Rajavyöhyke Virolahdella. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Näin vihreissä ja vasemmistoliitossa perustellaan, miksi rajaa ei voisi sulkea

Kansanedustajat jättivät perustuslakivaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoo keskiviikkona antamassaan lausunnossaan, että itäraja voidaan sulkea hätätilanteessa kokonaan.

Lausunto ei ollut kuitenkaan yksimielinen. Eriävän mielipiteen lausuntoon jättivät kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.), Bella Forsgrén (vihr.) ja Anna Kontula (vas.).

Vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat olisivat poistaneet lausunnosta rajan sulkemista koskevan kappaleen, jossa perustusvaliokunta linjaa näin:

– Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan välineellistetyn maahantulon tilanteessa valtiolla ei ole oikeudellista estettä päättää rajanylityspaikkojen määrästä tai niiden sijainnista. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan lyhytaikainen rajan täyssulku voi erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa olla mahdollinen, mikäli tällaisella ajallisesti vain täysin välttämättömään rajatulla toimenpiteellä voidaan turvata maahantulomenettelyn asianmukaisuus, valiokunta lausuu.

Alanko-Kahiluoto, Forsgrén ja Kontula arvostelevat linjausta. He sanovat eriävässä mielipiteessään, että oikeudelliset perustelut rajan täyssululle ovat puutteelliset.

– Kanta poikkeaa arvioitavana olevan hallituksen esityksen perusteluissa ja lakiehdotuksessa omaksutuista tulkinnoista ja siitä lähtökohdasta, että tosiasiallinen oikeus kansainvälisen suojelun hakemiseen on turvattava. Arvioitavana olevasta esityksestä näin merkittävästi poikkeavan kannanoton tulisi perustua vakavaan harkintaan ja oikeudellisiin perusteluihin ja lähteisiin. Rajan täyssulun mahdollistavalle tulkinnalle ei kuitenkaan ole esitetty valiokunnan lausunnossa riittäviä perusteita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)