OAJ:n ex-johtaja haluaa kouluille enemmän kasvatusvastuuta

Sinisen toppatakin ja karvalakin lomasta paljastuvat tutut kasvot. Olemme sopineet haastattelun Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n ex-puheenjohtajan kotikulmille tuuliseen Lauttasaareen. Olli Luukkainen kertoo ulkoilevansa täällä päivittäin Helsingissä ollessaan. Kiertävänsä rantoja. Molemmat polvet on leikattu, joten entisen juoksijan askel on vaihtunut kävelyksi.

Voimakastahtoinen ja opettajien etuja häpeilemättä ajava. Samalla koulutusaiheisiin syvälle perehtynyt ajattelija. Tätä kaikkea Luukkainen oli OAJ:n kipparina. Eläkkeelle jäätyäänkin hän seuraa koulutusaiheita ja työmarkkinoita tiiviisti. Tuntee verkostot. Vaikuttaa taustalla. Viime keväänä hänet valittiin Erilaisten oppijoiden liiton puheenjohtajaksi. Tehtävä, mikä selvästi innostaa häntä.

Jäit eläkkeelle OAJ:n puheenjohtajan paikalta 2022. Mikä muutoksessa yllätti eniten?

– Monet ovat sanoneet, että eläkkeelle jääminen on totaalinen muutos elämässä. Vaikka olin valmistautunut siihen 12 vuotta, se jossain määrin yllätti. Työni oli ollut erittäin hektistä, juuri sellaista 24/7. Järjestömaailmassa toimiessa kutsuja tulee jatkuvasti erilaisiin tilaisuuksiin. Mielipiteistäsi ollaan kiinnostuneita. Sitten kun jäät eläkkeelle, ihmiset häviävät äkkiä ympäriltäsi.

– Toisaalta on helpottavaa, että nyt voi kertoa vapaasti omia mielipiteitä. En tarkoita, että tässä olisi ollut ristiriitaa, mutta toki OAJ:n puheenjohtajana sanomisiaan ja kirjoittamisiaan täytyi miettiä jossain määrin taktisesti. Mitä kannattaa sanoa ja miten. Kuinka sanoitat viestisi niin, että se menee perille. Nyt on mahdollista fundeerata enemmän.

– On myös vapauttavaa, ettei minun tarvitse olla sosiaalisessa mediassa aktiivinen. OAJ-aikoinani silloinen Twitter oli työni puolesta osa jokapäiväistä elämääni. Nykyinen X:hän on muuttunut niin, että se on paljolti pelkkää huutelemista, mölyämistä, ivaamista ja perusteetonta kärjistämistä.

Sanoit joskus OAJ-aikoinasi, että kehitystyössä pitäisi painaa jo jarrua. Mitä ajattelet hallituksen ajamasta peruskoulun tulevaisuustyöstä?

– Olin vaikuttamassa taustalla, että tästä saatiin kirjaus hallitusohjelmaan. Hanke on tärkeä, koska onhan jotain pielessä, kun oppimistulokset ovat laskeneet, oppilaat voivat pahoin ja opettajat ovat uupuneita. Näkisin ongelmien taustalla osin sen, että peruskoulua toteutetaan paljolti vanhan maailman näkökulmasta, vaikka moni asia ympärillä on muuttunut. Ajatellaan vaikkapa kansainvälistymistä, digitalisaatiota ja tekoälyä.

–  Minusta tämä tulevaisuustyö ei ole toteutumassa kuten pitäisi. Olisin kaivannut aluksi laaja-alaista, tutkimuspohjaista analyysiä koulujen tilanteesta nyt sekä niiden tehtävästä tulevaisuudessa. Tähän olisi pitänyt osallistaa koko yhteiskunta, yliopistomaailma, kasvatusteelliset tiedekunnat ja opettajankoulutus. Lisäksi sähköisellä alustalla kansalaiset laajasti, vaikkapa 100 000 opettajaa vastaamaan. Nyt tällaista pohja-analyysiä ei ole tehty.

