Neljä viidestä alle 25-vuotiaasta on kiinnostunut yrittäjyydestä

Yrittäjyys kiinnostaa työelämässä mukana olevia suomalaisia laajasti.
Yrittäjyyden suurimpia esteitä ovat riskit ja toimeentulon epävarmuus. / Ivan S
Yrittäjyyden suurimpia esteitä ovat riskit ja toimeentulon epävarmuus. / Ivan S
Yrittäjyyden suurimpia esteitä ovat riskit ja toimeentulon epävarmuus. / Ivan S
Yrittäjyyden suurimpia esteitä ovat riskit ja toimeentulon epävarmuus. / Ivan S

Yrittäjyys kiinnostaa työelämässä mukana olevia suomalaisia laajasti.

Suomalainen työ ry -järjestön työelämäindeksin mukaan joka toinen vastaaja pitää yrittäjyyttä henkilökohtaisesti kiinnostavana vaihtoehtona. Alle 25-vuotiaista vastaajista näin ajattelee 80 prosenttia.

Yrittäjyydessä vetävät puoleensa ennen kaikkea vapaus, itsenäisyys ja päätösvalta sekä mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin. Samalla 54 prosenttia vastaajista uskoo, että tulevaisuudessa tehdään nykyistä enemmän yrittäjämäistä työtä ja vähemmän perinteistä palkkatyötä.

– Nuorten vahva kiinnostus kertoo siitä, että yrittäjyys nähdään varteenotettavana tapana rakentaa omaa työelämää. Suomessa voi olla kasvamassa uusi yrittäjäsukupolvi. Kiinnostuksen muuttuminen yrityksiksi edellyttää kuitenkin sitä, ettei kynnys yrittämiseen muodostu liian korkeaksi, Suomalaisen työn toimitusjohtaja Juhana Brotherus toteaa tiedotteessa.

Työelämäindeksin tulokset viittaavat siihen, ettei työelämän muutos välttämättä kulje vain palkkatyön ja yrittäjyyden välillä, vaan yhä useammin niiden rajapinnassa.

Poimintoja videosisällöistämme

Sivutöitä tekevät suhtautuvat yrittäjyyteen selvästi myönteisemmin kuin ne, joilla on vain yksi tulonlähde. Sivutyö voi tarjota mahdollisuuden hankkia lisätuloja, kehittää osaamista tai kokeilla yrittäjämäistä työskentelyä ilman, että palkkatyöstä tarvitsee luopua kokonaan.

Yrittäjyyden kiinnostavuuden rinnalla näkyvät myös sen esteet. Avoimissa vastauksissa suurimmiksi esteiksi nousevat riskit ja toimeentulon epävarmuus. Myös vastuu, kuormitus, työmäärä ja työn sitovuus arveluttavat.

Yrittäjän päivää vietetään 5. syyskuuta.

– Yrittäjän päivänä on syytä juhlia nykyisiä noin 300 000 yrittäjää, mutta samalla tulee katsoa tulevaisuuteen. Nuorten kiinnostus on vahva viesti siitä, että yrittäjyydellä on Suomessa vetovoimaa. Nyt olennaista on, miten onnistumme muuttamaan kiinnostuksen uskallukseksi yrittää, Brotherus sanoo.

Työelämäindeksin tiedonkeruu toteutettiin tammikuun 27. päivän ja helmikuun 6. päivän välisenä aikana, ja siihen vastasi 1 060 työelämässä aktiivisesti mukana olevaa henkilöä. Heistä 1 038 vastasi koko kyselyyn.

Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat muun muassa koko- ja osa-aikaisesti työskentelevät, yrittäjät, maanviljelijät, freelancerit, keikkatyöntekijät, lomautetut sekä enintään 12 kuukautta työttömänä olleet.

Rakentamiseen ennakoidaan kasvua tänä vuonna, vaikka asuntoaloitukset jäävät yhä miinukselle.
Järjestön mukaan Suomi tarvitsee lisää työntekoa talouskasvun vahvistamiseksi.
Merkittävimmistä verotoimista on linjattu jo aiemmin. Uutta sopeutuspakettia ei odoteta.
Mainos