Nato-jäsenmaiden sotilasjohtajien kokous toukokuussa Brysselissä. / NATO

Näin Nato avaa ovia puolustusalan startupeille – ”Hämmentävää, kuinka nopeasti kanava aukesi”

Kasvuyritysten toimitusjohtajien mukaan Naton hankintaverkostoja ja rakenteita pitää osata hyödyntää.
Picture of Arno Rydman
Arno Rydman
Arno Rydman on Verkkouutisten toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Nato-jäsenyys on avannut monille puolustusalan kasvuyrityksille ja startupeille uusia markkinoita ja vauhdittanut osittain liiketoimintaa.

– Melkein heti, kun Naton rullat alkoivat pyöriä, niin alkoi tapahtua. Tässä varmasti auttaa myös Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n jäsenyys. Lisäksi muun muassa (kansainvälistymis- ja rahoituspalveluita tarjoava) Business Finland on kertonut meille sopivista tilaisuuksista, joihin on kannattanut osallistua, ja rahoitusmahdollisuuksista, esimerkiksi Euroopan puolustusrahoituksen yhteisrahoituksista, sanoo Anarky Labsin toimitusjohtaja Hannu Lesonen Verkkouutisille.

Startupit ovat edesauttaneet Suomen puolustusteollisuussektorin kasvua maamme liityttyä Naton jäseneksi viime vuonna. Suomen Teollisuussijoitus Oy:n (Tesi) raportin mukaan yhtiöiden liikevaihdot ovat kasvaneet 30–40 prosenttia. ”Nato-osinkoa” syntyi eniten kaksikäyttöyrityksissä, jotka tarjoavat ratkaisuja sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Ne saivat jäsenyydestä vetoapua nopeampaan kasvuun kuin puhtaissa puolustusalan yrityksissä.

Anarky Labsin luoma heijastusnäyttö parantaa drone-lentäjien tilannetajua ja turvallisuutta. Älylaseilla lentäjä saa silmilleen joko virtuaalitodellisuuden tai lisätyn todellisuuden näkymän. Yhtiötä ei kuitenkaan katsota vielä kaksikäyttöyritykseksi.

– Se oli hämmentävää, kuinka nopeasti saimme kanavan auki USA:n puolustusministeriöön. Mutta se ottaa kuitenkin oman aikansa, ennen kuin tämä kanava alkaa tuottaa tulosta, Lesonen sanoo.

Ukrainan AHS Krab haupitsi Donetskin alueella. AFP/LEHTIKUVA/GENYA SAVILOV

Varsinaiseen puolustusteknologiaan keskittyvän Dobbelgängerin toimitusjohtaja Terho Kololuoma on samoilla linjoilla.

– Kun tehdään yhteistyötä ja pelataan samassa joukkueessa, niin kaikki on tietysti helpompaa. Nato-jäsenyys ei kuitenkaan muuta automaattisesti kaikkea helpoksi ja mahtavaksi, koska Natohan ei hanki itselleen juuri mitään, vaan jäsenvaltiot tekevät itse omat hankintansa, Kololuoma toteaa.

– Natolla on tietenkin logistiikka- ja hankintavirasto NSPA. Sen kautta tehdään hankintoja, ja me olemme heidän listoillaan. Sitä kautta on mahdollista edistää ja hyödyntää liiketoimintamahdollisuuksia. Sen eteen on kuitenkin tehtävä paljon töitä.

Dobbelgänger tuottaa sotilaskäyttöön suunnattua valeteknologiaa- ja välineitä, joita voidaan valmistaa esittämään esimerkiksi panssarivaunuja.

Anarky Labsin Hannu Lesonen mainitsee erikseen USA:n puolustusministeriön Foreign Comparative Testing -ohjelman, jonka kautta järjestettiin kesällä esittelypäivät suomalaisille firmoille Helsingissä ja Tampereella. Anarky Labsia pyydettiin syöttämään tuotteitaan Pentagonin hankintakanaviin.

– Tämä avaa ovia sille, että USA:n puolustushallinto voi ostaa meiltä palveluita ja tuotteita.

Terho Kololuoma ei avaa tarkemmin Dobbelgängerin projekteja, mutta kertoo, että meneillään on monenlaisia asioita.

Tarjouspyyntöjä odotetaan

Myös kaksikäyttötuotteita valmistavan Kuva Spacen toimitusjohtaja Jarkko Antila uskoo Nato-jäsenyyden avaavan uusia markkinoita. Hän nostaa esille puolustusliiton rahoitus- ja sopimusrakenteet ja niiden hyödyntämisen.

– Uskomme sen (jäsenyyden) auttavan. Natolla on erilaisia rahoitus- tai sopimushakuja liittyen esimerkiksi satelliittikuvien toimitussopimuksiin jäsenmaille. Me olemme olleet mukana yhden tällaisen lähiaikoina avautuvaksi odotetun sopimushaun valmisteluissa.

Kuva Space kehittää kattavaa monitorointijärjestelmää hyperspektrikameralla varustetuista mikrosatelliiteista. Tavoitteena on kuvata avaruudesta maapalloa päivittäin molekyylitasolla ja tunnistaa maanpinnan tapahtumia ja materiaalimuutoksia. Edistynyt tekoälyalusta analysoi mittaustiedon asiakkaalle käyttövalmiiksi parissa tunnissa.

