Suomi on verokarhun paratiisi. Vuonna 2023 veroasteemme oli OECD-maiden kuudenneksi korkein. Erityisesti työn verotus on Suomessa huippukireää. Jo keskituloiselta menee puolet tienatusta lisäeurosta verottajalle.
Verotus on tärkeimpiä politiikan alueita. Siksi ei ole yhdentekevää, kenellä kaikilla verotusoikeus on.
Onkin käsittämätöntä, että eräät puolueet ajavat nyt jälleen Suomeen uutta verotasoa, maakuntaveroa. Esimerkiksi vihreät ovat juuri ehdottaneet sen käyttöönottoa. Maakuntavero tarkoittaisi, että hyvinvointialueiden valtuustot voisivat päättää ansiotuloihin eli työhön kohdistuvasta uudesta verosta. Asiaa selvitti vastikään kattavasti asiantunteva maakuntaverokomitea, jonka mietinnössä suhteellisen selvin sanankääntein kerrotaan, miksi maakuntaveroa ei kannata ottaa käyttöön.
Maakuntavero tarkoittaisi, että veropäätöksiä tekisi Suomessa valtio, hyvinvointialueet ja kunnat. Ihmisten tekemästä työstä ja eläkkeistä lähtisi osa siis jatkossa valtiolle, kunnalle ja hyvinvointialueelle. Kuten tunnettua, näissä kaikissa on isoja menopaineita ja usein veronkiristys on luottamushenkilöille aivan liian helppo vaihtoehto.
Maakuntavero on surkea idea neljästä syystä.
Ensinnäkin verotuksen kokonaisuuden hallinta vaikeutuisi. Päätösvalta pirstoutuisi kolmelle tasolle. Tämä haittaisi verotuksen kehittämistä kaikki verolajit huomioon ottaen. Esimerkiksi verotuksen painopisteen siirto pois työn verotuksesta kohti haittojen ja saastuttamisen veroja vaikeutuisi.
Toiseksi, maakuntaveroon sisältyisi suuri riski työn verotuksen kiristymisestä. Hyvinvointialueiden päätehtävä on sote-palvelujen järjestäminen. Kuten tiedetään, näihin palveluihin kohdistuu suuria kustannuspaineita. Olisi hölmöä sitoa työn verotus suoraan sote-menojen kasvuun.
Kolmanneksi hyvinvointialueiden tehokkuuden ohjaaminen vaikeutuisi. Sote-menojen kustannusten hallinta on koko Suomen tulevaisuuden kannalta oleellinen kysymys. Kestävyysvaje ei taitu ilman tiukkaa johtamista. Jos hyvinvointialueet voisivat aina itsenäisesti korottaa veroja, olisi se valitettavan usein helpompi vaihtoehto kuin aito toiminnan kehittäminen. Lisäverot eivät ratkoisi mitään aidoista sote-palvelujen haasteista, kuten esimerkiksi henkilöstöpulaa, huonoa johtamista, väärin ohjautuvia hoitoja, epätarkoituksenmukaista toimipisteverkko, ylisääntelyä tai asiakkaan pallottelua paikasta toiseen. Se saattaisi jopa lykätä näihin puuttumista, koska lisäverolla uudistamista voitaisiin lykätä.
Kaiken kukkuraksi maakuntaveron tasaukset piilottaisivat todelliset rahavirrat. Varsinkin kun hyvinvointialueita on niin monta, osa niistä on käytännössä kyvyttömiä rahoittamaan itsensä. Veropohjat ja väestön palvelutarve vaihtelevat hurjasti muun muassa ikärakenteen erilaisuuksien takia. Rahoitukseen olisi siis rakennettava monimutkainen verotulojen tasausjärjestelmä. Kuten nykyinen kunnallisveron tasausjärjestelmä, hyvinvointialueidenkin osalta se piilottaisi oikeat rahavirrat ja tekisi järjestelmästä monimutkaisen. Vastuut hämärtyisivät. Valtion rahoitus on avointa: tiedämme tarkalleen, kuinka paljon rahaa millekin hyvinvointialueelle menee ja miksi. Läpinäkyvyys ja avoimuus parantavat järjestelmän tehokkuutta, hyväksyttävyyttä ja arvioitavuutta.
Tutkimus, johon joskus maakuntaveron puolesta viitataan, on tehty täysin erilaisissa olosuhteissa kuin Suomen hyvinvointialueet ovat. Hyvinvointialueet eivät ole osavaltioita, alueilla ei ole mahdollisuutta itse vaikuttaa veropohjaan, alueet ovat liian erilaisia ja osa liian pieniä. Alueet eivät myöskään itse päätä palvelutarjonnastaan eikä sote-palvelujen laatu voi vaihdella ympäri Suomen – perustuslakimme mukaan kaikille kuuluu tarvitsemansa palvelut missä tahansa. ”Fiskaalisen federalismin” opit eivät sovellu sote-palvelujen tarkasteluun.
Suomi ei tarvitse lisää veroja eikä varsinkaan verottajia. Kiitos ei maakuntaverolle! Onneksi Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassakin on linjattu, että uutta verottajaa ei valmistella. Keskitytään sotessa aitoon palvelujen kehittämiseen. Hyvinvointialueet kannattaa rahoittaa valtion toimesta. Toki rahoitusmallissa on kehitettävää, mutta uusi verottaja haittaisi kehittämistä, ei auttaisi. Verotuksen painopistettä taas pitää johtaa voimakkaasti pois työn ja yrittämisen verotuksesta kohti saastuttamisen ja haittojen verotusta.
