– Meillä on yksityisiä lääkäriasemia, yksityisiä hoivakoteja ja yksityisiä lastentarhoja, miksi meillä ei saisi olla yksityisiä kouluja?

Kysymys ei ole sinänsä uusi. Helsingin yliopistonlehtori emeritus, dosentti Jari Salminen on esittänyt sen useissa julkaisuissaan jo toistakymmentä vuotta sitten. Asia on silti edelleen ajankohtainen – ja ehkä tulossa entistä ajankohtaisemmaksi. Taustalla vaikuttaa ainakin kolme seikkaa.

Syrjäseuduilla taistellaan kyläkoulujen puolesta. Kun koulu lähtee, lähtevät viimeisetkin nuoret perheet eli veronmaksajat.

Joidenkin tavallisten peruskoulujen oppimistulosten heikkeneminen ja esimerkiksi työrauhaongelmat ajavat taas vanhempia etsimään lähikouluille muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi kristillisten koulujen hakijamäärät ovat viime vuosina kasvaneet. Osa hakijoista tulee perheistä, joiden ykköstoive ei ole tunnustuksellisuus, vaan rauhallinen luokka.

Suomen kaikkien yksityiskoulujen – kuten esimerkiksi kristillisten- tai steinerkoulujen – asema on myös parantunut, kun hallitus tänä syksynä teki niiden kannalta suotuisan päätöksen ja palautti aiemmin vallinneen systeemin, jossa valtio tukee yksityiskouluja saman verran kuin muitakin kouluja.

Mahdollista on sekin, että ilmapiiri ylipäätään on muuttunut niin, että yksityiskoulu sanana ei ole samanlainen tabu kuin mitä se Suomessa on joskus ollut.

Mutta mitä yksityiskoulut Suomessa ovat nyt, ja mitä niistä voisi tulla? Verkkouutiset kysyi asiasta Yksityiskoulujen Liiton puheenjohtaja Jussi Sutiselta ja kouluhistorioitsija Jari Salmiselta ja keskusteli rehtorien ja opettajien kanssa.

Yksityiskouluja säädellään tiukasti

Suomessa ei ole yksityiskouluja Yhdysvaltojen ja monien Euroopan maiden malliin, mutta jotkut koulut, kuten esimerkiksi kristilliset koulut, Suomalainen Yhteiskoulu, Ressu (Reaalilyseo), ja  Oulunkylän yhteiskoulu ovat yksityisiä kouluja.

Opetussuunnitelma velvoittaa ja valtio rahoittaa niitä, kuten muitakin kouluja.

Ratkaiseva ero muihin kouluihin on se, että yksityiskouluilla on jonkin verran enemmän itsenäistä päätösvaltaa opetustapojensa, vaatimustasonsa, painotusten, traditioiden ja oman hallintonsa suhteen kuin muilla kouluilla.

Yksityiskoulujen Liitto neuvoo ja opastaa kaikkia, joita koulun perustaminen tai koulutuspolitiikkaan vaikuttaminen ylipäätään kiinnostaa.

Yksityisen koulun perustaminen ei ole Suomessa varsinaisesti kiellettyä. Mutta mikään koulu ei lain mukaan saa tehdä liikevoittoa eikä kerätä toimintakuluja kattavia lukukausimaksuja.

Jo tämä tekee yksityiskoulun perustamisen mahdottomaksi tai ainakin hyvin vaikeaksi, jos koulua ajatellaan liikeyrityksenä suuren maailman malliin. Harva Suomessa myös tienaa niin paljon, että voisi pistää lukukausimaksuihin kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Yksityiskoulujen Liitosta korostetaan, että sen tarkoitus ei ole koulusysteemin ajaminen maksavien asiakasoppilaiden kilpa-areenaksi

– Suomen oloissa pitääkin ehkä puhua itsenäisistä kouluista mieluummin kuin yksityisistä, sanoo puheenjohtaja Jussi Sutinen.

– Ja mielestäni itsenäisistä – tai yksityisistä – kouluista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista pitäisi puhua paljon enemmän.

Liitto pyrkii siihen, että Suomen lakeihin sopivan itsenäisen koulun perustaminen olisi nykyistä helpompaa. Nyt lupaprosessi on raskas ja hankala. Luvan myöntää valtioneuvosto, lukioiden osalta ministeriö. Lisäksi koululla on kunnalliset velvoitteet, joten se tarvitsee valtioneuvoston luvan lisäksi paikallisten kuntapäättäjien siunauksen.

Rinnakkaiskoulujärjestelmän paluu?

Useilla yksityiskouluilla on pitkät, vuosikymmenien tai jopa vuosisatojen päähän yltävät perinteet. Kyseiset koulut on perustettu silloin, kun Suomessa vielä oli niin sanottu rinnakkaiskoulujärjestelmä.

Rinnakkaiskoulujärjestelmässä oppivelvollisuus koski kaikkia, mutta se rajoittui muutamaan vuoteen kansakoulussa. Oppikouluun oli pääsykokeet ainakin matematiikassa ja äidinkielessä, ja osa oppikouluista keräsi lukukausimaksuja, vaikka pääosin niidenkin rahoitus tuli valtiolta.

Erityistä järjestelmässä oli se, että varattomat oppilaat saivat hakea vapaaoppilaspaikkaa. Joissakin luokissa enemmistö oppilaista saattoi opiskella vapaaoppilaspaikalla. Ja jo 1960-luvulla Suomeen perustettiin niin kutsuttuja kunnan oppikouluja, jotka olivat ilmaisia. Mutta pääsykoe niihin oli.

Peruskoulu-uudistuksen myötä yksityiskoulut lakkautettiin, mutta osa onnistui suojautumaan lakkautusuhalta, ja sai pitää nimensäkin. Ne kaikki kuuluvat nyt Yksityiskoulujen Liittoon.

Jari Salminen sanoo, että menneeseen ei voi palata. Hänen mukaansa voisimme kuitenkin oppia jotain Suomen aiemmasta kouluhistoriasta.

– Ehkä ainakin sen, että kansalaiset ja lasten vanhemmat itse olivat valtavan aktiivisia – eivätkä vain rikkaat perheet. Jos koulua ei ollut, sellaista alettiin rakentaa. Kirjaimellisesti niin, että joku toi lautoja, toinen naulasi, kolmas tiesi, mistä etsiä opettaja. Kylän patruunoilla saattoi myös olla intressi antaa koululle rahaa – Suomessa on ymmärretty lukutaitoisen ja koulutetun työvoiman merkitys ainakin kaksisataa vuotta sitten.

– Ilman mitään koulutuspoliittista vallankumousta voisimme pienin korjauksin sparrata koko peruskoulun ja saman tien toisen asteen, miettii Salminen.

– Ideologisesti ja toimintatavoiltaan nykyistä monipuolisempi koulutarjonta kannustaisi kaikkia korkeampaan vaatimustasoon ja parempiin oppimistuloksiin.

Tilastot osoittavat ja uutiset kertovat, että suomalainen peruskoulu päästää yhdeksänvuotisesta putkesta ulos jopa lukutaidottomia lapsia. Esimerkiksi koulutuksen arviointikeskus KARVIn tutkimukset puhuvat karua kieltään siitä, että kouluissa annetaan aina vain parempia arvosanoja entistä vähemmällä osaamisella.

Amerikan tai Ruotsin mallin mukainen yksityiskoulu ei ehkä ole ratkaisu Suomelle. Mutta ajatus yksityiskoulusta ei myöskään saisi olla tabu, joka torjutaan suoralta kädeltä, sanoo Salminen.