Suojelupoliisi vahvisti viime viikolla, että Suomeen on palannut Ukrainaan sotimaan lähteneitä äärioikeistolaiseen liikehdintään kytkeytyneitä henkilöitä.
Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen Euroopasta suuntautui Ukrainaan poikkeuksellisen suuri vierastaistelijaliikkuvuus. Ukrainan viranomaisten mukaan jopa 20 000 henkilöä on ilmaissut halunsa osallistua maan puolustamiseen Venäjän helmikuussa 2022 aloittamalta hyökkäyssodalta. Vaikka konfliktiin osaa ottaneiden vierastaistelijoiden kokonaismäärä on todennäköisesti tätä pienempi, arvioidaan pelkästään tällä hetkellä Ukrainassa sotivan noin 1 000-3 000 vierastaistelijaa.
Myös Suomesta on lähtenyt Ukrainan sota-alueelle merkittävä mutta tarkentamaton määrä vierastaistelijoita. Suomesta – kuten myös laajemmin Euroopasta lähteneiden – joukossa on ollut yksittäisiä äärioikeistolaiseen liikehdintään kytkeytyviä henkilöitä.
Ukrainaan lähteneiden, konfliktialueelta palanneiden tai siellä yhä aktiivisesti toimivien äärioikeistolaisten aktivistien tarkka määrä ei kuitenkaan ole tiedossa. Selvillä ei myöskään ole, kuinka moni äärioikeistolaista taustaa omaavista on osallistunut taistelutoimintaan alueella.
Ilmiö on joka tapauksessa huolestuttava, ja sillä on potentiaalia osaltaan kehittää äärioikeistolaista liikehdintää ja siitä kumpuavaa uhkaa Suomessa useilla tavoilla.
Vakavin tapa, jolla ilmiö saattaa vaikuttaa on äärioikeistoon kytkeytyvän terrorismin uhkan kehittyminen entisestään. Liikkuvuus Ukrainaan onkin tapahtunut tilanteessa, jossa äärioikeistolainen liikehdintä ja siitä kumpuava terrorismin uhka on kasvanut Suomessa jo useiden vuosien ajan.
Näkyvimmin kehitys on heijastunut useiden järjestäytyneiden ja avoimesti toimivien äärioikeistolaistoimijoiden muodostumisena. Toimijat organisoivat esimerkiksi julkisia mielenosoituksia ja erilaisia kulttuuritapahtumia. Tällaiset toimijat luovat ja voimistavat ympäristöjä, jotka toimivat kasvualustoina väkivaltaiselle radikalisoitumiselle.
Terrorismin uhkan kehittymisen kannalta keskeisempää on, että Suomessa toimii yksittäisiä henkilöitä ja pienryhmiä ryhmiä, joilla on sekä halu että kyky äärioikeistolaisen ideologian innoittamaan väkivaltaiseen aktiivismiin.
On mahdollista, että osa palanneista – ja jatkossa palaavista – äärioikestolaista taustaa omaavista vierastaistelijoista omaa kokemuksiensa jälkeen halun ja kyvyn käyttää väkivaltaa. Tässä yhteydessä kokemukset väkivallankäytöstä tai altistuminen väkivallalle konfliktialueelta voi osaltaan madaltaa kynnystä väkivallankäytölle. Yhtälailla, konfliktialueella saatu taistelukokemus tai -koulutus voi monissa tapauksissa näkyä lisääntyneissä taidoissa käyttää ja kohdistaa väkivaltaa. Tällaiset taidot ja kokemukset voivat potentiaalisesti kasvattaa iskusuunnitelmien onnistumistodennäköisyyttä ja lisätä niiden tuhovoimaisuutta.
Jihadistisen liikehdinnän yhteydessä palanneiden vierastaistelijoiden muodostamaa uhkaa on tutkittu kattavasti, ja länsimaiden yhteydessä aiemmin noin joka kymmenes vierastaistelijakokemusta länsimaiden ulkopuolella kartuttanut palaaja on ottanut osaa terrori-iskuun. Onkin mahdollista, kuten supo arvioi, että lyhyellä aikavälillä sota Ukrainassa saattaa kasvattaa suomalaisen äärioikeiston väkivaltakyvykkyyttä.
Tutkimuskirjallisuudessa on myös huomioitu, että monet palanneet vierastaistelijat nauttivat myös kokemuksen mukanaan tuomasta karismasta ja uskottavuudesta. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – heistä muodostuu esikuvia ja roolimalleja liikehdinnästä kiinnostuneille, radikalisoitumisvaarassa oleville henkilöille ja sen parissa jo toimiville ekstremisteille.
Tässä yhteydessä onkin tärkeää huomioida, etteivät vierastaistelijoiden kokemukset konfliktialueella ja siellä opitut taidot rajoitu välttämättä pelkästään väkivaltaan. Etenkin sellaisissa liikkuvuuksissa, joissa on merkittävä ääriliikehdintään osallistuva vähemmistö, konfliktialueelle muodostuu verkostoja, yhteisöjä ja ympäristöjä, joiden osana ääriliikehdintään osallistuvat henkilöt muodostavat verkostoja ja yhteisöjä. Niihin osallistuvat usein luovat kontaktiverkostoja muualta tulleiden, samanmielisten vierastaistelijoiden kanssa, vaihtavat kokemuksia ja näkemyksiä ääriliikehdintään osallistumisesta konfliktialueen ulkopuolella, ja opettavat toisilleen ääriliikehdintään liityviä taitoja – esimerkiksi operaatioturvallisuuden lisäämiseksi ja viranomaisvalvonnan välttämiseksi.
On myös mahdollista, että palaavat vierastaistelijat välittävät näitä taitoja eteenpäin omissa verkostoissaan palattuaan alkuperämaihinsa, ja toimivat yhteyshenkilöinä ulkomaisten ääriliikehdintään kytkeytyvien aktivistien ja toimijoiden sekä heidän kotimaisten vastinpariensa välillä.
Suomen osalta tiedon puute tekee vaikeaksi ennakoida näiden potentiaalisten uhkakuvien toteutumista tai analysoida niiden todennäköisyyttä. Suomesta Ukrainaaan kohdistuneesta vierastaistelijaliikkuvuudesta tiedetään verrattain vähän, ja siihen lukeutuvasta äärioikeistolaiseen liikehdintään kytkeytyvästä vähemmistöstä vielä vähemmän.
Selvää kuitenkin lienee, että kyseessä on määrällisesti hyvin pieni edustus liikkuvuuden sisällä, eikä selvää ole ovatko palaajat pyrkineet aktiivisesti osallistumaan äärioikeistolaiseen liikehdintään palattuaan takaisin Suomeen. Mikäli näin on, on mahdollista että vierastaistelijakokemuksen omaavia henkilöitä nousee myöhemmin keskeisiin, avainaktivistien rooleihin äärioikeistolaisissa toimijoissa kotimaassa. Tämänkin takia julkisen tiedon ja ymmärryksen lisääminen Ukrainan vierastaistelijaliikkuvuudesta olisi tarpeen.
