Tasan 30 vuotta sitten 16.-17. heinäkuuta 1993 järjestettiin niin sanottu Narvan kansanäänestys (vir. Narva referendum), johon myös Sillamäe osallistui. Paikalliset venäläisjohtajat pelottelivat ja yllyttivät paikallista venäjänkielistä väestöä muodostamaan ”kansallis-alueellisen autonomian”, jonka toteuttamiseksi alettiin järjestää kansanäänestystä.
Mart Laarin hallitus lähetti vuonna 1993 Narvaan erikoisedustajanaan Indrek Tarandin, jonka virallisena tehtävänä oli kehittää vuoropuhelua, tasoittaa erimielisyyksiä ja hakea konsensusta, mutta varsinainen tehtävä oli varmistaa kansanäänestyksen epäonnistuminen.
– Kyllähän sitä yritti niin paljon kuin mahdollista, muistelee Tarand nyt Eesti Päevalehdelle.
Tarandin mukaan vuonna 1993 kansanäänestystä haluttiin järjestää kahdesta syystä. Neuvostovallan kannattajat oli torjuttu ja suuri osa Itä-Virumaan kaupungeista oli venäläisten asuttamia.
Venäläistetty Itä-Viro
Itä-Virumaan venäläistäminen oli tulosta neuvostovallan toimintatavasta, jota Virossa kutsutaan”genotsiidi-” eli kansanmurhapolitiikaksi. Kyse oli käytännössä kansan- ja väestönvaihdosta. Ennen Viron neuvostomiehitystä vuonna 1940 Narvan alue oli ollut virolaisenemmistöinen historiallisine vähemmistöineen, joihin kuuluivat esimerkiksi suomalaiset ja inkeroiset, mutta vuonna 1944 Viroon miehittäjänä palannut puna-armeija tuhosi alueen hävittäen kaiken tieltään, eikä sallinut enää alkuperäisten asukkaiden palata kotiseuduilleen.
Alue rakennettiin uudelleen ja uudet asukkaat tuotiin Venäjältä. Esimerkiksi Sillamäe oli kokonaan uusi kaupunki Keski-Venäjältä tulleine asukkaineen. Vaikka Viro oli juuri ennen neuvostomiehitystä runsaasti kehittänyt Itä-Virumaan kaivos- ja liuskeöljyteollisuutta, olivat alueen alkuperäisasukkaat olleet pääasiassa kalastajia ja maanviljelijöitä. Sodan jälkeen alkoi stalinistinen suur- ja raskasteollistaminen.
Indrek Tarandin mukaan vuonna 1993 paikallisten parissa levitettiin huhuja. joiden mukaan virolaiset pistävät venäläisasukkaat karjavaunuihin ja kyydittävät. Näin pelottelivat erityisesti kansanäänestyshankkeen johtomiehet, entiset kommunistipoliitikot Vladimir Malkovski ja Juri Mišin. Virolaisten ajateltiin toimivan siis samoin kuin venäläiset olivat itse aiemmin toimineet.
Tarand mainitsee yhdeksi syyksi autonomiakansanäänestykselle erityisoikeuksien saamisen.
– He eivät halunneet suoraan sanoa, etteivät tunnusta Viron tasavaltaa, vaan halusivat erityisoikeudet. Tämä malli otettiin Transnistriasta. Siellä jo homma oli käynnissä ja tuntui sujuvan.
Vaikka alue oli kytköksissä Leningradin alueen markkinoihin ja talouteen, ei taloudellinen autonomia Tarandin mukaan voinut olla varsinainen tavoite.
– Insinöörikoulutuksen omaavat miehet Narvassa ja Sillamäellä tiesivät kyllä, ettei neuvostoteollisuus ole kovin kilpailukykyinen.
