Arkeologi, dosentti Minna Silver käsittelee teoksessaan kenties Egyptin tunnetuinta faaraota, Tutankhamonia, koska hänen hautansa löydettiin lähes koskemattomana vuonna 1922 eli kirjassa tavallaan juhlistetaan haudan löydöstä lähtenyttä satavuotista tutkimustaivalta.
Egypti on aina kiehtonut ihmisiä antiikista nykypäivään. Jo maailmanvalloittaja Aleksanteri Suuri ihannoi Egyptiä. Napoleonin sotaretkestä Egyptiin alkoi erityinen länsimaalaisten Egypti-ihannoinnin aika.
1920-luku merkitsi Tutankhamonin haudan paljastumisen myötä aivan uuden Egypti-kuumeen alkua. Siihen liittyi myös elokuvateollisuus, joka otti muinaisen Egyptin ja muumioaiheet innokkaasti vastaan.
Etsijät
Tutankhamonin haudan virallisena löytäjänä pidetään vuonna 1874 syntynyttä englantilaista arkeologia ja egyptologia Howard Carteria. Hän saapui ensimmäisen kerran Egyptiin vuonna 1891 ja toimi avustajana erilaisissa kaivaushankkeissa. Carter eteni arkeologin urallaan. Vuosisadan vaihteessa hänestä tuli Ylä-Egyptin muinaismuistojen ylitarkastaja, Egyptihän oli tuolloin Britannian protektoraatti.
Vuonna 1907 Carter pestautui englantilaisen lordi Carnarvonin eli George Edward Stanhope Molyneux Herbertin palvelukseen. Lordi oli saapunut Egyptiin auto-onnettomuuden jälkeen hoidattamaan terveyttään ja huomasi arkeologisten kaivausten olevan mielenkiintoista ajanvietettä.
Carterin pitkäaikainen unelma kaivaa Kuninkaiden laaksossa ei heti toteutunut, koska eräs toinen arkeologi piti hallussaan alueen ainoaa kaivauslupaa. Laaksoon haudattiin faaraoiden lisäksi muita korkea-arvoisia henkilöitä.
Carterin ja Carnanvonin täytyi pitkään tyytyä työskentelemään toisaalla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaksikko pääsi viimein kohteeseensa, Carter oli varma, ettei Tutankhamonin hautaa ollut vielä löydetty. Kaivauskohteeksi valittiin kolmiomainen alue kolmen jo löytyneen haudan välimaastossa, joka oli täynnä kaivausjätettä. Carter arveli, että juuri tuo alue oli säilynyt tutkimuksilta koskemattomana ja sisältäisi uusia löytöjä.
Vuosien työn jälkeen Carterin ja Carnarvonin tutkimusryhmä oli edelleen vailla löytöjä. Carnarvon alkoi kesällä 1922 jo epäröidä jatkamista, mutta Carter sai lordin vielä rahoittamaan viimeisen yrityksen. Marraskuun alussa Carterin ryhmä löysi ensin portaat ja sitten oven, oli aika kutsua lordi paikalle.
Avaaminen
Marraskuun 26. päivä vuonna 1922 on arkeologisten löytöjen historiassa ainutlaatuinen. Howard Carter ja lordi Carnarvon paljastivat tuolloin oviaukon, jonka sijainti oli pysynyt vuosituhansia unohduksissa. Viralliset avajaiset pidettiin muutamia päiviä myöhemmin.
Kaivajat löysivät kammion täynnä tavaraa, vaikka tilassa olivat selvästi jo käyneet hautarosvot. Hautarosvojen ammatti oli kukoistanut alueella aina faaraoiden hautaamisesta lähtien. Siihen olivat osallistuneet hallitsijansa pettäneet virkamiehet ja papit, jotka olivat mukana kalleuksien kauppaamisessa.
Suurin osa Kuninkaiden laakson haudoista joutui ryöstelyiden kohteeksi jo muinaisina aikoina. 1800–1900-luvuilla hautarosvot tuottivat löytöjä antiikkikauppiaille.
Maailmalla odotettiin kuumeisesti tietoa uusista löydöistä. Helmikuussa 1923 haudan esikammio oli tyhjennetty ja esineet kuljetettu laboratorioon. Tämä oli tarpeen, koska Egyptin kuiva ilmasto oli ollut erityisen tärkeä tekijä esineiden säilyvyyden kannalta, mutta haudan avaaminen aiheutti esineistössä nopeutuneen haurastumisen, rappeutumisen ja mahdollisen tuhoutumisen, kun löydöt joutuivat tekemisiin ilman, kosteuden ja ihmiskosketusten kanssa.
Varsinaisen hautakammion ovi oli sinetteineen pysynyt siihen asti suljettuna. Työ oli hidasta ja vasta syksyllä 1925 alettiin tehdä valmisteluita faaraon muumion paljastamista varten. Hauta, jota oli etsitty vuosikausia ja kärsivällisesti, oli löytöineen vaatinut kolme vuotta huolellista dokumentointia, konservointia ja tutkimuksia ennen kuin itse vainaja päästiin kohtaamaan.
Hautalöydöistä muumioarkkujen sisältö osoittautui arvokkaimmaksi, sillä Tutankhamon lepäsi puhtaasta kullasta taotun viimeisen arkun sisällä. Kasvoja peittäneestä kuolinnaamiosta tuli hänen tunnetuin muotokuvansa.
Haudan tyhjennys ja esineiden kuljetus Kairon Egyptiläiseen museoon vei vuosia, viimeinen laivalasti Kairoon lähti vuonna 1932.
Kirous
Kun lordi Carnarvon kuoli äkillisesti Kairossa osallistuttuaan sitä ennen Tutankhamonin haudan avaamiseen, myytti faaraoiden kirouksesta alkoi elää.
Ajatus faaraoiden tai muumioiden kirouksesta oli alun perin lehtitalojen luoma. Aihe myi julkaisuja ja innoitti mysteereistä kiinnostuneita ja tarinankertojia. Tiedossa oli myös lordin kiinnostus okkultismiin, mikä oli omiaan lisäämään kirousmyyttiä. Suuri yleisö alkoi omaksua ajatusta, että muumiot kostivat, kun heidän hautarauhaansa rikottiin
Silver muistuttaa, että suurin osa hankkeeseen osallistuneista ei menehtynyt haudan tutkimuksien aikana tai niitä välittömästi seuranneina vuosina.
Minna Silver: Tutankhamonin salaisuudet. Arkeologinen matka muinaiseen Egyptiin. 446 sivua. Gaudeamus Oy.
JARKKO KEMPPI