Mitä ajattelet päätöksestä kieltää kännykät oppitunneilla?

– Koulun tehtävä on kannustaa digitaitoihin, mutta omakin ajatteluni on muuttunut vähän siinä, että nykyisin kännyköiden räplääminen kiistatta häiritsee ja vaikeuttaa keskittymistä tunneilla. Opettajat olisivat voineet toimia ja tehdä ratkaisuja nykylainkin puitteissa, mutta uusi laki antaa varmasti rohkeutta ja selkeyttää asiaa.

Mikä on tämän hallituksen paras koulutuspoliittinen teko?

– Oppituntien lisääminen sekä oppimisen tuen uudistus. Nämä kaksi nostaisin esiin.

Kannatatko tasoryhmiä?

– Olen vastustanut niitä, koska pelkään, että niistä muodostuu ihmiselle pysyvämpi polku tai putki. Jos menet alempaan tasoryhmään, saatat olla siinä helposti koko kouluajan ja se näkyy koko elämän ajan.

– Toisaalta muistan, että jo kun olin 1990-luvulla opettajana Savonlinnan ja rehtorina Hämeenlinnan ”norsseissa” (normaalikoulu), äidinkielen ja matematiikan opetusta ryhmiteltiin uusiksi viides- ja kuudesluokkalaisten kesken, samoin kolmos- ja nelosluokkalaisten sekä ykkösten ja kakkosten kesken. Kyse oli neljän tai viiden viikon pituisista jaksoista. Se ei siis ollut mikään tasoryhmäputki. Ja tämänkaltaisia järjestelyjä kannatan.

– Koulun yksi ongelmista on kiistatta se, että ryhmät ovat niin heterogeenisia. Opettajan aika menee helposti runsaasti tukea tarvitsevien oppijoiden tukemiseen. Ja jos asiat jäävät epäselviksi, tämä voi purkautua vielä häiriökäyttäytymisenä. Näin ollen valtaosa oppilaista ei saa luokassa riittävästi ohjausta oppimiseensa – lahjakkaimmista puhumattakaan. Ja tämä johtaa oppimistulosten laskuun, eli asialle olisi tehtävä jotain.

OAJ vaati korona-aikana useaan otteeseen koulujen ovien sulkemista ja pitämistä kiinni. Nyt nähdään, miten etäopetus on vaikuttanut lasten ja nuorten pahoinvointiin. Ajoiko OAJ liian tiukkaa linjaa?

– Tilanne oli vaikea ja eikä silloin tiedetty kunnolla, mikä tämä tauti oikein on ja miten se vaikuttaa. Sain todella paljon viestejä, ei vain opettajilta vaan myös lasten vanhemmilta, että äkkiä ne koulut kiinni. Meidän hengellämme leikitään.

– Nyt kun tiedämme taudista enemmän, voi toki pohtia, toimittiinko tässä oikein. Sillä tiedolla ja siinä tilanteessa ratkaisut olivat minusta oikeita. Lisäksi on hyvä muistaa, että meillä opetus kuitenkin jatkui etänä toisin kuin monissa muissa maissa, joissa koulut olivat täysin kiinni.

Lastenlääkäritkin vaativat kouluja auki loppukeväänä 2020, mikä sitten tapahtuikin. OAJ:n jarrutus vaikutti tuolloin itsekkäältä oman edun tavoittelulta. Kiistätkö tämän?

– Kiistän. Toki ajattelimme asiaa (tartuntavaaraa) opettajien näkökulmasta, mutta myös lasten. Sain viestejä paljon myös lasten vanhemmilta. Etenkin sellaisten lasten, joilla oli jotain perussairautta.

Olli Luukkainen on jättänyt sosiaalisen median käytännössä kokonaan. Kuvat: Jetro Stavén

Nostit OAJ:n puheenjohtajana usein esiin, miten opettajan työ on vaativaa ja kuinka siinä on oltava varsinainen moniosaaja. Mihin suuntaan tilanne on kehittynyt?

