Israelin mediassa käsitellään päivittäin Gazan sotaa sekä neuvotteluita tulitauosta ja panttivankien vapauttamisesta.
Arvostelijoiden mukaan maan tv-kanavien antama kuva on kuitenkin hyvin erilainen kuin muissa maissa. Gazan kokemia tuhoja ja sen asukkaiden vaikeaa humanitaarista tilannetta ei juurikaan näytetä.
Wall Street Journal -lehden haastattelemien mediajohtajien, toimittajien, analyytikkojen ja israelilaisten huolena on, että yksipuolinen uutisointi voi vääristää käsitystä maaoperaation etenemisestä. Monet israelilaiset kokevat maan joutuneen eristyksiin.
Muualla maailmassa huomio on siirtynyt pois Hamasin toteuttamasta laajasta terrori-iskusta viime vuoden lokakuussa.
Israelin mediassa on näytetty vain vähän kuvamateriaalia sotilasoperaation aiheuttamista kuolonuhreista ja Gazan asuinalueiden laajoista tuhoista. IDI-tutkimuslaitoksen mukaan lähes kaksi kolmasosaa Israelin juutalaisista ei ollut nähnyt ollenkaan tai vain hyvin vähän kuvia Gazan tuhoista.
Israelin suurimmat tv-kanavat eivät vastanneet WSJ:n kommenttipyyntöön.
– Tällä hetkellä Israelin media ei pysty käsittelemään monimutkaista todellisuutta. He tietävät, etteivät katsojat halua nähdä vihollistensa kuolemaa, joten sitä ei näytetä ollenkaan, israelilaista Seventh Eye -mediaa edustava Shuki Tausig sanoo.
Jerusalemissa asuva amerikkalais-israelilainen Aryeh Vanderhoof syyttää muita länsimaita tekopyhyydestä. Hän harmittelee siviiliuhreja, mutta uskoo Gazaa johtavan Hamas-terroristijärjestön liioittelevan lukuja.
– Tuntuu, ettei muualla maailmassa ymmärretä, mitä meillä on vastassamme. Rauhaa ei voi tehdä sellaisen tahon kanssa, jonka koko elämäntapa on sinun surmaamisesi, Vanderhoof toteaa.