– Itse pidän parhaana asiana, että perussuomalaiset eivät ole kahden parhaan joukossa.
Näin SDP-konkari Erkki Tuomioja tunnusti olevansa ”helpottunut” vielä puoli yhdeksän aikaan illasta Hotelli Presidentin vaalivalvojaisissa. Ennakkoäänten jälkeen kokoomus ja SDP näyttivät kisaavan kärkipaikasta.
Puoli tuntia tämän jälkeen palikat olivat jo asettumassa uuteen järjestykseen. Toinen SDP-konkari Antti Rinne ei suostunut sanomaan perussuomalaisista vielä mitään. Realistina hän muistutti, että perussuomalaisilla on ollut tapana yllättää vaalipäivänä.
Vaalien tulos on nyt tiedossa. Tuomiojan helpotus oli ennenaikaista, mutta hänen sanoihinsa kiteytyi SDP:n vaalistategia, joka nojautui vahvasti ideologiaan – ja riskin ottoon. Kampanjan keskiössä oli puolueen puheenjohtaja Sanna Marin.
Ensimmäinen peliliike tehtiin tammikuussa, jolloin Marin viestitti, ettei hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa käy. Sittemmin kampanjointi rakentui vahvasti kahden blokin vastakkainasettelulle. ”Sinimustan” hallituksen voisi estää vain äänestämällä toisen blokin yhtä puoluetta – SDP:tä.
Kolmanneksi Marin otti mitä ilmeisimmin tietoisia riskejä asiakysymyksissä, kuten Ukrainan tukemisessa Hornet-hävittäjillä. Oli selvää, ettei Horneteja voida lähettää Ukrainan avuksi tässä ja nyt. Vuosien päästä ne olisivat taas liian vanhentuneita. Politiikassa tärkeämpää on silti usein, miltä asiat näyttävät kuin mitä ne todellisuudessa ovat.
Neljänneksi Marin lähti viimeisten viikkojen televisioväittelyihin räväkästi haastaen. Väittelyissä ei saa jäädä statistiksi, mutta jatkuva päälle puhuminen voi myös karkottaa äänestäjät. Vaalipäivän ääniä kohti mentäessä perussuomalaiset kiilasi joka tapauksessa ohi, mikä tuntui tulleen ainakin osalle demareista yllätyksenä.
SDP otti vaalikampanjassaan riskejä, jotta se olisi tullut ykkösenä maaliin. Tämä oli puolueelle kohtalon kysymys. Stategia pakotti repimään railoa myös vasemmistoliittoon ja etenkin vihreisiin – äänien saamiseksi. Nähtäväksi jää, minkälaisia vaikutuksia tällä tulee olemaan.
Tekikö SDP vaalikampanjassaan virheitä? Tämän SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen tuoreeltaan kiisti Hotelli Presidentissä, kun vaalien tulos alkoi olla selvä. Mäkysen mielestä tärkeää oli, että näissä vaaleissa olivat vastakkain ”selkeät vaihtoehdot”. Iltayhdentoista jälkeen vaalivalvojaisiin saapunut puolueen puheenjohtaja kiitti puheessaan ehdokkaita, mutta ei jäänyt vastaamaan median kysymyksiin.
Kokoomuksen ja SDP:n talouspolitiikan käsitykset ovat vaalien alla olleet kuin yö ja päivä. On kuitenkin selvää, että liikkumavaraa SDP:ssäkin on.
– Yleensä aina vaaleissa puhutaan tiukemmin, kuin mitä ennen vaalipäivää ja tiukemmin, mitä ajatellaan, tokaisi Antti Rinne SDP:n vaalivalvojaisten illassa viitaten yhä sinipunahallituksen mahdollisuuteen. Itse Rinne ei näissä vaaleissa kyennyt uusimaan kansanedustajanpaikkaansa.
Vaalit voittanut kokoomus on avainasemassa hallituksen muodostamisessa. Mahdollisuudet on pidetty avoinna niin perussuomalaisten kuin SDP:nkin suuntaan. Niin tai näin, enemmistöhallituksen muodostamisesta ei tule helppoa. Keskusta ilmoitti jo jäävänsä oppositioon.