Maavoimien esikunnan koulutusosastolla työskentelevä majuri Kalle Tuominen käy Jalkaväen vuosikirjassa läpi Ukrainan sodasta saatuja oppeja Suomen maavoimille ja varsinkin jalkaväelle.
Suomella on Tuomisen mukaan hyvin erilaiset lähtökohdat kuin Ukrainalla sodan alussa.
– Suomi on varautunut puolustusratkaisullaan Venäjää vastaan käytävään sotaan kohta sata vuotta. Yhteiskunnan valmius sotilaallisiin poikkeusoloihin on pyritty tekemään läpileikkaavaksi koko kansakunnan rakenteen tasalla, majuri kertoo.
– Pyrkimys koko ikäluokan kouluttamiseen varusmiespalveluksessa, laajan reservin luominen, viranomaisyhteistyö, kansallisen resilienssin rakentaminen sekä kaikkien hallinnonalojen ja yksityisten toimijoiden valjastaminen puolustusvoimien käyttöön tarvittaessa, on utopia josta Ukrainan asevoimat kykeni vain unelmoimaan helmikuussa 2022, hän jatkaa.
Ukrainassa rintamalla tapahtuva taistelutoiminta on Tuomisen mukaan ”suorastaan hämmentävä sekoitus uutta ja vanhaa”.
– Kalustojen moninaisuus kattaa reilusti yli puolen vuosisadan ajanjakson. Taistelukenttä ei ole enää vain neliulotteinen, se on käytännössä läpinäkyvä ja reaaliajassa valvottava. Samaan aikaan kun kaivetaan juoksuhautoja, yksittäisiin maaleihin käytetään kaukovaikutteisia, etäohjattavia välineitä. Siitä huolimatta, staattisten rintamalinjojen käsite on ja pysyy, ja eteneminen tai vetäytyminen mitataan jalkaväen käymän lähitaistelun jälkeen metreissä.
Suomessa perusasiat ovat majurin mukaan kunnossa.
– Jalkaväen vaatimukset yksittäiselle taistelijalle (liiku – ammu – kommunikoi – lääkitse) ovat osoittautuneet taidoiksi, jotka eivät ole menneet ukrainalaisella taistelukentällä pois muodista, hän kirjoittaa.
Lennokit ovat tulleet jäädäkseen
Venäläisten toiminnasta on paljon ajankohtaista tietoa Ukrainan sodasta. Tätä tulisi Tuomisen mukaan opettaa varusmiehille ja henkilökunnalle oppitunneilla, joissa käsitellään vihollista.
– Keskeisiä kehitettäviä koulutuksellisia asioita ovat ainakin drone- ja lennokkiuhka (mukaan luettuna itsemurha-dronet), elektroninen suojautuminen, jatkuva ansauhka sekä venäläisten tapa tehdä valehyökkäyksiä, joilla pyritään paljastamaan ryhmitykset muulle tulenkäytölle, Tuominen listaa.
Hän toteaa, että Ukrainan taistelukenttä on tällä hetkellä lennokkien vuoksi täysin läpinäkyvä.
– Ukrainassa on mahdotonta koota joukkoja samaan paikkaan ilman, että siihen kohdistuu asevaikutusta. Todella merkittävä hajauttaminen ja maastouttaminen ovat ainoat keinot pysähtyessä välttää vihollisen asevaikutus, Tuominen kirjoittaa.
– Yli kolmen sotilaan osastot muodostavat tällä hetkellä maalipisteen, joka voi olla peruste epäsuoran tulen tai itsemurhalennokin käytölle. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi ukrainalainen jalkaväkiryhmä hajauttaa partionsa 100m etäisyyksille toisistaan, tai mahdollisuuksien mukaan pysyy esimerkiksi rakennuksien suojassa.
Lennokit ovat Tuomisen mukaan tulleet peruuttamattomasti osaksi jalkaväen taistelua aina joukkueen tasalta lähtien.
– Kokonaisuudessaan niin lennokkien kantamat, tarkkuudet sekä asekuormamahdollisuudet ovat kehittyneet ja tulevat kehittymään huimaa vauhtia lähitulevaisuudessakin. Tämä tulee ottaa kotimaisessakin jalkaväen koulutuksessa huomioon kaikissa toiminnoissa.
Varustukseen muutoksia
Tuomisen mukaan myös suomalaista taistelijan varustusta koulutuksessa ja taitoja tulisi kehittää Ukrainan sodan havaintojen perusteella.
– Varusmies- ja reserviläiskoulutukseen tarvitaan heittoharjoituskäsikranaatteja, joiden pitää olla niin sanottua ”kulutustavaraa”. Tällä tavalla joukkojen kouluttajat eivät ala vältellä koulutusvälineiden käyttöä sen pelossa, että ”liian kallis” heittoharjoituskäsikranaatti katoaa koulutuksen yhteydessä, hän kirjoittaa.
