Puolustusliitto Nato esittelee videollaan eri jäsenmaiden sotilaiden harjoittelua Suomen Lapissa. Jääkäriprikaatin kouluttajat pyörittävät erilaisia sodankäynnin kursseja ajoittain yli 20 asteen pakkasessa.
Natossa arvostetaan kykyä toimia äärimmäisissä sääolosuhteissa. Koulutukseen osallistuu sotilaita, jotka eivät ole välttämättä koskaan kohdanneet yhtä kylmää ympäristöä.
Koulutuksessa käsitellään selviytymisen perustaitoja ja monimutkaisempia skenaarioita taistelutilanteista. Videolla näytetään, kuinka Ranskasta, Britanniasta ja Yhdysvalloista saapuneet sotilaat harjoittelevat ensi kertaa toimintaa arktisissa olosuhteissa ”valtavissa, jäätävän kylmissä suomalaisissa metsissä” yhdessä suomalaissotilaiden kanssa.
Nato-liittolaisille opetetaan kerrospukeutumista, paleltumien ehkäisyä ja hoitoa, tulentekoa, hiihtotaitoja ja jäisestä vedestä pelastautumista.
– Olen ollut Louisianan osavaltiossa viimeiset viisi vuotta, enkä ole koskaan koskenutkaan suksiin, eräs amerikkalaissotilas sanoo.
Britannian asevoimien luutnantti Rupert Elmhirstin mukaan suunnistaminen erämaassa on erityisen haastavaa.
– Kurssilla on tähän mennessä keskitytty siihen, kuinka näin kylmiin olosuhteisiin voi tottua, upseeri toteaa.