– Tämä on tietysti ihan uusi asia, että suomalaisyritykset voisivat päästä suoraan käsiksi isoihin sopimuksiin. Kyllä tätä kautta avautuu paljon uusia mahdollisuuksia, Antila sanoo.

Hän mainitsee niin ikään yhteyden USA:han.

– Jos hommia tehdään USA:n puolustushallinnon kanssa, niin monien sopimusten puitteissa toimintaa pitää olla Yhdysvalloissa, mikä vaikuttaa yrityksen rakenteeseen. Sinänsä Nato avaa oven huomattavasti isompia sopimuksia varten kuin mihin on totuttu.

Suomalainen F/A-18 Hornet sekä yhdysvaltalaiset KC-135-tankkeri ja F-16 Fighting Falcon. Kuva: Ilmavoimat

Kaksikäyttöyritys Isawaren toimitusjohtaja David Leal Martínez toistaa edellä mainitun viestin Nato-jäsenyyden hyödyllisyydestä. Eri jäsenmaiden edustajat ovat jo alkaneet ottaa yhteyttä yhtiöön ja pyytää lisätietoa.

Isawaren kehittämä aurinkomonitori voidaan asentaa satelliittiin auringonpurkauksien havainnointia varten. Niitä tutkimalla pyritään ymmärtämään paremmin avaruussään kehitykseen liittyviä mekanismeja ja mahdollistamaan entistä tarkempi avaruussään ennustaminen.

– Nato-jäsenyys on selkeästi avannut oven isommille markkinoille, joilla voimme tuoda lisäarvoa suoraan asiakkaille, mikä antaa meille mahdollisuuden jatkaa orgaanista kasvua, Leal Martínez kertoo.

– Olemme saaneet Natolta kutsun rekisteröityä viralliseksi toimittajaksi, mutta tarvitsemme vielä luvat Suomen viranomaisilta.

Rahoitusmahdollisuudet parantuneet

Kaksikäyttöyritykset houkuttelevat myös kotimaisia ja ulkomaisia sijoittajia. Tesin selvitys sisältää 368 kotimaisella puolustussektorilla toimivaa yritystä, joista 144 arvioitiin nopeasti kasvaviksi startupeiksi ja kasvuyrityksiksi.

Yli kolmanneksella suomalaisista kaksikäyttötuotteita tarjoavista yrityksistä on raportin mukaan sijoituspääomaa ja omistajina yksityisiä pääomasijoittajia. Kasvupääoman tarpeet ovat kasvaneet sijoittajien kiinnostuksen, vientilisenssien ja myynnin kasvun myötä.

Eläkeyhtiö Veritaksen toimitusjohtaja ja entinen puolustusministeri Carl Haglund patisteli hiljattain Kauppalehden haastattelussa instituutiosijoittajia mukaan rahoittamaan eurooppalaisen puolustusteollisuuden vahvistamista.

Instituutiosijoittajat suhtautuivat aiemmin karsaasti sekä puolustusteollisuuteen että kaksoiskäyttöyhtiöihin. Sijoittajat ovat alkaneet avata sijoitusperiaatteitaan Ukrainan sodan myötä, mutta käänne on kuitenkin liian hidas.

Dobbelgängerin Kololuoma arvioi tilanteen olevan nyt hieman helpompi kuin aikaisemmin. Yhtiön rahoituksessa on mukana pääomasijoitustoimintaa sekä vähän julkista- ja enkelirahaa.

– Suomalainen pääomasijoittaja mahdollisti sen, että toimintamme lähti käyntiin. Kyseinen pääomasijoittaja on edelleen mukana yhtenä pääomistajana. Meitä ei olisi olemassa ilman heitä.

– Meillä on myös (Finnish Business Angels Network) FiBANin kautta enkeliporukka, joka tuli mukaan viimeisimmällä rahoituskierroksella. Sitten on vielä pääomasijoitusyhtiö Innovestorin hallinnoima kanssasijoitusrahasto, joka on Business Finlandin rahaa heidän sääntöjensä puitteissa ja Business Finlandin laina, Kololuoma kertoo.

Ihmisiä Business Finlandin messuosastolla startup-tapahtuma Slushissa vuonna 2018. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kuva Spacen Antilalla on samanlainen tilannekuva. Hän kuitenkin katsoo, että kaksikäyttötuotteita valmistaville yrityksille pitäisi olla tarjolla enemmän sijoituksia.

– Meillä on mukana pääomasijoittajia enemmän syväteknologiakentän puolelta (Deep tech). Meillä ei ole varsinaista kaksikäyttö- tai puolustusteknologiapuolen sijoittajaa.

– Ilmapiiri on muuttunut aika paljon viimeisen kahden vuoden aikana. Jotkin rahastot, jotka eivät ensin lähteneet rahoittamaan meitä sääntöjensä vuoksi, ovat joko päivittäneet sääntöjään tai alkaneet ehkä tulkita sääntöjä hieman enemmän ja laajemmin. Käytännöllistä ja asenteellista muutosta on tapahtunut. Näkisin, että meidän kaltaisellemme firmalle on enemmän rahoitusmahdollisuuksia nyt kuin aikaisemmin.

