Britannian Cambridgen Churchill Archive Centerissä julkistettiin kesän alussa Vasili Mitrohinin (1922-2004) paperit. Hän oli KGB:n arkistonhoitaja, joka toi 1992 länteen loikatessaan Neuvostoliiton ulkomaantiedustelun salaisuudet.
Verkkouutiset ja Nykypäivä kävi läpi Vasili Mitrohinin koko avatun julkisen arkiston. Tutkimme Cambridgessa tuhansia ja tuhansia sivuja hänen kopioimiaan KGB:n 1972–84 merkintöjä.
Kävimme arkistossa kahdesti, jälkimmäisellä kerralla viikon tutkimusmatkalla. Nyt julkaisemme kaikki löytyneet suomalaisnimet. Varsinainen lista nimistä löytyy tämän linkin takaa.
Heitä on koko skaalalla: vähemmän innokkaista yhteydenpitäjistä aina oikeuden tuomioita saaneisiin. Nimiä on haluttu julki Neuvostoliiton lakkauttamisesta asti, kun on kaivattu pesänselvityksiä suomettumisen ajoista.
Verkkouutiset ja Nykypäivä ei julkistamisella ota kantaa henkilöiden toimintaan. Selvittämämme nimet eivät ole läheskään kaikki eivätkä he edusta välttämättä merkittävimpiäkään KGB:n suomalaiskontakteja. Sattumien kautta on vain käynyt niin, että juuri heidät Mitrohin kirjasi ylös kauttaan kulkeneista papereista.
Mitrohinin kopioimat KGB-merkinnät sisältävät useimmiten kontaktin nimen, koodinimen, syntymävuoden ja -paikkakunnan, kansallisuuden ja ammatin, värväysajankohdan sekä ehkä KGB:n osaston. Lisänä voi olla henkilöhistoriaan ja toimintaan liittyviä lauseita, joistain useita sivujakin, joistain ei lainkaan.
Poliitikkoja, talouselämän johtoa ja tärkeimpiä virkamiehiä ei juuri ole, vaikka KGB:lla oli Suomessa 1980-luvulla ehkä vajaa sata poliittisen linjan kontaktia.
Vähän tekoja
Poliittisen historian professori Kimmo Rentola tutustui Nykypäivän ja Verkkouutisten pyynnöstä materiaaliin. Hänen mukaansa se heijastaa varsin hyvin KGB:n ajattelutapaa ja kirjauskäytäntöjä.
– Useimpien kohdalla se on tosin aika niukka. Faktisia tekoja on mainittu aika vähän. Joidenkin kerrotaan toimittaneen kallisarvoisia tietoja, Kimmo Rentola sanoo.
Rentolan mukaan illegaalioperaatioiden eli väärien henkilöllisyyden luomisen KGB-operaatiot korostuvat Mitrohinin nimissä.
Suomalaiset olivat Neuvostoliiton lähetystövirkailijoina toimineiden KGB-upseerien kontakteja 1972–84. Eräät heistä olivat luokituksessa agentteja, mutta se ei vielä tarkoita heidän olleen vakoojia saati James Bondeja.
KGB jaotteli kontaktit agentteihin, luottamuksellisiin kontakteihin ja kehittelykohteisiin. Suomalaisnimistä noin joka toinen on merkitty agentiksi tai luottamukselliseksi kontaktiksi. Useiden kohdalla luokituksesta ei ole merkintää.
Professori Rentola huomauttaa, että vaikka monet olivat tietoisesti KGB:n palveluksessa, ovat jotkut voineet päätyä paperille tietämättäänkin. Nyt mainittavista esimerkiksi neljä työskenteli Työväen Urheiluliitossa ja oli tekemisissä neuvostolähetystön urheiluattasea Ernst Russakin kanssa – joka oli myös KGB:n illegaalilinjan upseeri.
– Heitä on voitu käyttää esimerkiksi hyvien tyyppien etsintään ilman, että on tajuttu, mihin ihmisiä etsitään. Jotkut menivät pitemmällekin ja tekivät tietoisia palveluksia KGB:lle, Rentola toteaa.
