.
Gaullismin oppeja jätettiin
Jos Nicolas Sarkozyn presidenttikaudella ero maltillisen oikeiston ja äärioikeiston välillä hämärtyi, on puolueiden politiikan tavoitteissa ja visioissa tällä hetkellä merkittäviä linjaeroja.
Kriittinen suhtautuminen laittomaan maahanmuuttoon toki yhdistää edelleen tasavaltalaiset ja Marine Le Penin puolueen, mutta näkemykset erityisesti puolustuspolitiikasta ja Euroopan turvallisuudesta poikkeavat merkittävällä tavalla toisistaan.
Tasavaltalaiset ajavat vahvasti myös yleiseurooppalaisen aseteollisuuden intressiä niin hankintojen kuin itse tuotteiden valmistamisen suhteen. Puolue kantaa myös huolta Euroopan valtioiden edelleen heikoista maanpuolustuksen määrärahoista ja Venäjän uhasta.
Le Penin puolue on puolestaan tavannut suhtautua penseästi Natoon. Kansallinen liittouma on viestinyt useissa vaaleissa haluavansa Ranskan jopa eroavan Naton komentojärjestelmästä. Tässä on vedottu de Gaullen hengessä Ranskan kansalliseen suvereniteettiin. Ukrainan sodan myötä äänenpainot ovat toistaiseksi vaienneet, mutta perusajatus tuskin tulee muuttumaan.
Naton suhteen Tasavaltalaiset ovat siten kääntäneet selkänsä de Gaullen aikoinaan edustamalle linjalle ja tekevät samalla puolustuspolitiikassa raikkaan eron Kansalliseen liittoumaan. Puolue on ohjelmansa mukaan nyt erittäin vahvasti sitoutunut niin Natoon kuin Ukrainan sotilaalliseen ja diplomaattiseen tukemiseenkin.
Tasavaltalaisten mielestä Nato on edelleen Euroopan tärkein puolustuksellinen instrumentti, johon myös Ranskan on sitouduttava jatkossa. Puolue on aiheellisesti huolissaan Naton eurooppalaisesta pilarista, jota puolueen mukaan ei itse asiassa edes ole, koska koko maanosa on monin paikoin lyönyt laimin puolustuspolitiikan niin kansallisella kuin ylikansallisella tasolla.
Puolue on kritisoinut myös Emmanuel Macronin ulkopolitiikkaa ja Ranskan nykyisen tuen vähyyttä Ukrainalle. Maltillisen oikeiston mukaan presidentti Macron ei ole lunastanut myöskään vuoden 2017 suuria tavoitteitaan. Tasavaltalaiset viittaavat Macronin kuuluisaan Sorbonnen puheeseen. Sen mukaan Euroopalla olisi pitänyt olla vuoteen 2020 mennessä käytössään yhteisesti koordinoidut yleiseurooppalaiset nopean toiminnan joukot.
Uusi mahdollisuus
Varsin moni Tasavaltalaisten päämäärä on nyt linjassa istuvan presidentin ajatusten kanssa. Talouden lisäksi huomio kiinnittyy tasavaltalaisten linjauksiin puolustuspolitiikasta, näkemyksiin eurooppalaisen aseteollisuuden tilasta ja haasteista sekä alan ongelmallisesta riippuvuudesta Euroopan ulkopuolisista valtioista.
Huolenaiheet ovat tässä suhteessa aivan samanlaiset kuin ne, mitä presidentti Macron on linjannut koko valtakautensa ajan. Jos eroja Tasavaltalaisten ja presidentti Macronin väliltä haetaan, puhuvat Tasavaltalaiset Natosta vielä vakuuttavampaan sävyyn kuin presidentti itse.
Emmanuel Macron on säännöllisin väliajoin tehnyt irtiottoja muiden jäsenvaltioiden linjauksista liittyen esimerkiksi Ukrainan tukemiseen. Presidentti ei ole muun muassa sulkenut pois maajoukkojen lähettämistä Ukrainan tueksi. Tasavaltalaiset myös muistuttavat Macronia hänen taannoisesta lausunnostaan, jossa hän piti Natoa ”aivokuolleena organisaationa”.
Joka tapauksessa maltillisella oikeistolla on nyt pääministeripuolueena mainio mahdollisuus nostaa profiiliaan ja parantaa samalla konkreettisesti Ranskan mainetta Ukrainan tukijana taistelussa venäläistä barbariaa vastaan.
Puolueen sisäinen tila on niin ikään ranskalaisessa viitekehyksessä suhteellisen vakaa ja Michel Barnierin paluu politiikan huipulle tekee Tasavaltalaisista pitkästä aikaa jopa uskottavan poliittisen liikkeen.
Kaikilla edellä mainituilla huomioilla on myös merkitystä, kun Ranskassa haetaan asetelmia jo vuoden 2027 presidentinvaaliin.