Kuva Spacella on lisäksi julkisen puolen rahaa muun muassa Business Finlandin ison pilottilainan muodossa.

Isaware on kasvanut orgaanisesti kasvattamalla markkinaosuutta nykyisillä ja uusilla tuotteilla ilman pääoma- tai muita sijoittajia. Myöskään Anarky Labs ei saa tällä hetkellä rahoitusta pääomasijoittajilta, vaan on enkelisijoittajien varassa. Molemmilla yhtiöillä on mukana myös julkisen puolen rahaa.

– Toki tarvitsemme pian strategisia kumppaneita, koska meidän asiakkaamme alkavat olla sen verran vaativia, että pienen startupin hartiat ei riitä esimerkiksi sopimuksissa vaadittaviin vakuutus- tai vastuunkantoihin, Lesonen sanoo.

Strategiset kumppanit voisivat olla esimerkiksi puolustusteollisuuden isompia ja vakiintuneita yhtiöitä, jotka jo toimivat markkinoilla ja joilla on näkemystä siitä, miten markkinoille pääsee.

Yhteyksiä Ukrainaan

Venäjän käymä laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa näkyy yhtiöiden toiminnassa enemmän tai vähemmän.

– Emme me tässä olisi ilman Ukrainan sotaa, Dobbelgängerin Kololuoma toteaa yksiselitteisesti.

Anarky Labsin Lesosen mukaan yrityksellä on yhteyksiä Ukrainaan.

– Meillä on sinne yhteyksiä. Mutta se ei ole vielä vaikuttanut liiketoimintaamme, koska kansainvälinen hankinta- ja rahoitusrakenne on monimutkainen. On vaikea sanoa, missä vaiheessa sieltä tulee konkreettisia tilauksia.

– Eli jos he haluaisivat meidän tuotteitamme, niin niiden pitäisi mennä Suomen valtion puolustusbudjetin kautta. Eli pyynnön mukaisia tavaroita kasataan näihin Suomesta Ukrainaan lähteviin tukipaketteihin. Ja siihen liittyy varmasti paljon byrokratiaa, Lesonen arvioi.

Ukrainalaisia sotilaita. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Myös Kuva Space on avannut keskusteluyhteyksiä Ukrainaan.

– Mutta yrityksemme on edelleen tuotekehitysvaiheessa, joten kyse ei ole kovin suoraviivaisesta toiminnasta palvelun suhteen. Kun pääsemme pian kaupalliseen toimintaan, niin sen myötä keskustelut operatiivisesta toiminnasta helpottuvat, Antila sanoo.

– Nyt katsomme, että puolustuspuolen liiketoiminnan kautta on ensimmäiset mahdollisuudet isompiin merkittäviin sopimuksiin. Me tavallaan loimme puolustusstrategiamme tyhjistä Ukrainan sodan vuoksi.

Isaware on Verkkouutisten jututtamien yritysten joukossa poikkeus. Sota ei ole vaikuttanut suuresti yhtiön toimintaan.

– Se on lähinnä lisännyt kustannuksia ja vähentänyt elektronisten komponenttien saatavuutta. Myös logistiikan kustannukset ovat kasvaneet ja meidän on pitänyt etsiä uusia toimittajia tietyille komponenteille, joita olemme aiemmin hankkineet maista, joiden kanssa emme voi enää tehdä kauppaa, Leal Martínez sanoo viitaten Venäjälle asetettuihin tiukkoihin pakotteisiin.

Kasvunäkymät

Kuva Spacen tavoitteena on tuplata liikevaihto 2,5 miljoonaan euroon tänä vuonna ja jatkaa sillä uralla eteenpäin. Yrityksessä on tällä hetkellä töissä reilut 30 henkilöä, joista noin 25 on Suomessa ja kuusi ulkomailla. Kasvunäkymät ovat hyvät. Yrityksellä on jo USA:n päähän erilaisia puolustuspuolen sopimuksia, joiden puitteissa on tarkoitus realisoida liikevaihtoa ensi vuonna. Myös siviilipuolella on useita isoja yrityksiä, joiden kanssa tehdään tällä hetkellä pilottisopimuksia.

Anarky Labs tähtää kansainvälisille markkinoille, ja kasvutarve on suuri. Yrityksen tuotteita testataan useassa eri maassa – Skandinaviassa, Länsi-Euroopassa, Britanniassa ja USA:ssa. Yritys työllistää tällä hetkellä yhdeksän henkilöä.

Isawaren liikevaihto on tänä vuonna hieman yli kaksi miljoonaa euroa. Yritys työllistää 13 henkilöä, ja määrän on tarkoitus kasvaa 18 työntekijään vuoden 2025 loppuun mennessä.

Dobbelgängerin liiketoiminnan arvioidaan kasvavan huomattavissa määrin. Yrityksessä on tällä hetkellä kymmenkunta henkilöä töissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)