Talven pimeydellä voi olla mielenterveydellisiä vaikutuksia. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Näin talven pimeys vaikuttaa uneen

Kaamosaikana oikea asenne ja liikunta voivat auttaa unettomuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjoisella napapiirillä asuvat eivät kaamosaikaan juurikaan näe aurinkoa, ja tällä on vaikutuksia ihmisten unenlaatuun, rytmiin ja jaksamiseen. Pohjoiseen ilmiöön on kiinnittänyt huomiota Britannian yleisradio BBC, joka on laajaa artikkeliaan varten haastatellut myös Suomen Lapissa asuvia.

BBC toteaa nukkumisen olevan pohjoisessa ”ainutlaatuinen haaste”. Kesäisin keskiyön aurinko sotkee ihmisen sisäistä kelloa, ja talvisin kaamos aiheuttaa monille nukkumisvaikeuksia. Kaamokseen yhdistetään myös alakulon ja ahdistuksen oireita. Niin sanottua kaamosmannenusta esiintyy pimeään vuodenaikaan jopa 2-8 prosentilla eurooppalaisista, vaikkakin tiedeyhteisö ei ole yksimielinen oireiden syistä. Lyhyet päivät ja kylmä ilmasto vaikuttavat kuitenkin mielenlaatuun.

Kaamosajasta selviää kuitenkin oikealla asenteella, liikkumalla ja valoa säätelemällä, BBC:n haastattelemat asiantuntijat toteavat.

Norjalaisen tutkimuksen mukaan talven rientoihin ja mahdollisuuksiin innostuneesti suhtautuvat ihmiset myös voivat talvisin paremmin. Toisen tutkimuksen mukaan Norjan saamelaisväestön keskuudessa unettomuutta esiintyy muuta väestöä vähemmän, ja taustalla olevan yhteisön rennompi suhtautuminen uneen ja jopa lasten nukkumaanmenoaikoihin.

– Kylmyys ja pimeys vaikuttavat meihin kaikkiin. Sillä, miten me tunne- ja käytöstasolla niihin reagoimme, on merkitystä, psykologi Kari Lebowitz sanoo.

Myös liikunnalla ja rutiineilla on merkitystä unenlaadun kannalta, asiantuntijat sanovat. Pohjoisen asukkaat myös toteavat pimeyden tarjoavan mahdollisuuksia yhdessäoloon perheen ja ystävien kanssa. Inarilainen Esther Berelowitsch kertoo rakastavansa kaamosaikaa ja toivovansa, ”ettei kevät tulisikaan”.

– Arktisella alueella sanotaan, että polaariyönä on kytkettävä sisäiset valot päälle. Sinun on hyödynnettävä syviä sisäisisiä resurssejasi. On ihmisiä, joille se on vaikeaa ja masentavaa. Mutta suurinta osaa täällä se todella piristää, Norjan Vadsøssa asuva Michèle Noach sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)