Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen lyttää Verkkouutisten haastattelussa SDP:n esityksen laista, joka kieltäisi työnantajia ottamasta yhteyttä työntekijöihin työajan ulkopuolella.
Yhteydenottolaista esityksen tehneen SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen mukaan laki koskisi puhelinta, sähköpostia ja muita välineitä. Yksityiskohtia siitä, millaisella lakimuutoksella tämä kaikki toteutettaisiin Mäkynen ei luonnollisesti osannut kertoa. Ja ymmärtäähän sen miksi.
Kuten professori Seppo Koskinen sanoo, olisi tällaisen lain säätäminen todella hankalaa. Poikkeuksille pitäisi jättää valtavasti tilaa. Valvonta olisi lisäksi viranomaisille hyvin vaikeaa. Ja entäpä esihenkilöt, jotka ovat sitoutuneet siihen, että he itse ovat tavoitettavissa työajan ulkopuolella, Koskinen listasi. Työelämä kun on varsin eri näköistä eri aloilla, eri tehtävissä ja eri yrityksissä.
Eihän tämän sanomiseen tietenkään työoikeuden emeritusprofessoria tarvita. Kuka tahansa työelämässä oleva tietää, että moinen laki olisi ensinnäkin mahdoton säätää, mahdoton valvoa ja kaiken kukkuraksi täysin hyödytön työuupumuksen varsin todellisen ongelman ratkaisijana.
Työuupumukseen pitää puuttua ja lujasti. Mutta ei näin.
Kysymys kuuluukin, miksi ihmeessä SDP:n varapuheenjohtaja esittää tällaista. Ilkeämpi voisi pitää mahdollisena selityksenä, että Mäkynen on menettänyt Arkadianmäellä kosketuspintansa työpaikkojen arkeen. Todennäköisempi syy on kuitenkin vaalitaktinen.
SDP on tunnetusti siirtynyt tällä kaudella vasemmalle niin rajusti, että vasemmistoliiton puoluetoimistollakin on pidetty hatuista kiinni. Puolueet tappelevat nyt toden teolla samoista äänestäjistä. Hyvässä muistissa on, että vasemmistoliitto on esittänyt vaaliohjelmassaan enemmän sopeutusta kuin SDP.
Luokkataisteluhenkinen työelämäpuhe on ehkä viime aikoina ollut enemmän vasemmistoliiton kuin SDP:n tonttia. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on esittänyt vuosien varrella useita kertoja kuuden tunnin työpäivää tai neljän päivän työviikkoa ja napannut hetkeksi politiikan ilmatilan työaikakeskustelulla. Ei siis ole lainkaan sattumaa, että SDP:n Mäkynen teki tästäkin esityksen hiljattain.
Sokeaa pykäläuskoa
SDP:n heitto yhteydenottolaista on kuitenkin myös osoitus puolueen sokeasta uskosta pykäliin ja sääntelyyn. Se tuo lähinnä mieleen Neuvostoliiton – viis siitä, mitä todella tapahtuu, kunhan järjestelmä lakeineen näyttää hyvältä.
Pykäläuskon seurauksetkin tiedetään. SDP saattoi voittaa viime vaalit lupauksellaan korjata vanhustenhuollon hoitajapula säätämällä laki henkilöstön määrästä. Siinä piti olla kyse ”muutaman tunnin työstä”. Tästä SDP:n Krista Kiurun kuuluisasta lupauksesta on nyt kulunut neljä vuotta, eikä jopa SDP:stäkin mahdottomaksi myönnetty mitoitus ole voimassa vieläkään. Se on hyvä asia siksi, että laissa määrättyjä hoitajia ei ole olemassa.
Julkisen alan eläkevakuuttaja Keva julkaisi keskiviikkona pysäyttävän analyysin hoitajatarpeesta.
Sen mukaan pelkästään Uudellamaalla tarvitaan tällä hetkellä 6 000 sairaanhoitaja ja koko maassa yli 16 600 uutta sairaanhoitajaa.
Luku on kasvanut rajusti, sillä vielä vuonna 2021 hoitajia arvioitiin puuttuvan Uudellamaalla 3 500 ja koko maassa 8 000.
Väestön ikääntyessä tarve kasvaa valtavasti. Kuten kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo huomautti, ovat synkät luvut vasta alkusoittoa.
– Hoitajamitoituksen kiristys ja vanheneva väestö tekevät sellaisen pommin, että alta pois. Vuoteen 2035 mennessä tarvitsemme Suomeen noin 200 000 uutta hoitajaa. Mahtoikohan demarit miettiä tätä kuin mitoituksen kiristystä vaativat, hän kysyi.
Eiväthän he miettineet. Pykälä riitti.
