Yhdysvaltain sisällissodan päätyttyä vuonna 1865 maassa pohdittiin uusia keinoja kansan yhdistämiseksi.
Osa poliitikoista uskoi alueellisen laajentumisen painavan sisäiset kiistat jälleen taka-alalle. Tätä mieltä oli muun muassa ulkoministeri William Seward. Ministerin katse kohdistui Alaskaan, jonka haltuunoton hän katsoi kohentavan Yhdysvaltain kansainvälistä asemaa ja taloudellista tilannetta.
Alue oli tuolloin keisarillisen Venäjän alkukantainen siirtokunta. Paikallisia asukkaita oli vuosikymmenien ajan alistettu väkivaltaisesti Venäjän vallan pönkittämiseksi. Tsaarin silmissä aluetta pidettiin 1860-luvun puolivälissä silti lähinnä rasitteena.
Alaska sijaitsi liian kaukana Moskovasta eikä alueella ollut juurikaan infrastruktuuria. Sinne jouduttiin syytämään jatkuvasti rahaa ja työvoimaa sekä sotilaita. Venäjän oma taloudellinen tilanne oli samanaikaisesti heikentymässä.
Tilanne johti Politicon mukaan ”Venäjän ensimmäiseen salaiseen vaikuttamisoperaatioon”. Britannia oli Venäjän suurin siirtomaakilpailija, joten aluetta ei voinut missään nimessä myydä heille. Yhdysvallat voisi sen sijaan toimia vastapainona brittien vaikutusvallalle Pohjois-Amerikassa. Moskovassa ennakoitiin, että Yhdysvallat tulisi lopulta valloittamaan mantereen itselleen tavalla tai toisella.
Ongelmana oli, että William Sewardin lisäksi vain harva amerikkalainen oli innoissaan tyhjänä tundrana pidetystä Alaskasta. Alueelta ei ollut vielä tuolloin löydetty kultaa ja öljyä. Liittovaltion voimavarat oli tuolloin sidottu entisten konfederaattiosavaltioiden miehittämiseen ja jälleenrakennukseen.
Venäjä aloitti tavoitteensa ajamiseksi vaikutushankkeen, jonka jäljet näkyvät edelleen. Suurlähettiläs Edouard de Stoeckl hahmotteli Sewardin kanssa salassa alustavan kauppasopimuksen, jossa Alaska myytäisiin 7,2 miljoonalla dollarilla eli nykyrahassa noin 144 miljoonalla eurolla. Tähän vaadittiin kongressin päätös.
Vuoden 1867 alkuun mennessä hanke jouduttiin lähes hautaamaan vähäisen kannatuksen vuoksi. Suurlähettiläs palkkasi entisen valtiovarainministerin, Mississippin osavaltion senaattori Robert Walkerin avukseen. Hän lobbasi Alaska-kauppaa maksusta ilman, että Venäjän rooli asiassa paljastui. Senaattori kirjoitti lukuisiin sanomalehtiin Alaska-nimimerkillä kolumneja ja artikkeleita, joissa arvosteltiin voimakkaasti hankkeen vastustajia.
Taustavaikutuksen seurauksena kongressin enemmistö muutti mieltään. Rahoitus myönnettiin sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Presidentti Andrew Johnson allekirjoitti ostosopimuksen toukokuun 28. päivänä 1867, ja alue siirrettiin virallisesti Yhdysvalloille saman vuoden lokakuussa.
Amerikkalaislehdissä ihmeteltiin, miksi Venäjälle maksetusta summasta noin 140 000 dollaria oli yhtäkkiä kadonnut. Lahjonnasta ja lobbauksesta alkoi kiertää huhuja. Kongressin selvitys paljasti Venäjän puolesta tehdyn vaikutustoiminnan ja johti mittavaan skandaaliin.
Tässä vaiheessa suurlähettiläs Edouard de Stoeckl oli jo matkustanut vaivihkaa takaisin Venäjälle. Stoecklin väitettiin lahjoneen kymmenen kongressiedustajaa äänestämään Alaska-kaupan puolesta. Todistusaineistoa oli vaikea löytää, eikä kukaan päätynyt kohun seurauksena vankilaan.
