Entiset kriisimaat Irlanti ja Espanja porskuttelevat kasvutilastojen kärjessä. Suomi sen sijaan rämpii Euroopan häntäpäässä.
Suomen taloudellinen kriisi ei ole Euroopassa poikkeus. Ensimmäiset maat, joihin vuonna 2008 alkanut finanssikriisi iski, eivät kuuluneet euroon: Romania, Latvia, Unkari ja Islanti. Suomi tuki IMF:n kautta näitäkin maita. Sitä tuskin kukaan enää edes muistaa. Niihin markkinamekanismi puri. Korot nousivat, lainaaminen vaikeutui, oli pakko sopeuttaa ja antaa palkkojen sopeutua.
Kreikan ongelmat alkoivat toukokuussa 2010. Eurojärjestelmä oli sitä ennen taannut halvan lainarahan. Suuri julkinen sektori ylläpiti pitkään velkavetoista ja julkisen sektorin vauhdittamaa kasvua, joten ongelmat havaittiin liian myöhään.
Samat ongelmat levisivät muihin kriisimaihin, Irlantiin, Portugaliin, Espanjaan ja Italiaan. Näistä Irlanti ja Espanja ovat päässeet hyvälle kasvu-uralle. Irlannissa vuotuisen talouskasvun odotetaan nousevan tänä vuonnakin lähelle neljää prosenttia. Se on mahdollista, koska Irlannin talouspolitiikka ei ole enää supistavaa.
Pankkikriisin kustannusten vuoksi Irlannin julkinen kulutus oli suurimmillaan vuonna 2010 peräti 65 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Nyt se on pudonnut noin 35 prosenttiin ja on kasvun myötä edelleen alanevalla uralla. Espanjassa julkinen kulutus oli suurimmillaan 47 prosenttia suhteessa bkt:hen, mutta on nyt noin 41 prosenttia – ja alenee edelleen. Suomessa julkinen kulutus on jatkanut kasvuaan suhteessa bkt:hen, ja on nyt ennätykselliset 58 prosenttia suhteessa bkt:hen. Julkinen sektori on aivan liian suuri suhteessa talouden kantokykyyn nykyisellä työllisyysasteella.
Irlannissa työmarkkinat olivat alkujaankin joustavat, joten pankkikriisin kustannuksista toipuminen onnistui kevyillä uudistuksilla ja leikkaukset oli nopeasti tehty. Espanjassa korjausliike tapahtui kasvavan työttömyyden kautta, mutta samaan aikaan palkat jäädytettiin ja työajoissa sallittiin joustoja. Leikkaukset tehtiin ripeästi, mutta sen jälkeen alijäämää ei enää aktiivisesti vähennetty.
Neliraajajarrutusta
Suomessa finanssipolitiikan kiristäminen alkoi kokonaisuudessaan vasta vuonna 2014 ja nyt sitä vähitellen lisätään. Rakenteellisia uudistuksia ei saatu aikaiseksi. Suomen poliittinen reaktio kriisiin on ollut samanlainen kuin Kreikalla, neliraajajarrutus.
Suomi ei ole Kreikka, mutta voi ajautua samaan tilanteeseen, jos uusi kriisi iskisi lähiaikoina. Suuri julkinen sektori, jota vuoden 2011 jälkeen on ylläpidetty alijäämillä, on peittänyt alleen karun todellisuuden: yksityinen talous yskii pahasti. Illuusiota on ylläpitänyt myös se, että yksityinen kulutuskysyntä ei pienentynyt. Siitä pitivät alkuun huolta palkkasopimukset, jotka takasivat yksityisen ostovoiman kasvun. Vuodesta 2012 lähtienkään yksityiset kulutusmenot eivät ole pudonneet. Kollektiiviset palkankorotukset ovat yksi vaarallisimmista illuusioita ylläpitävistä rakenteista yhteisvaluutassa toimivalle maalle.
Vielä vuonna 2013 julkinen kulutus kasvoi 1,1 prosenttia reaalisesti edelliseen vuoteen nähden. Samana vuonna julkiset investoinnit kasvoivat 2,6 prosenttia. Yksityiset investoinnit sen sijaan putosivat peräti 6,6 prosenttia. Tilastot paljastavat Suomen ongelman: se ei ole kulutuskysynnän puute tai julkisten menojen supistuminen, vaan investointien jatkuva voimakas väheneminen. Investointien supistuminen on jatkunut vuodesta 2012 eteenpäin voimakkaana. Valtiovarainministeriön talvikatsauksen mukaan yksityiset investoinnit supistuivat vielä viime vuonna 2,2 prosenttia. Tälle vuodelle kuitenkin ennustetaan investointeihin peräti 5,8 prosentin kasvua.
