Kaartin jääkärirykmentin alokkaat sotilasvalatilaisuudessa Keravalla 15. elokuuta 2024., LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Natolle vankka tuki – näin suomalaiset ajattelevat USA-yhteistyöstä

MTS:n tutkimuksen mukaan suomalaisten ykköshuolet ovat kehitys Venäjällä ja hyökkäyssota Ukrainassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen jäsenyyteen puolustusliitto Natossa suhtaudutaan myönteisesti ja kannatus on Suomessa vankkaa, ilmenee Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuoreesta kyselytutkimuksesta 2024. Myös sotilaallista yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa kannatetaan ja tuki on säilynyt viime vuosina korkealla.

Nato-jäsenyyteen suhtautuu myönteisesti 82 prosenttia suomalaisista, heistä 45 prosenttia ”erittäin” ja 37 prosenttia ”melko myönteisesti”.

Sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa myönteisesti suhtautuu kaikkiaan 82 prosenttia suomalaisista.

Puolueiden tukijoista myönteisimmin Yhdysvaltojen-yhteistyöhön suhtautuvat kokoomuksen kannattajat, joista 66 suhtautuu erittäin ja 28 prosenttia melko myönteisesti asiaan. Selvästi vähiten yhteistyötä kannattavat vasemmistoliiton tukijat, vaikka heistäkin yli puolet suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti sotilaalliseen yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa.

Vuoden 2021 jälkeen sotilaallisen yhteistyön kannatuksessa Yhdysvaltojen kanssa tapahtui iso harppaus. Kun vielä vuonna 2021 asiaan erittäin myönteisesti suhtautui viidennes suomalaisista, seuraavana vuonna osuus oli pompannut 45 prosenttiin. Tässä vuotta 2024 koskevassa tutkimuksessa erittäin myönteisesti asiaan suhtautuvien osuus on 42 prosenttia.

Suomalaisista 45 prosenttia katsoo, että EU:n ja Suomen tulisi tukea Ukrainaa aseellisesti nykytasolla. Nykyistä enemmän aseellista apua Ukrainalle antaisi 37 prosenttia, miehistä 47 ja naisista 27 prosenttia. Osuudet eivät ole juuri muuttuneet edellisvuoden tutkimuksesta.

Suomalaisten ykköshuolia ovat MTS-tutkimuksen mukaan kehitys Venäjällä, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa sekä energian saatavuus — tässä järjestyksessä.

Puolustusvoimien kykyyn puolustaa Suomea erilaisia sotilaallisia uhkia vastaan on vahvaa. 86 prosenttia vastaa kysymykseen ”erittäin” tai ”melko paljon”. Noin puolet suomalaisista katsoo, että puolustusmäärärahoja olisi kuitenkin korotettava entisestään.

Maanpuolustustahto on säilynyt vahvana. 78 prosenttia suomalaisista yhtyy näkemykseen, että Suomeen hyökätessä suomalaisten on puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Myös henkilökohtaisen maanpuolustuksen lukema on korkea. 80 prosenttia sanoo olevansa valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin kykyjensä ja taitojensa mukaan, jos Suomeen hyökätään.

Yleisen asevelvollisuuden säilyttämistä kannattaa 80 prosenttia suomalaisista. Osuus on säilynyt 80 prosentissa tai hieman sen päällä sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tätä edeltävinä vuosina kannatus oli reilut 70 prosenttia.

Tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy MTS:n toimeksiannosta. Sen kohderyhmänä oli 15 vuotta täyttänyt väestö Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Tutkimuksen virhemarginaali on koko väestön osalta 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)