– Ulkoministeriö oli varmasti toinen paikka, jossa jotkut eivät ehkä olleet selvillä, että heitä kirjattiin agenteiksi. He olivat diplomaatteja, jotka olivat kontakteissa venäläistenkin kanssa.
– Nimi ja peitenimi papereissa ei vielä todista kovin paljon. Sellaisen kohdalla, joka antaa passin venäläisille tai toimii postilaatikkona, asia on toinen.
Sumeaa toimintaa
– KGB:n toiminnasta Suomessa on aika hyvin olemassa karkea kokonaiskuva. Suojelupoliisi näki paljon ja on valtavasti tietoa siitä, kuka tapasi ketä. Tapaamisten sisällöstä näkee tietoa kuitenkin vain harvoin, Rentola sanoo.
– Mutta sumeasta toiminnastahan on kysekin. Siinä henkilöt eivät aina ole itsekään selvillä, mitä tapahtuu.
Kahta samanlaista tarinaa ei ole. Oli tapana pitää yhteyksiä neuvostovirkailijoihin, jotkut pitivät enemmänkin, joku päätyi auttamaan Neuvostoliittoa sopimattomasti. Jollekulle sattui innokas virkailija.
Toiset hakeutuivat suhteisiin poliittisista syistä tai uraansa edistääkseen. Merkintöjen mukaan jotkut ovat saaneet rahaa – joku jopa operatiivisen talon ostamiseen Ruotsissa.
Vaikuttajien ja virkamiesten ohella joukossa on esimerkiksi radioteknikko, kielenkääntäjä, hotellipäällikkö, kommunisteja, poliiseja, pappi, toimittajia, liikemiehiä.
Useat kontaktit ovat jo kuolleet ja elossa olevilla alkaa olla aktiivinen työelämä takana. Eräät tapauksista ovat jo sodanjälkeiseltä ajalta.
Imatran Voiman työntekijällä koodinimellä ”Rolli” on merkintä siitä, että hän yhteyden luomisen jälkeen sanoi erikseen yhteistyölle ”ei”. Toisen henkilön kohdalla yhteistyö merkittiin katkaistuksi 1981, kun ”vaimo vastusti”.
Ymmärsi tuen
Kontakteista yllättävimpiä voi olla nykyisen maahanmuuttoviraston eli silloisen ulkomaalaistoimiston päällikkö Eila Kännö (1921-2009). Hänestä on kirjattu arkistossa vain perustiedot. Myös Kännön aikaa ennen toiminut Karl August Svensson on kirjattu – merkinnän mukaan hänet olisi värvätty Neuvostoliitossa.
Jukka Seppisen teoksessa Neuvostotiedustelu Suomessa (Ajatus, 2006) kuvaillaan suojelupoliisin seuraamaa Kännön ravintolailtaa neuvostotiedustelijan kanssa ja todetaan, että myös Svenssonin yhteyksiin oli kiinnitetty huomiota. Kun neuvostolähetystö pyysi ulkomaalaistoimistolta 1977 tietoja Suomessa asuneiden arabien, jugoslaavien ja japanilaisten lukumääristä, ne oli annettu.
KGB antoi koodinimen ”Skott” Uudenmaan poliisitarkastaja Nils Söderströmille (s. 1912). Merkinnän mukaan jouluna 1970 KGB:n residentuura ”loi olosuhteet” hänen nimittämiselleen Helsingin poliisipäälliköksi ja ”residentuura kompromettoi todennäköisemmän ehdokkaan”, Liikkuvan poliisin päällikön.
Todennäköisemmästä ehdokkaasta oli kerrottu presidentti Urho Kekkoselle koodinimi ”Jar”in kautta, että tämä ”suhtautuu negatiivisesti Neuvostoliittoon”. ”Skott ymmärsi tuen ja työskenteli residentuuran kanssa”.
Arkistosta löytyvät myös muun muassa Merentutkimuslaitoksen 2004 eläkkeelle jäänyt ylijohtaja Pentti Mälkki ja idänkauppamies taloustieteen tohtori Hannu Linnainmaa (1944-2011). Aiemmilta vuosikymmeniltä on Konelan johtaja Lasse Jaakkola, joka sodan jälkeen rekrytoi myös Sdp:n konekirjoittaja ”Oljan” agentiksi.