Ei toivoa
Suomalaiset yritykset ovat lykänneet investointejaan, koska talous-, vero- ja työmarkkinapolitiikan linja on ollut epävarma. Osa investoinneista on yrityksille välttämättömiä, ja nyt on odotettavissa, että ne oikeasti toteutuisivat.
Suomessa on merkkejä talouden kääntymisestä loivalle kasvu-uralle samaan aikaan, kun muualla maailmassa maailmantalouden uuden taantuman ukkospilvet alkavat kerääntyä taivaalle. Suomen näkökulmasta nyt on viimeinen hetki saada käänne positiiviseen aikaiseksi, koska maailmantalouden taantuman oloissa se lykkääntyisi 2020-luvulle.
Investointilama on jatkunut, koska yrityksillä ei ole ollut mitään positiivista odotettavaa. Sijoittajan näkökulmasta jatkuvat alijäämät tarkoittavat, että maa todennäköisesti jollain aikavälillä nostaa verotustaan, mikä pienentää tulevia tuotto-odotuksia. Sijoittajan näkökulmasta myös jatkuvat leikkaukset supistavat potentiaalista tulevaa kulutuskysyntää. Lisäksi sijoittaja ottaa huomioon lakkoiluun ja mahdollisesti nouseviin palkkoihin liittyvät riskit.
Kaikki huomio pitäisi kiinnittää investointien kasvuun, joka tuo mukanaan sekä kulutuskysynnän kasvun tulevien rahavirtojen ja työllistämismahdollisuuksien muodossa. Investointeja virtaa silloin, kun on odotuksia kotimaisesta tai ulkomaisesta kysynnästä. Kotimaisen kysynnän kasvu edellyttää työllisyyden parantumista ja ulkomaisen kysynnän parantuminen kotimaisille tuotteille edellyttää hintakilpailukykyä.
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen talouspoliittinen strategia on pääosin oikea. Investoiminen Suomeen on tehtävä kannattavaksi. Uusia tuotteita saadaan markkinoille, jos niiden tuottamisen kustannukset eivät ole liian suuret. Uusien työpaikkojen syntymisen kannalta on keskeistä, että palkat voivat paremmin sopeutua oikealle tasolleen.
Verokannustimet investointeihin
Veropolitiikka voi parhaimmillaan antaa oikeanlaisia signaaleja investointeihin kannustamiseksi. Vaikka tuloverojen alentaminen tekee työn tekemisen kannustavammaksi, ainoastaan hyvin suuret alennukset saisivat aikaan käyttäytymismuutoksia.
Irlanti on jälleen houkutellut uusia investointeja maahan alhaisella 12,5 prosentin yhteisöverollaan. Suomen verotaso, 20 prosenttia, ei ole niin kilpailukykyinen, että se houkuttelisi uusia investointeja. Viron yritysveromallin hyödyt ovat parhaillaan selvitettävinä hallituksen hankkeessa. Yritysveromalli ei ole rahoituksen lähteiden suhteen neutraali, mutta se on vahvasti investointeihin kannustava. Jos se todetaan toteuttamiskelpoiseksi Suomeen, ratkaisut kannattaisi tehdä pian. Mikä tahansa investointeihin kannustava ja tulevia tuotto-odotuksia kasvattava verouudistus yritysverotuksen puolella olisi tarpeellinen signaali.
Irlannin ja Espanjan esimerkin mukainen kasvun tie löytyy vasta, kun tiedetään, mitä tulevilta vuosilta on odotettavissa.
Yhteiskuntasopimuksen detaljit ovat parhaillaan sovittavina. On odotettavissa, että kustannuskilpailukykytoimet alentavat työvoimakustannuksia keskimäärin 2,5–3 prosenttia. Keskitetyn palkkaratkaisun vuoden jatkoaika ja sen jälkeen siirtyminen vientivetoiseen malliin tekevät tulevaisuudesta hieman ennustettavampaa niin yrityksille kuin julkiselle taloudellekin. Paikalliseen sopimiseen sisältyvät kriisilausekkeet mahdollistavat joustot alaspäin palkoissa niissä yrityksissä, joita uhkaa irtisanominen. Paikallisen sopimisen ulottaminen järjestäytymättömiin työnantajiin helpottaa joustoja työajoista sopimisessa. Ne ovat askeleita oikeaan suuntaan ja luovat odotuksia laajenevista työmarkkinoiden joustoista tulevaisuudessa. Paikallinen sopiminen ei toteudu niin laajasti kuin yhteisvaluutta edellyttäisi, mutta suunta on oikea. Tarvittavat lainsäädäntömuutokset voi toteuttaa myöhemminkin.
Yhteiskuntasopimus on liian korkealle viritetyistä odotuksista huolimatta ratkaisu, joka ruokkii ainakin vuodeksi monen yrityksen kohdalla positiivisempia odotuksia kuin Suomen taloudessa on pitkään ollut.
