Pankkikonserni Nordea aikoo esitellä keväällä pankkitilin, joka suojaa aiempaa paremmin verkkorikollisilta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
– Siinä asiakas ottaisi käyttöön palvelun, jossa hän saa käyttötilin, jonka käyttäminen on verrattain vapaata. Tämän rinnalla olisi suurempien rahasummien säilyttämiseen tarkoitettu tili, joka on järeämpien varmistusten takana, Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja Jani Eloranta sanoo IS:lle.
Uudessa mallissa maksuja ja rahansiirtoja voisi tehdä mahdollisesti pienillä viiveillä asiakkaan suostumuksella. Nykyisen lainsäädännön mukaan maksut pitää toteuttaa saman tien.
Eloranta ei suostu kertomaan IS:lle tarkempia tietoja uudesta palvelusta. Ruotsissa Nordealla on jo käytössä palvelu, jossa on viive tililtä tehtävissä nostoissa. Lisäksi tileillä on vuorokausikohtaiset nostorajat ja muita rajoituksia.
Nordea toivoisi, että pankeilla olisi enemmän mahdollisuuksia pankkihuijausten torjuntaan. Tällä hetkellä keinot ovat rajallisia etenkin pankkisalaisuuden vuoksi.
– Pankkisalaisuus on se, mikä muodostuu ongelmaksi petosten estämiselle, Nordean petostorjunnan asiantuntija Sara Helin toteaa.
Helinin mukaan pankkien on vaikea torjua petoksia, joista niillä ei ole tietoja. Helinin mukaan käytännön tasolla vaihdettavia tietoja voisivat olla esimerkiksi epäiltyjen huijarien ip-osoitteet sekä muulitilit, eli petostuottoja eteenpäin välittävien, rahaa pesevien bulvaanien tilit.