Nuorten luottamuksen puutteesta eläkejärjestelmään puhutaan paljon. Kuulen tästä itsekin usein nuorilta. Viimeksi eläkejärjestelmää piti kestämättömänä kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Martti Paldanius Verkkouutisten blogissaan.
Eläkejärjestelmän romahtamista pelätään (”en tule koskaan saamaan eläkettä”) tai sitten eläkejärjestelmää pidetään epäoikeudenmukaisena (”emme saa samoja eläkkeitä kuin vanhemmat sukupolvet”). Näihin molempiin huoliin löytyy vastauksia.
Eläketurvakeskus tekee eläkejärjestelmän taloudellisesta kestävyydestä säännöllisesti laskelmia. Edellisen selvityksen tulokset julkistettiin kesäkuussa.
Tuoreiden laskelmien mukaan työeläkejärjestelmä on varsin hyvässä taloudellisessa kunnossa. Nyt näyttää siltä, että työeläkemaksu tekisi pientä aaltoliikettä, mutta se olisi laskentajakson loppupuolella nykytason alapuolella. Onkohan näin käynyt vielä kertaakaan aiemmin?
Yksi syy nuorten luottamuspulan taustalla lienee huoli Suomen demografian kehittymisestä. Totta on, että Suomi harmaantuu. Edellä todetusti laskelmat osoittavat, että eläkejärjestelmä pystyy tähän haasteeseen vastaamaan.
Keskeisessä asemassa ovat työeläkevarat ja niille saatavat sijoitustuotot. Tämä tekeekin laskelmista epävarmoja, koska sijoitustuotoissa voi olla suurta vaihtelua. Yhtä kaikki, eläkejärjestelmän tulevaisuus näyttää varsin valoisalta.
Nuoria ei kuitenkaan voi moittia omasta varautumisesta eläkeaikaan. Se on ihan hyvä idea. Samaisten laskelmien mukaan keskimääräinen eläke suhteessa keskimääräiseen palkkaan on lasku-uralla. Lakisääteinen eläke suojaa hyvin köyhyydeltä, mutta se ei ole välttämättä niin runsas, etteikö itsekin kannattaisi kartuttaa eläkesäästöjä.
Sukupolvien erot eivät ole niin suuria kuin luullaan
On totta, että eläkejärjestelmä on ollut vanhemmille ikäpolville anteliaampi. Eläke-etuuksia on eri eläkeuudistuksilla pääosin kavennettu jo pitkään. Esimerkiksi yksilöllinen varhaiseläke on poistunut, työttömyysputki tukittu ja eläkkeen karttumista muutettu. Alinta vanhuuseläkeikää on ensin laskettu 63 vuoteen ja sitten nostettu takaisin 65 vuoteen ja sidottu elinajan odotteeseen.
Muutosten osalta jää usein huomaamatta, että ne eivät koske vain nuoria vaan myös varttuneempia työntekijöitä. Muutokset koskevat ja ovat koskeneet suurelta osin niin viisikymppisiä kuin nuorempiakin.
Itse asiassa viisikymppiset ovat myös jääneet joistain etuuksista paitsi, joita nyt on. Selkein esimerkki on eläkkeen karttumisen alaikäraja, joka oli ennen 23 vuotta. Myös paljon puhuttu opintojen ajalta karttuva eläke ei myöskään ole ollut voimassa, kun nykyiset viisikymppiset opiskelivat.
Eläkejärjestelmän sukupolvittaisia vaikutuksia voi lähestyä myös lukujen kautta laskemalla eläkemaksuille saatavaa sisäistä reaalituottoa. Myös tämä mittari näyttää, että työelämässä olevien ikäluokkien osalta ei ole suuria eroja. Voikin sanoa, että työssäkäyvä väestönosa on samassa veneessä eläkkeiden osalta.
Yksi epäluottamusta aiheuttava tekijä on syytä nostaa esille erikseen. Se ei ole itse eläkkeet vaan julkisen talouden surkea tilanne. Ymmärrän tämän huolen. Vaikka eläkejärjestelmä olisi kuinka hyvässä kunnossa, julkisen talouden ongelmat voivat heijastua siihen. Viimeisten uudistusten taustalla onkin ollut myös julkisen talouden parantaminen.
Tämä on hyväksyttävää niin kauan kuin siitä ei tule itsetarkoitus. Eläkejärjestelmää voi kehittää, mutta sitä ei tule uhrata valtiontalouden pelastamisen verukkeella. Se olisi lyhytnäköistä toimintaa.
Suomen eläkejärjestelmän vahvuus on ollut pitkäjänteisyys. Näin tulee olla jatkossakin, jos ja kun luottamusta halutaan pitää yllä ja vielä parantaa.