Koodinimi ”Lur” on kirjattu 1974 KGB:n Washingtonin residentuurassa diplomaattina, joka lähti 1975 Suomeen. Hän on kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Lauri Hannikainen.
Ulkoministeriö
ILO:ssa pitkään työskennellyt Kari Tapiola oli merkittäviä demarivaikuttajia 1970-luvulla. Arkiston mukaan KGB antoi hänelle koodinimen ’Tero’, jonka todetaan olleen luottamuksellinen kontakti Helsingissä. Toisen merkinnän mukaan ”New Yorkissa ’Tero’ antoi vihjeen Blombergista”, joka tarkoittanee kaupungissa ollutta tulevaa alivaltiosihteeri Jaakko Blombergia. Muita mainintoja hänestä ei ole.
Merkinnöissä on lyhyt maininta koodinimestä ”Keimo”, jonka todetaan olevan Suomen ulkoministeriössä ”vt. valtiosihteeri” elokuussa 1973. ”Keimon” oikeaa nimeä ei todeta.
Ulkoministeriön muuta korkeinta johtoa ei aineistossa ole, mutta mainintoja on jopa paristakymmenestä virkailijasta.
– Ulkoministeriö oli ilman muuta KGB:n tehtävälistan kärkipäässä. Pisti silmään, että monet heistä olivat kehittelykohteita, eli kaikista ei tullut mitään, Kimmo Rentola kuvailee.
Heistä löytyvät muun muassa tuolloinen tuleva idänkaupan toimiston päällikkö Jorma Inki sekä tulevat suurlähettiläät Seppo Kauppila ja Håkan Krogius.
Myös surulliselta vaikuttavia tapauksia kerrotaan. Erään kehittelyssä olleen diplomaatin kerrotaan saaneen palveluksistaan tuhat dollaria; muutamaa vuotta myöhemmässä merkinnässä hänet on jo värvätty. Joku välitti henkilöstötietoja, jotkut tyhjiä passeja. Irakin lähetystössä naispuoliset ”Nagma” ja ”Norma” auttoivat. Konsulit olivat haluttuja KGB-kontakteja.
Teollisuusneuvos
KGB yritti koukkuun jopa Suomen Moskovan lähetystön puhelinkeskuksen hoitajaa. Emme julkaise hänen nimeään. Samoin sivuutamme sairaskertomuksia sisältävät merkinnät.
Tunnettuja aikansa vakoilukohuja Suomessa ovat olleet Matts Dumellin, Olavi Pihlmanin, Eila Helinin, Sirkka Karisalon ja Vladimir Tsvetkovin tapaukset, jotka johtivat oikeuden tuomioihin. Tapauksista löytyi mustaa valkoisella arkistostakin.
SKP:n pääsihteerinä 25 vuotta toiminut Ville Pessi hoiti Mitrohinin papereiden mukaan KGB:n residentin kanssa puolueen rahoitusta.
– Pessikään ei varsinaisesti ollut agentti, vaan poliittinen luottomies, jonka kautta etsittiin kykyjä, toisten avustuksella, Kimmo Rentola pohtii.
Kommunisti Olavi Åhman piiloutui vakoilutapauksen paljastumisen yhteydessä vaimoineen Neuvostoliittoon 1957. Pessi päästi heidät takaisin vasta 1975, jolloin Åhmanille myönnettiin arkiston mukaan 200 ruplan kuukausieläke.
Arkistosta aiemmin yksinoikeudella Britanniassa tehdyissä kirjoissa agenttina mainittiin Suomesta Pessin ja Åhmanin lisäksi Otanmäen toimitusjohtaja ja Suomen sotakorvausten maksamista johtanut teollisuusneuvos Ilmari Harki (1902–79). Arkiston mukaan Neuvostoliitto käytti häntä Kiina-tiedon saamiseen ja harhauttavien tietojen välittämiseen kiinalaisille.