Narvalaiset hyötyivät vahvasta kruunusta ja heikosta ruplasta
Itse asiassa narvalaiset hyötyivät taloudellisesti Viron itsenäisyyden palauttamisesta, kun juhannuksena 1992 otettiin uudelleen käyttöön Viron kruunu, joka oli ostovoimaltaan aivan toista kuin jatkuvasti arvoaan menettävä rupla. Kruunulla sai suuren määrän ruplia, kun ylitti Narvajoen Venäjän federaation puolelle Iivanankaupunkiin eli Ivangorodiin [vir. Jaanilinn].
– He olivat verrattuna jaanilinnalaisiin kuin ruotsalaisturistit, koska ostovoima oli monta kertaa suurempi, toteaa Tarand.
Narva ja Jaanilinn olivat käytännössä yhtä, kuten oli ollut myös ennen vuotta 1945, jolloin Neuvostoliitto sieppasi Virolta Narvajoen itäpuolisen alueen ja liitti sen Venäjään. Jaanilinnasta tuli erillinen kaupunki, kun Viron tasavallassa se oli ollut osa Narvaa. Hallintorajalla ei ollut kuitenkaan väliä sodanjälkeisen väestönvaihdon jälkeen, koska ensi kerran alueen historiassa Narvajoen molemmilla rannoilla oli asukkailtaan venäläinen kaupunki.
Jaanilinnaan pääsi Kreenholmin tehtaan lähellä olevaa jalankulkijoiden siltaa pitkin ja kaupunkien asukkailla oli viisumivapaus.
– Eukot toivat Jaanilinnasta leipää, istuivan huoahtaen juna-aseman eteen ja alkoivat myydä sitä kruunuja vastaan. Muut kävivät ostamassa ulkomaan tuotteita, muistelee Tarand.
Tarand sanookin, ettei hän kyennyt vakuuttamaan paikallisia ennen kuin vetosi taloudelliseen hyötyyn.
– ”Hyvä on vanhat ihmiset, saatte oman autonomianne, mutta Viron tasavalta vetäytyy mukanaan Viron kruunu ja kaikki. Rakennamme Berliinin muurin ja katsokaa sitten itse kuinka pärjäätte”, kertoo Tarand todenneensa.
Tämä Tarandin mukaan ”sammutti liekit”. Paikalliset eivät todellakaan halunneet huonompaa elintasoa. Tämän jälkeen Tarand sai selitettyä, ettei Viro ala ketään kyydittää, pidättää ilman oikeudenkäyntiä tai rikkoa ihmisoikeuksia. Silti oli jollain tapaan tarpeen lakien kautta ”integroida [Viron] tasavaltaan neuvostovallan aiheuttama trauma eli siviilikolonisaatio”.
– Sitä varten tarvittiin kansalaisuus- ja kielilakia sekä ulkomaalaislakia. Samoin Viron kansalaisuuden saamisen menettelyä. Se ei tule syntyperäisesti vain sillä, että satuitte Narvan sairaalassa syntymään. Tämä olikin se selittävä vaihe.
Kansanäänestys todettiin laittomaksi
Viron oikeuskansleri kumosi kansanäänestyksen tuloksen laittomana, koska lainsäädännön mukaan paikallishallinnolla ei ollut oikeutta sellaista järjestää. Lisäksi Narvan tarkka asukasluku ei ollut tiedossa.
– Me operoimme sellaisessa suuruusluokassa, että voi olla 86 000 asukasta tai voi olla myös 83 000. Näin ollen jokainen saattoi sieltä laskea itselleen mieleisen prosentin. He saattoivat maailmantappiin asti väittää, että kansanäänestykseen osallistui 56 prosenttia ja minä saatoin yhtä hyvin väittää täysin varmasti, että osallistui vain 49 prosenttia.
Kansanäänestys epäonnistui Tarandin arvion mukaan ennen kaikkea siksi, ettei sillä ollut tukenaan Venäjän armeijaa, joka miehitti Viroa elokuuhun 1994 asti.
