Yhdysvaltain presidentti tavoittelee todennäköisesti Euroopassa riehuvan sodan lopettamista sopimuksella, jossa Venäjä saisi Ukrainan alueita vastineeksi rauhasta, geopolitiikan asiantuntija Tim Willasey-Wilsey kirjoittaa arvostetun brittiläisen RUSI-ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa. Asetelmassa on hänen mukaansa samanlaisia piirteitä kuin Münchenissä vuonna 1938.
– Kun Britannian pääministeri Neville Chamberlain lensi syyskuussa Müncheniin ja myi osan Tšekkoslovakiasta vastineeksi ”rauhasta meidän aikanamme”, hetken aikaa suuri osa Euroopasta uskoi voivansa välttyä sodalta Saksan kanssa. Tämä harha kesti vain kuusi kuukautta, lähes kolme vuosikymmentä Britannian ulkoasiainhallinnossa palvellut Willasey-Wilsey sanoo.
Nyt lännessä näyttää hänen mukaansa syntyneen jonkinlainen väsynyt konsensus siitä, että Vladimir Putin suostuisi lopettamaan hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan. Tämä olettamus perustuu pikemminkin toivoon kuin vakavasti otettavaan analyysiin, hän toteaa.
– Jo ennen kuin neuvottelut ovat edes alkaneet, Nato-maat ovat poistaneet pöydältä tiettyjä vaatimuksia. Jo nyt on laajalti hyväksytty, että Putin saa pitää Krimin – vähintään de facto jollei de jure. On pidetty itsestään selvänä, että Ukrainan on vetäydyttävä Kurskin alueelta. On myös varmaa, että Ukraina ei saa Nato-jäsenyyttä. Joe Biden on tehnyt tämän selväksi alusta alkaen, ja Donald Trump on todennäköisesti samaa mieltä, hän huomauttaa.
Putinin ei uskota suostuvan myöskään sotarikosoikeudenkäynteihin eikä maksamaan sotakorvauksia Ukrainalle. Länsi on siis lähdössä neuvotteluihin diplomatian perusperiaatteiden vastaisesti minimalistisin vaatimuksin. Putin sitä vastoin vaatinee esimerkiksi kaikkia neljää Donbasin maakuntaa kokonaisuudessaan ja Zaporižžjan ydinvoimalaa sekä Venäjän ”legitiimien turvallisuusintressien” kunnioittamista. Venäjä edellyttänee myös, että Nato-maiden joukkoja ei sijoiteta Ukrainan alueelle.
Mitä Ukrainalle jäisi tämän jälkeen enää käteen, Willasey-Wilsey kysyy todeten, että vuoden 1994 surullisenkuuluisan Budapestin muistion jälkeen Ukrainan olisi viisasta olla hyväksymättä enää uusia ”vakuutuksia” tai ”takuita”.
Läntisten rauhanturvaajien sijoittaminen eräänlaiseksi ansalangaksi Ukrainan ja Venäjän väliselle yli 1 900 kilometriä pitkälle rajalle, kuten on esitetty, sitoisi hänen mukaansa valtavan määrän joukkoja aikana, jolloin Britannialla on vaikeuksia ylläpitää edes omaa pienehköä joukkoaan osana Naton monikansallista taisteluosastoa Virossa.
– Kiovalle voi myös antaa anteeksi, jos se miettii, mitä Euroopan maat tekisivät, jos Venäjä ylittäisi uuden tulitaukolinjan. Avaisivatko Saksan, Ranskan tai Britannian joukot tosiaan tulen, vai pysyttelisivätkö ne matalana, kuten YK:n rauhanturvajoukot Libanonissa, hän huomauttaa.
Yksi olennainen ero vuoteen 1938 verrattuna on hänen mukaansa se, että Britannia ei ole enää sotilasmahti eikä ole edes kyennyt hankkimaan korvaavaa kalustoa Ukrainaan luovutetun tilalle.
– Puola ja Suomi ovat nyt kaksi vahvinta sotilaallista voimaa Venäjää vastassa, pätevänä tukenaan Baltian maat ja Ruotsi, joka on myös edistynyt merkittävästi kriisinkestävyytensä parantamisessa.
Ranskalla on edelleen vakavasti otettavia voimavaroja, mutta Saksassa liittokansleri Olaf Scholzin lupaama sotilaallinen vahvistuminen on haihtunut vähin äänin ilmaan, hän toteaa.
– Yhtäläisyys vuoteen 1938 on sekin, että Trumpin tuleva hallinto ei halua sotia Euroopassa eikä Euroopan puolesta. Euroopan täytyy itse asiassa olla tyytyväinen, jos se onnistuu edes pitämään Yhdysvallat mukana Natossa. Sen pitäisikin viestittää Trumpille jo nyt, että se ottaa kantaakseen pääosan sodan taloudellisesta taakasta, Willasey-Wilsey jatkaa.
Venäjä on hänen mukaansa kärsinyt valtavia tappioita Ukrainassa eikä turvautuisi pohjoiskorealaisiin joukkoihin, ellei se olisi epätoivoinen.
– Länsimaat pystyisivät sanelemaan kovat ehdot, jos ne lähettäisivät vahvan signaalin varustautumalla uudelleen. Nyt on käymässä päinvastaisesti, hän tiivistää hälyttäväksi arvioimansa tilanteen.