– Opettaja joutuu olemaan välillä poliisi, sosiaalityöntekijä ja terveydenhoitaja. Näinhän se on ja tällä tiellä ollaan edelleen. Samalla rohkenen sanoa, ettei sekään ole oikea tie, että pidämme kiinni vain vanhoista toimintatavoista. Kun katsotaan maailman muutosta, haluan nostaa esiin, pitäisikö peruskoulussa siirtää painopistettä oppiaineiden sisällöstä koulun kasvatukselliseen tehtävään? Tämä olisi yhteiskunnallisen keskustelun paikka.

– Suomessa on tällä hetkellä sivistysvaje, mikä näkyy esimerkiksi siinä, miten ihmiset kohtelevat toinen toisiaan. Myös koulun sivistystehtävä on osin hukassa ja jäänyt liian vähälle huomiolle.

– Kasvatustehtävä on ensisijaisesti kodeilla, mutta kun katsotaan lasten ja nuorten pahoinvointia, koulut voisivat minusta ottaa tässä uudenlaista vastuuta. Käytännössä tämä merkitsisi opettajan kasvatuksellisen roolin vahvistumista ja nykyisen ammatin muutosta. Koulujen ammattirakenteitakin on tarpeen samalla miettiä uusiksi. Kaikki ei voi olla opettajien työtä. Kouluyhteisön arkeen tarvitaan nykyistä selkeämmin muun muassa oppilashuoltohenkilöstöä ja sosiaalitoimen toimijoita. Heidät tulisi sijoittaa koulun työnjohdon alle unohtamatta, että koulun tärkeimpänä tehtävänä on säilytettävä oppimisen edistäminen ja ihmisenä kasvu.

Eikö tämä lisäisi opettajan työtaakkaa entisestään?

– Jostain muusta pitäisi vastaavasti luopua. Väitän, että kun elämme googlen ja tekoälyn maailmassa, monenmoisesta nippelitiedosta voitaisiin karsia. Koulun tehtävä olisi tulevaisuudessa enemmänkin avata erilaisia ajattelu- ja käyttäytymismalleja. Opettaa toisen huomioon ottamista, tiedon vertailua, kriittistä ja laaja-alaista ajattelua sekä erottamaan, mikä on totta ja mikä ei.

– Opettajat ja rehtorit ovat perinteisesti toimineet koulussa ehkä vähän kuin omassa kuplassaan, josta astutaan ulos päivän päätyttyä. Sellainen maailma on mennyttä.

Olit yksi allekirjoittajista niin sanotussa kassakaappisopimuksessa 2020. Siinä Akavan valituksi tullut puheenjohtaja Sture Fjäder sitoutui lähtemään tehtävästään kesken kauden. Sopimusta on arvosteltu sen julki tultua menneisyyden tuulahdukseksi. Mitä ajattelet asiasta nyt?

– Monet liitot, OAJ mukaan lukien, katsoivat Sturen tehneen niin hyvää työtä, että hän voisi jatkaa Akavan johdossa edelleen. Samaan aikaan Sturen persoona ja toimintatavat herättivät ristiriitoja niin, että hänen valintansa seuraavalla kaudelle vaikutti hyvin epävarmalta. Selkeää haastajaa ei ollut myöskään näköpiirissä.

– Valinnan varmistaminen edellytti käytännössä Sturen sitoutumista siihen, ettei hän istu koko kautta Akavan johdossa. Oli liittoja ja henkilöitä, jotka sanoivat minulle äänestävänsä Sturea, jos pystyn varmistamaan, että hän lähtee kesken kauden. En lähde tässä nimiä paljastamaan, kun eivät ole itse rohjenneet tulla asiassa esiin. Nämä tahot sanoivat, etteivät usko Sturen sanaa, joten teimme sitten paperin. Tämä oli vain käytännön tapa varmistaa, että tässä käy näin.

Juttu on julkaistu myös maaliskuussa ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä