Saksalainen insinöörityö on maailmankuulua. Jo Natsi-Saksassa osattiin tehdä korkeapainevessa, jonka voi vetää entistä syvemmällä veden alla. Tällainen asennettiin uuteen U-1206-sukellusveneeseen. Sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta siitä, kun U-1206 lähti ensimmäiselle partiomatkalleen.
Matka kulki Norjan Kristiansandista Atlantille kohti Britannian rannikkoa. Tämän 11. sukellusvenelaivueeseen kuuluneen aluksen päällikkönä toimi vasta 27-vuotias kapteeniluutnantti Karl-Adolf Schlitt.
U-1206:n painevessa oli aikansa innovaatio. Käytännössä tämä vessa toimi siten, että sitä vedettäessä vessan laitteisto ohjasi jätökset venttiilijärjestelmän läpi ja ohjasi ne paineilmalla sukellusveneen ulkopuolelle. Tämä mahdollisti sen, että vessaa pystyi käyttämään ketterämmin myös sukelluksen aikana eikä ahtaissa sukellusveneissä ollut tarpeen käyttää tilaa jätöksien varastointiin.
Järjestelmän käyttö oli kuitenkin niin monimutkaista, että jokaisella sukellusveneellä tuli olla miehistössä vähintään yksi vessan käyttämiseen koulutettu: niin sanottu jätteenhävittämisvastaava. U-1206:lla oli oma vastaavansa, kuten kuuluikin.
Huhtikuun 13. päivänä U-1206 oli runsaan kymmenen kilometrin päässä Peterheadista Skotlannin rannikolla, kun kapteeniluutnantti Schlittin luonto kutsui. Alus oli noin 70 metrin syvyydessä, mutta ei muuta hätää kuin vessahätää: korkeapainevessa mahdollisti asian hoitamisen. Mutta koska Schlittia ei ollut koulutettu painevessajärjestelmän käyttämiseen, hän ei saanut sitä toimimaan. Schlitt yritti ratkaista asian omin päin, mutta joutui lopulta kutsumaan paikalle vessankäyttövastaavan.
Koulutettu miehistön jäsen kuunteli kapteeniluutnantin ongelman. Koska miesten kesken syntyi väärinkäsitys siitä, miten vessaongelmaa oli jo yritetty ratkaista, kävi vahinko. Vessankäyttövastaava käänsi venttiiliä väärään suuntaan.
Venttiili oli nyt auki. U-1206:iin alkoi tulvia merivettä ja järjestelmässä olleita jätöksiä.
Vesi saavutti pian sukellusveneen akkulaitteistot. Kun natriumkloridia eli suolaa sisältävän vesiliuoksen läpi johdetaan sähkövirta, alkaa syntyä hengitettäväksi haitallista kloorikaasua. Kloorikaasu voi tappaa, joten kapteeniluutnantti Schlittin oli pakko määrätä kaasulla täyttyvä U-1206 nousemaan pintaan pelastaakseen ihmisten henget.
Sukellusveneen painolastitankit vapautettiin ja torpedot laukaistiin, jotta alus saatiin kevenemään mahdollisimman pian. U-1206 pääsi pintaan, eroon kloorikaasusta ja miehistö selvisi hengissä.
Pahaksi onneksi vessaan liittynyt tapahtumaketju oli tapahtunut Britannian ilmavoimien valvontalennon alapuolella. Ilmavoimat havaitsi pintaan nousseen sukellusveneen ja ryhtyi tulittamaan sitä. Hyökkäyksessä alus vaurioitui eikä pystynyt enää vetäytymään takaisin pinnan alle. Aluksen päällikkö Schlitt määräsi kiireesti tuhoamaan salaisen laitteiston ja hylkäämään aluksen.
Kolme tai neljä miehistön jäsentä yhteensä 40:sta kuoli. Eri lähteiden mukaan he saivat surmansa joko ollessaan kannella Britannian ilmavoimien iskiessä tai hukkuessaan kun miehistö matkasi pelastusveneillä Skotlannin rannikolle. Veneet ajautuivat vähän eri paikkoihin: yksi pääsi rantautumaan itsekseen ja sotilaat etsiytyivät märkinä ja kylmissään maatilalle, jossa emäntä Mary Pratt tarjosi vihollisen edustajille teetä. Yhden pelastusveneen, jossa kapteeniluutnantti Schlitt oli, löysi kalastusalus nimeltä Reaper. Sen miehistö luuli haaksirikkoon joutuneita ensin norjalaisiksi.
Eloonjääneistä tuli liittoutuneiden sotavankeja, tosin vain muutamaksi viikoksi, sillä toinen maailmansota päättyi Saksan antautumiseen toukokuussa 1945. Kapteeniluutnantti Schlitt eli pitkän ja hyvän elämän: hän kuoli 90-vuotiaana vuonna 2009. Kävipä hän Skotlannissakin vuonna 1987 tapaamassa Reaper-aluksella kalastaneita miehiä ja kiittämässä heitä.
Schlitt ei suoraan myöntänyt käyneensä tarpeillaan, vaan oli oman tapahtumien jälkeen antamansa raportin mukaan konehuoneessa, kun sinne alkoi tulvia vettä ja ulosteita. Kertomus Schlittin vessareissusta perustuu ilmeisesti toisen U-1206:n miehistön jäsenen kertomaan. Toisaalta: Schlitt ei varsinaisesti myöskään kiistänyt asiaa.
Merihistoriajärjestö Numan mukaan kapteeni Schlitt oli myöhäisellä iällä myöntänyt, että itse asiassa sukellusveneen vessa rikottiin tahallaan hänen määräyksestään. Sodan loppu nimittäin häämötti jo huhtikuussa 1945 ja sotilaat kokivat tilanteensa epätoivoiseksi, mutta antautuminen olisi ollut raukkamaista. Operaatio ulostemyrsky olisi siis voinut olla myös kätevä tekosyy.
