Käteistä rahaa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Näitä osakkeita suomalaiset ovat ostaneet kesällä

Neste on kesän ostetuin osake.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaissijoittajat ostivat ulkomaisia osakkeita sekä ETF-rahastoja tänä kesänä reilusti enemmän kuin viime kesänä, selviää OP:n asiakasdatasta. Kesän selvästi ostetuin osake oli Neste ja rahastoissa suosittiin osakerahastoja.

– Nesteen osakkeen arvostus on ollut alkuvuoden laskussa ja moni sijoittaja on voinut nähdä tilanteen kiinnostavana ostonpaikkana. Nesteelle haasteita on aiheuttanut se, että uusiutuvien tuotteiden markkinoille on tullut merkittävästi uutta tarjontaa, ja samaan aikaan esimerkiksi Ruotsin ja Suomen hallitusten poliittiset päätökset ovat heikentäneet kysyntää, kertoo OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen tiedotteessa.

OP:n mukaan henkilöasiakkaat uskovat kesän vahvojen ostomäärien perusteella yhä osakkeeseen. Neste tavoittelee kuluvan vuoden jälkimmäiseltä vuosipuoliskolta alkaen merkittävää kasvua uusiutuvassa lentopolttoaineessa.

– Vallitsevien ennusteiden ja arvioiden puitteissa tämän pitäisi vahvistaa myyntikatteita. Nesteellä on arviomme mukaan yhä merkittävää pidemmän aikavälin kilpailukykyä kasvavassa ja monipuolistuvassa uusiutuvien tuotteiden markkinassa, lisää Parkkinen.

Kesän kolmen netto-ostetuimman osakkeen joukossa olivat lisäksi Outokumpu sekä lastinkäsittelylaitteita valmistava Kalmar, joka irtautui nostolaiteyhtiö Cargotecista. Kesän netto-ostetuin ulkomainen osake oli puolestaan SSAB. OP:n henkilöasiakkaat ostivat ulkomaisia osakkeita kappalemääräisesti tämän vuoden kesä-heinäkuussa hieman yli 60 prosenttia enemmän kuin viime kesänä.

Rahastoissa kesällä sijoittajia kiinnostivat erityisesti ulkomaille sijoittavat osakerahastot. Vielä viime vuoden kesä-heinäkuussa OP:n henkilöasiakkaiden kolmanneksi netto-ostetuin rahasto oli korkorahasto, mutta tänä kesänä kolmen kärjessä oli vain osakerahastoja.

– Pitkän koron rahastojen bruttomääräiset ostot olivat noin neljänneksen siitä mitä ne olivat kesällä 2023. Sen sijaan rahoja on laitettu osakerahastoihin korkojen laskun seurauksena, kertoo OP:n varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen.

Lisäksi OP:n henkilöasiakkaat ostivat ETF-rahastoja, eli pörssinoteerattuja rahastoja, tänä kesänä selvästi enemmän kuin viime vuonna. ETF-rahastoja ostettiin peräti 106 prosenttia enemmän kuin viime kesä-heinäkuussa ostojen lukumäärällä mitattuna. OP:n henkilöasiakkaiden netto-ostetuin ETF oli kesällä iShares Core S&P 500 UCITS ETF USD, joka sijoittaa S&P 500 -indeksissä olevaan Yhdysvaltojen 500:n suurimpaan yritykseen.

Juttua päivitetty 6.8. klo 13.03. Korjattu Kai Kalajaisen sitaattia. Aiempi sitaatti oli ”pitkän koron rahastojen bruttomääräiset ostot olivat lähes nelinkertaisesti pienemmät nyt kuin kesällä 2023”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)