Heitetaskuja pitäisi Tuomisen mukaan lisätä taisteluvarustukseen siten, että varusteissa saa kannettua vähintään kolme erilaista heitettä.
– Perusratkaisuna jokaisella taistelijalla voisi olla savuheite, ja kaksi sirpalekäsikranaattia.
Taistelijan varustukseen pitäisi Tuomisen mukaan hankkia välineet miinoitteesta pelastautumiseen. Tätä taitoa pitäisi hänen mukaansa myös opettaa jokaiselle sotilaalle.
Ukrainan sota on Tuomisen mukaan osoittanut, että rynnäkkökiväärin ampumatarvikkeiden kulutus taistelussa on merkittävää.
– Ukrainalaiset pyrkivät kantamaan jopa 12 lipasta ja 4 käsikranaattia, kun he aikovat taistella taisteluhaudoissa. Tämän lisäksi ryhmällä on vielä repussa reservissä lippaita ja heitteitä, hän kirjoittaa.
Suomessa kaikille koulutettaville joukoille pitäisi Tuomisen mukaan jakaa vähintään kuusi lipasta, jotta he tottuvat niitä kantamaan ja käyttämään.
Myös suojalasit ovat osoittautuneet Ukrainassa tärkeäksi suojavarusteeksi taistelukentällä.
– Nämä tulisi jakaa koulutettaville joukoille, ja myös harjaantua niiden käyttämisessä.
Lisäksi kiristyssiteitä pitää Tuomisen mukaan jakaa useampi kuin yksi, ja jokaisen sotilaan tulisi kantaa varusteissaan vähintään kahta kiristyssidettä.
Telttojen käytettävyyteen taistelukentällä on Tuomisen mukaan syytä suhtautua kriittisesti.
– On todennäköistä, että vain tukeutumisalueella on mahdollista nukkua lämmitetyissä teltoissa. Taistelijoiden ja ryhmien varustusta tulisi kehittää siten, että useimmissa Suomen olosuhteissa kyetään majoittumaan ilman lämmitettyä telttaa, hän kirjoittaa.
– Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi pienen laavukankaan ja bivy-pussin jakamista jokaiselle taistelijalla, jotta majoittuminenkin voidaan toteuttaa ilman, että siitä muodostuu yksittäisiä maalipisteitä viholliselle. Kuten aiemmin sanottu, kaikki kolmea taistelijaa vahvemmat osastot ovat muodostaneet Ukrainan sodassa venäläisille maalin, hän jatkaa.
Taistelua asutuskeskuksissa ja linnoitteissa
Taistelua asutuskeskuksissa ei Tuomisen mukaan kyetä väistämään.
– Ukrainalaiset taistelevat kaupungeissa, kylissä ja asutuskeskuksissa yksinkertaisesti siksi, että vihollinen on siellä, hän toteaa.
– Rakennetun alueen taistelu tulisi kuulua kaikkien joukkojen osaamisvaatimuksiin huomioon ottaen aselajin toiminnan erityispiirteet rakennetulla alueella. Tässä yhteydessä en tarkoita taistelua rakennuksissa vaan laajempana käsitteenä rakennettua aluetta, kaupunkeja, teollisuusalueita ja pientaloalueita.
Tuominen kirjoittaa, että Ukrainan sodan esille nostamia havaintoja tarkastellessa voidaan todeta, että linnoittaminen tai linnoittamisen tarve ei ole vanhentunut päivääkään.
– Ympäripuolustettavat taistelutilat, taistelijaparin ja partion suojatilat, yhdyshaudat sekä vara- ja vaihtoasemat ovat olleet suomalaisessa jalkaväen taisteluohjeissa olemassa aina. Tätä rakentamista ja oman taistelutilan muokkaamista tulisi harjoitella enemmän jalkaväen joukkojen perusharjoituksissa, majuri esittää.
Tuominen toteaa, että venäläiset kaivautuvat välittömästi, kun heidän liikkeensä loppuu. Näin ollen suomalaiset joutuvat taistelemaan venäläisten valmistamissa taisteluhaudoissa.
– Taistelukoulutukseen tulisi meillä kotimaassakin lisätä taisteluhautojen vyörytys vähintään iskuportaan joukoille. Joukko-osastojen tulisi rakentaa taisteluhautakoulutukseen sopiva koulutuspaikka harjoitusalueilleen.
Tuliaseman rakentamista pitää Tuomisen mukaan painottaa jokaisen taistelijan koulutuksessa.
– Ukrainassa on kaivauduttava välittömästi, mikäli liike pysähtyy tai hakeuduttava rakennusten suojaan.
Lopulliset johtopäätökset Ukrainan sodan opeista tehdään Tuomisen mukaan myöhemmin, koska sota yhä jatkuu.
– Yksi asia on kuitenkin käynyt uutisoinnistakin ilmi: menestyminen mitataan edelleen jalkaväen etulinjan asemista, hän toteaa.
Majuri Kalle Tuomisen artikkelista kertoi Suomessa ensimmäisenä STT.