– Itä-Virumaalla ei ollutkaan minkäänlaisia joukkoja. Jokin yksittäinen työpataljoona siellä tallusteli, mutta Venäjän armeija puuttui. Jos meillä olisi siellä ollut jokin [Valeri] Gerasimovin kaltainen joukko-osasto, moottoroitu jalkaväkiprikaati esimerkiksi, olisi se riittänyt. He olisivat saaneet paljon enemmän rohkeutta, mutta kun sitä ei ollut, eivät he halunneet liikaa pullistella, toteaa Tarand.
Tuleva Venäjän yleisesikunnan päällikkö ja nykyinen Ukrainan sodan johtaja Valeri Gerasimov oli tuohon aikaan Tallinnassa Tondin kasarmeissa sijainneen Venäjän 144. moottoroidun kivääriprikaatin komentaja. Kivääriprikaati tunnettiin Virossa imperiumimielisenä voimana, joka oli suhtautunut myötämielisesti elokuun 1991 vallankaappausyritykseen. Nyt kyseinen prikaati sotii Ukrainassa.
Mart Laar on omissa muistelmissaan kirjoittanut, että Pietarin apulaiskaupunginjohtaja Vladimir Putin olisi halunnut lähettää joukkoja Pietarista Narvaan, mutta presidentti Boris Jeltsin ei antanut tähän lupaa.
Jeltsinillä oli tuolloin itsellään käynnissä valtataistelu Venäjän duuman kommunistijohtajan Ruslan Hasbulatovin kanssa. Se johtikin syyskuussa 1993 perustuslailliseen kriisiin ja panssarivaunujen pommittamaan parlamenttitaloon eli Valkoiseen taloon.
Mitä jos kansanäänestys olisi onnistunut?
Tarandin mukaan paikallisjohtajien separatistinen hanke olisi onnistunut, jos Moskova olisi yksiselitteisesti ja selkeästi asettunut sen tueksi, kuten Donetskin alueella vuonna 2014.
– Me emme olisi voineet tehdä juuri mitään, vaikka edesmenneet kenraalit [Viron puolustusvoimain komentajat] kenraalit [Aleksander] Einseln ja [Johannes] Kert ovat minulle yksityisesti esitelleet omia suunnitelmiaan. Vaikka ne olivat jaloja ja isänmaallisia, eivät ne olleet käytännössä toteuttavia. Minkäänlaista sotilaallista tukea me emme olisi voineet toimillemme tarjota, myöntää Tarand.
Jos kansanäänestys olisi onnistunut, ei Tarandin mukaan Viro olisi nyt Naton ja EU:n jäsen.
– Meillä olisi jokin sellainen alue, jota yksikään länsimaa ei tunnustaisi. De facto se olisi siellä, mutta ilmeisesti meillä olisi ollut paljon ongelmia.
Viro olisi samanlaisessa tilanteessa kuin on Moldova nyt Transnistriansa kanssa.
– Jos noin 10-15 prosenttia alueesta on hallituksen kontrollin ulkopuolella, ja on lisäksi Kreml-mielinen ja Kremlin sponsoroima, niin eihän se koko yhteiskunnan kannalta mitään hyvää tarkoita.
Vaikka kansanäänestys tuo mieleen Donbasin, moni muukin asia hankkeessa viittaa Moldovan Transnistrian esimerkkiin. Neuvostohallinnosta kiinni pitäneessä Transnistriassa oli paikallisjohtajien tukena juuri 14. kaartinarmeija ja venäläisvapaaaehtoiset. Monella Narvan johtajista oli tausta Moldavian SNT:ssa, kuten Narvan kaupunginjohtajalla Vladimir Mižuilla, kaupunginvaltuuston johtajalla Vladimir Tšuikinilla ja Narvan entisellä kommunistijohtajalla Malkovskilla.
– Kyse ei välttämättä lainkaan mistään jumalallisesta mestarisuunnitelmasta. Heillä oli ilmeisesti jonkinlaisia perheen tai suvun kautta saatuja tietoja siitä alueesta, pohtii Tarand.
